Suuri pieni eroavaisuus
Meinasin laittaa otsikoksi ensin jotain helpoimmasta ja tärkeimmästä feministisestä teosta, joka jokaisen äidin tulisi tyttärensä eteen tehdä. Sitten ajattelin, että ’pippeli ja pimppi’ olisi aika iskevä. Sitten tajusin, että se vetäisi liikaa vääränlaista huomiota puoleensa. Päädyin sitten vesittämään koko jutun kukkahattuilemalla otsikkorivin.
By Photo: Myrabella / Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=15584255
Ajatus lähtee tästä:
Pienellä pojalla on pippeli. Se on siinä. Se näkyy. Se on kaikkien mielestä jotenkin suloisen hassu juttu – vaikkei kukaan sitä sillä tavalla sanoiksi pukisi – mutta niin normaali asia, että pippeleitä voidaan päivitellä. Pieni poika voi hyvin käydä pissalla tien poskessa ylpeänä pippelistään ja pissaustaidoistaan. Siitä voidaan vaikka veistää kuva, eikä se vissiin tänä päivänä kaikkien toleranssin kasvettua herätä minkäänlaisia pahennuksen tunteita kenessäkään. Sillä ei ole mitään seksuaalista merkitystä, voisi sanoa, jos annatte anteeksi typerän sanojen asettelun.
Minulla, kuten tiedätte, on tyttäriä. Jostain syystä olin aina ajatellut, että jos lapsia siunaantuu, olen ihan ehdottomasti pojan äiti. No. Minusta tulikin tyttöjen äiti. Siinä tulee sitten mietittyä kasvatusasioita ja stereotypioita ja tuplastandardeja aika paljonkin, kun hoksaa, että on asioita, jotka pojille ovat itsestäänselvyyksiä mutta tytöille kulttuurisesti vähemmän sallittuja. Tytöt vetävät pitemmän korren (tässä maassa) siinä, että voivat pukeutua juuri niinkuin haluavat, pelkkään mustaan tai siniseen tai vaaleanpunaiseen, pelkkiin housuihin tai pelkkiin hameisiin, trendikkäästi, ajattomasti tai täysin epämuodikkaasti, eikä kukaan ihan hirveästi mistään ota nokkiinsa. Poika ei oikein voi pitää minihametta. Sitten on näitä käytökseen liittyviä juttuja, jotka jo ennen viime syksyäkin olivat ihan tosiasioita: nuoren naisen ei esimerkiksi kannata kulkea yksinään kesä- tai talviyönä, ellei sillä ole ymmärrystä siitä, että joku saattaa lyöttäytyä seuraan pahat mielessä.
Lapsenhoidon yhteydessä havahduin siihen, että siinä, missä pippeleistä puhutaan sujuvasti missä vain, pimpeistä ei. Kuitenkin hygienia- ja turvallisuuskasvatuksen – vaikkei sitä näin juhlallisesti arkipäivässä kutsuisikaan – yhteydessä on aika olennaista, että pimpistä pystyisi tytölle puhumaan ihan yhtä hyväksyvän neutraaliin sävyyn kuin pippelistä pojalle. Naispuoliset sukuelimet tuntuvat olevan vähän niinkuin karhu entisaikojen suomalaiselle: SIITÄ puhutaan vähän häveliäästi tai sitten häpäisten, taikavoimia peläten tai niiden merkitystä väheksyen. Uhoten. Kuitenkin tyttöjen ja naisten pimpit ovat olemassa ihan joka päivä, ne pitää pitää puhtaina, että ne pysyy terveinä, koska jos ne tulehtuu, elämä on kamalaa. Lisäksi ne on tärkeitä ja yksityisiä paikkoja, joista pitää siksikin pitää huolta, että ne on omalle hyvälle ololle tärkeitä ja lisäksi, jos joskus tulee äidiksi, myös vauvojen saamisen takia tärkeitä. Siksi niistä ei saa kukaan muu päättää kuin pimpin omistaja itse. Jos äiti ei osaa tätä tyttärilleen kertoa uskottavasti, vaan kiertelee ja kaartelee ja uskoo siihen, että kyllä ne sitten jostain oppii, niin… Niin. Kyllä ne sitten jostain oppii. Luultavasti kantapään kautta.
Yleisesti on tiedossa, että miehen eturauhasvaivat ja erektio-ongelmat ovat vakava asia. Niistä kirjoitetaan aikakauslehdissä ja apuja niihin mainostetaan missä tahansa. Kyllä mies, jonka pippeli ei toimi, kuten pitää, on varmasti alakuloinen ja ansaitsee tulla autetuksi. Samaan aikaan synnytyskokemuksen laatuun aletaan vasta nyt julkisesti kiinnittää huomiota, kun tähän asti (ja ilmeisesti monen kohdalla valitettavasti edelleen) nainen on saanut olla tyytyväinen siihen, että lapsi ja itse ovat hengissä. Ihan sama, vaikka koko alapää olisi silpoutunut siinä rytäkässä. Olet hengissä. Älä kehtaa pyytää enempää. Mitä siitä, vaikka et koskaan enää kävisi huolettomasti vessassa tai harrastaisi seksiä, tai aivastaisi tai hyppelisi. Olet elossa.
Jos pikkutytöt olisivat ylpeitä pimpeistään, samalla tavalla kuin pienten poikien annataan olla pippeleistään, maailma saattaisi olla erilainen paikka. Ehkä puhuttaisiin siitäkin, että pimpit ovat keskenään erilaisia, eikä pelkästään siitä, mikä pippeli on oikean kokoinen? Ehkä tytöt osaisivat kyseenalaistaa toisten ihmisten mielipiteet siitä, mitä pimpeille voi tehdä? Ehkä olisi vähemmän turhia pelkoja ja marttyyreitä?