Kadotettu kyvykkyys

Minussa on kadotettu kyvykkyys
Jota kukaan ei koskaan missään nähnyt
Ehkä sitä ei siis ollenkaan ollutkaan

Jos jotain olisin halunnut
Olisin halunnut löytää paikkani
Olisin halunnut toteuttaa tehtäväni
Olisin halunnut löytää omat ihmiseni
Ehkä niitä ei ollutkaan
Ei paikkaa, ei tehtävää, ei ihmisiä
Sen kaiken puuttuminen on niin väistämättä tappavaa

Enkä osaa ratkaista
suhdettani tähän maailmaan
Jossa minulla ei ole arvoa eikä paikkaa
Jossa en sovi mihinkään
ja olen aina vääränlainen
ja inhottava
”Minä en kuulu siihen”
Mutta kun kuulun kuitenkin
Sillä lopulta jokainen on samassa laivassa
Tavalla tai toisella
Eikä sitä asiaa voi paeta
muualla kuin mielessään
Ja silti olen tästä maailmasta
niin oudosti irrallinen
etten pysty siihen kuulumaan

”Unohda unelmat ja elä normaalia elämää!”
”Mene töihin ja perusta perhe!”
Ei kukaan mene töihin
Töihin voi vain pyrkiä
Ei kukaan perusta perhettä
kohtaamatta sopivaa kumppania
Elämä ei aina mene
siten kuin sen yrittää saada menemään
Onnekkaat saavat oppia sen

Jokainen nöyrtymisen paikka on lahja

Ja välillä minusta tuntuu
kuin tietäisin kuinka minun kuuluisi elää
Kuin se tapa elää johon meidät ohjataan
ei olisi koskaan minulle ollutkaan
Kuin se etten siihen kyennyt,
ei epäonnistuminen olisikaan
Se raskas elämä
Suorituselämä
Oravanpyöräelämä
Kärsimyselämä
Ja silti samalla jokin niin perinteinen
olisi minulle oikea elämä
Ehkä
Kuin se olisi näytetty minulle
jo siinä missä kasvoin
Onko kotiinpaluu joskus konkreettinen?

Joskus on kuin se olisi jo lähellä
Ja silti niin kaukana ja tavoittamattomissa
”Entäs raha?”
Niin. Siihen ajatus aina jää
”Entäs raha?”
Ja toinen kysymys
”Kenen kanssa?”
Ei ole ketään
Ei ehkä koskaan
Joten se siitä

Tällä viikolla tuntui hetken ajan
että muistin itseni paremmin
Että muistin mikä olen
Vaikka kukaan ei sitä näe
Toivon että joku näkisi sen joskus

Minulla ei ole oikeutta olemassaoloon

Kuolemanhaluni ei voi loppua koskaan