Rikottu yhteys, ihminen joka ei ole ihminen

Sanotaan että suhteissa muihin syntyneet traumat voivat lopulta parantua vain korjaavilla kokemuksilla. Ikävä kyllä niiden saaminen on tässä maailmassa pysyvästi mahdotonta. Ainakin mitä ryhmädynamiikkoihin tulee, ne tulevat aina olemaan minulle hyvin traumaattisia kaikkine valtapeleineen ja kiusaamisineen ja juoruiluineen, kahdenväliset suhteet ovat toinen kysymys. Voin olla kahdenvälisissä suhteissa. En voi koskaan olla osana laumaa.

Olen aina ollut ihminen joka ei ole ihminen. Ihminen jota tuijotetaan ja pilkataan, olettaakseni syy on se että olen silmiinpistävällä tavalla epämuodostunut kehitysvammainen. Olen siis päätellyt niin siitä miten minuun reagoidaan. Ihmiset ovat aina reagoineet minuun siten että olen oppinut välttämään niitä kaikin mahdollisin tavoin. Joudun aina pelkäämään ihmisten seurassa ollessani. Olen aina se ei-toivottu, ylimääräinen, inhottu ja inhottava ikävä tylsimys.

En voi koskaan luottaa keneenkään koska ei ole ainuttakaan ihmistä joka ei puhuisi minusta pahaa seläntakana heti kun selkänsä kääntää. Voin olla aina varma siitä että ihmiset tulevat inhoamaan minua, ei sen takia mitä teen tai miten käyttäydyn, vaan sen takia millainen luontaisesti olen.

Olen outo kehitysvammainen hylkiö ihmiseksi. Ihminen jota tuijotetaan ja oudoksutaan ja josta juoruillaan. Ihminen jota kukaan ei tunne mutta jonka kaikki tunnistavat, jolle kukaan ei puhu mutta josta kaikki juoruilevat. On kuin olisin pysyvästi ihmisyydestä ulossuljettu.

Minulla ei ole käytännössä koskaan ollut ihmissuhteita ja tekisi mieleni väittää ettei tule koskaan olemaankaan. En tule ihmisten kanssa toimeen kehitysvammani takia. Olen liian epämuodostunut ja outo kehitysvammainen kyetäkseni elämään ihmiselämää.