Bon Appétit!

img_5910.jpg

Lämpöiset keitot ovat lempiruokaani sään kylmetessä. Löysin Uusia Tuulia -blogista kookosmaidolla höystetyn bataattiporkkanakeiton reseptin, joka osoittautui taivaallisen herkulliseksi (joskin muuntelin reseptiä lisäämällä siihen kaksinkertaisen määrän porkkanoita). Vaikka laitoin keittoon ronskilla kädellä chiliä, kookosmaito pehmensi tulisuutta juuri sopivasti. Suosittelen reseptiä lämpimästi kaikille -vaikka luultavasti parvekkeella ei pysty enää lounastaan nauttimaan kuten vielä muutama päivä sitten.

Resepti löytyy täältä: http://uusiatuulia.fi/lempean-tulinen-bataatti-inkivaarikeitto/

Keiton kyytipojaksi sointuu mainiosti esimerkiksi salaatti ja itsetehty guacamole. Olen haltioitunut ystäväni yksinkertaisesta guacamolereseptistä, jossa ainekset sekoitetaan ja ”murskataan” haarukalla mössöksi. Toimii täydellisesti esimerkiksi ruisleivän päällä. Ystäväni mukaan guacamoleen voi murskata avokadon seuraksi myös kikherneitä.

Guacamole

3 avokadoa

tomaatti

sitruunan mehua

punasipulia

valkosipulia (muutama kynsi tai enemmän, oman maun mukaan)

chiliä

suolaa

mustapippuria

 

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Mieli

Sadepäivän lounas takkatulen loimussa

img_5902.jpg

img_5905.jpg

img_5904.jpg

img_5903.jpg

Syksyn sateisina päivinä tulee ikävä lapsuudenkodin takkaa, jota vasten pystyi nostamaan kohmeat varpaat ulkoilun jälkeen. Tai grillaamaan makkaraa hiihtolenkkien päätteeksi. Toivottavasti asun vielä jonakin päivänä talossa, jonka sydämenä liekehtii ikioma takka. Sitä odotellessa olen yrittänyt löytää kahvilaa, jossa olisi takka, jonka lämpöön kietoutua kylminä syyspäivinä.

Vihdoin etsintä palkittiin ja löysin kahvilaravintolan, jossa voi nauttia kupin kuumaa liekkien loimussa. Valtavien lasiseinien ansiosta takan äärellä voi ihailla edessä aukeavaa merimaisemaa ja sateisena syyspäivänä villinä vellovia aaltoja. 

Kesäkuussa 2014 avattu Eiran rannan Cafe Birgitta on yksi Helsingin kodikkaimmista kahviloista. Sen pisteitä ei ainakaan laske herkullinen lounas, jonka kävimme tänään testaamassa ensi kertaa. Tarjolla oli pulled pork hampurilainen ja kasvisvaihtoehtona ehkä paras koskaan syömäni fetasalaatti. Mmmm! Tietääkö kukaan onko kahvila auki myös talvella?

Cafe Birgitta

ma-su 9-22

lounas arkisin klo. 11-14.30

Hernesaarenranta 2

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Suosittelen