Matkani pimeään
Miksi kaikki se kipu ja taistelu? Olisinko voinut välttää sen? Antaa vain asioiden olla? Olisiko niin ollut parempi? Vai oliko tapahtumilla tarkoitus? Saanko kuvitella että oli? Saanko kuvitella että oli opittavaa muillakin kuin minulla? Itse ajoin itseni syvyyteen enkä silti ole syyllinen – ainakaan ainoa.
Se mielipuolinen raivo epäoikeudenmukaisuudesta. Ei mustasukkaisuutta. Ei kateutta. Epäoikeudenmukaisuus. Petos. Valheet. Juoruilu. Ulossulkeminen. Sinä et ole meille ihminen. Sinä olet vain tuollainen surkimus. Näin me näytämme sinulle paikkasi.
”Syyllinen suuttuu ja puolustelee.” Mitä syytön tekee syytettynä? Ei puolusta itseään lainkaan? Ei ainakaan suutu? Poistuu hiljaa takavasemmalle? Mikä teidän logiikkanne on kusipäät?
Pimeimmillä hetkillä kadottaa oman totuutensa. Ei tiedä enää mikä on totta ja mikä on harhaa. Siinä kaikessa oli jotain niin epätodelliselta tuntuvaa jo alussa. Oliko tämä tilanne totta? Se oli niin outo. Riivattu olo. Tietäisinpä kuvion hengellisen tason. Jotain niin pimeää. Minussa? Muissa? Oliko se minussa? Tuliko se minuun jostain?
”Jos vain tunnustat itsellesi valehdelleesi niin helpottaa.” Niinkö? Teinkö niin? Miten minä tein? Miksi en voi enää tietää mikä on totuus? Eikö kukaan voi auttaa minua löytämään sitä? Voisiko joku auttaa löytämään sen? Auttakaa minut löytämään se! Onko jossain väärinkäsitys? Mitä on tapahtunut? Valehteleeko joku? Mistä voin tietää? Joku valehtelee! En halua uskoa että valehtelee. Olenko harhainen? Mistä voin tietää jos olen? Miksi en pysty selvittämään tätä? En voi puhua tästä kenenkään kanssa. Miten saan selvitettyä totuuden? Kuka sen tietää? Keneen voi luottaa? En voi koskaan tietää mikä on totuus. En voi koskaan tietää mikä on totuus. En voi koskaan tietää mikä on totuus. Haluaisin vain tietää mikä on totuus.
Haluaisin selvittää tämän. Haluaisin puhua jonkun kanssa. Voisinko? Minä vain valehtelen ja jankutan. Voisin jatkaa sitä loputtomiin. Kokemukseni on todellisuudesta irrallinen. Kenenkään ei pidä kuunnella minua.
Maanisesti ahdistunut tuskainen olotila ja jatkuvaa kehollista paniikkia. Viikkoja, vähän helpompien olojen kanssa vaihdellen kuukausia. Minä vain vellon tunteissani, lopeta se, ei ole tarpeellista velloa niissä! En pääse sängystä ylös, en asunnosta ulos. Välillä saa syötyä, välillä ei jaksa hankkia syötävää. Käyn pari päivää reissussa jossain. Mietin ennen lähtöä selviänkö siitä. Syvästi epätodellinen olo. Olenko jo psykoosissa vai vasta sen rajalla?
Yrittää hakea apua mutta ymmärtää, ei kukaan ymmärrä tällaista, ei kukaan voi auttaa. Olin liian järkevä päivystäjän haastattelussa, ei osastohoidon tarvetta. Lääkkeitä ja yksin kotiin. Tämä on liian syvää, liian pimeää ihmisten ymmärrettäväksi. Minä hukun yksin pimeään. Minä hukun. Kukaan ei kuule minua. Minä hukun. Kukaan ei pysty auttamaan. Minä hukun. Kukaan ei kuule. Minä hukun. Auta.
Luulen että minulle olisi voinut käydä pahasti. Pahemmin kuin kuollessa käy. En tiedä itsekään mitä. En tiedä ymmärtääkö kukaan. Ehkä ei ymmärrä.
Kiitos tästä helvettikokemuksesta. Voin lämpimästi suositella kokemuksena. Hienosti intensiivinen.