Syyllisyys unelmaelämästä – ristiriitoja ratkottavaksi

Olisin aina toivonut että olisi ollut olemassa jokin tehtävä joka osoitettaisiin minulle että siinä on sun hommasi, mene ja suorita. Ei ole ollut. Sen sijaan on kyselty mitä ”haluaisin” tehdä enkä ole osannut haluta mitään. Yhdenlaista vapauden vaikeutta tämä. Toki olen samalla ristiriitaisesti myös kaivannut vapautta esimerkiksi työhön liittyvistä velvollisuuksista.

Mietin millaista unelmaelämäni olisi ja siinä oli itse asiassa yllättävän paljon sellaisia elementtejä jotka toteutuvat jo nyt. Leppoisa elämänrytmi, luovan itseilmaisun iloja, luonnosta nauttimista, välillä vähän luontotöitä yms. Ja samaan aikaan olen ollut sitkeästi kiinni ikuisessa levottomassa ahdistuksessa siitä että pitäisi olla tai pyrkiä jonnekin toisaalle tästä. Että elää melkein unelmaelämäänsä (no tämä on nyt vähän liioiteltua kieltämättä) mutta tuntee itseensä ohjelmoitunutta syyllisyyttä siitä ettei elä kiireistä suorituselämää.

Ehkä tämä jos jokin osoittaa sen että meitä orjuuttava ohjelmointi on mielensisäinen. Vapaus velvollisuuselämästä tuntuu tuskalliselta. En siis ole oikeasti vapaa, teeskentelen vain olevani.

Haasteena tässä on itse asiassa se että en ole kovin yhteiskuntavastainen – tai olen purkanut sitä kapinaa itsestäni. Näen yhteiskunnan oravanpyörän toiminnassa pitämisen tarpeellisena (joidenkin on oikeasti tehtävä maalliset työtkin, ei kaikki voi elää taiteilijaelämää), joten en voi asennoitua siihen sillä tavalla yksioikoisen torjuvasti kuin moni muu. Siksi minun on niin tuskaisen vaikea päästä hyväksyntään siitä että minä en elä suorituselämää. On tietysti myös se että eihän tämä ole ns. ”yhteiskunnan silmissä” minkäänlaista kunniallista elämää.

On kuin tuntisin puolittain alitajuista syyllisyyttä siitäkin että saan elää paljon kevyempää elämää kuin esivanhempani ovat eläneet, ja paljon kevyempää elämää kuin moni tässäkin ajassa edelleen elää.

Tuo sisäinen ristiriita että tuntee syyllisyyttä siitä mihin sielu kutsuu, on minulle ehkä eniten ahdistusta ja kuolemanhalua aiheuttava asia. En osaa päästä siitä irti.

Joskus kadotan näkökykyni siihen mikä on se ”matrixista vapautuminen” jota ihmisille kaupitellaan ja siihen miksi se olisi tarpeellista. Tällaisten sisäisten syvälle ohjelmoituneiden rajoitteiden purkamistahan se on. Myös tietynlaisten lainalaisuuksien oivaltaminen kuuluu asiaan. Tarpeellista se on koska vain silloin sielunenergia voi päästä vapaasti ilmentämään tähän maailmaan sitä mitä sen on tänne tarkoitus ilmentää.