Vuoden faija

Mies, joka teki minusta porilaisen, muttei niin välitä somenäkyvyydestä, ei ansaitse vuoden mutsi -arvonimeä. Muuten vaan kaikkea hyvää.

Vuoden faija -arvonimiä pitäisi jakaa tunnustus- ja kannustusmielessä vähän jokaiselle isälle, joka kortensa perheen kekoon kantaa, vaikka joskus niilläkin tavoilla, joita äidit eivät erikseen ole tilanneet tai ennakoineet. Isät eivät ole äitejä, mutta merkittävän suuri osa, sanovatpa ja havaitsevatpa äidit turhautumisen ja väsymyksensä keskellä mitä tahansa, haluaa silti ihan yhtä paljon perheensä parasta kuin puoliskonsa.

Viime yönä, kun nuorimmainen elämänsä ensimmäistä kertaa oksensi, ja taas, ja taas, minä olin se, joka ensiksi havahtuneena tein puhdistus- ja siivoustoimenpiteet, mutta Mies vei tytön pesulle ja meni sen kanssa nukkumaan loppuyöksi. Minä täytin pesukoneen ja nukuin ja lähdin töihin. Tässä sitä mennään, desinfioituna ja etäisyyttä pitäen. Mies jäi kotiin, hakee todistuksen ja hoitaa sairaan lapsen. Minun ei tarvinut aloittaa aamuani muistelemalla kotona työpäivän ohjelmaa, miettiä sovelluksia sijaiselle ja soitella esinaiselle näine mietintöineni.

Vuoden faija -arvonimen ansaitsevat varsinkin ja erityisesti ne isät, jotka ovat ymmärtäneet, että vanhemmuus on parasta jaettuna.