Miksi muutin ulkomaille ja kannattiko se?
Viimeiset 10 vuotta olen asunut ympäri Eurooppaa ja tällä hetkellä kovasti näyttää siltä, että tähän ei ole tulossa muutosta. Mutta miksi ihmeessä lähdin turvallisesta kotimaastani ja miksi en ole palannut Tallinnaa lähemmäs?
Olen luonteeltani villi ja vapaa jääräpää. Olen aina ollut. Jo hyvin nuoresta iästä lähtien minulle on hoettu sekä lähimmäisten, että täysin tuntemattomien toimesta, että en voi käyttäytyä näin, en voi sanoa noin, en voi olla sellainen tai tällainen. Ahdistushan siitä tuli kun piti tukahduttaa itseään, jotta mahtui siihen erinomaisen kapeaan suomalaiseen muottiin. Teini-ikään tullessa olin rakentanut melkoiset muurit ympärilleni ja minun oli usein helpompi olla itsekseni piirtämässä kotona kuin ulkona kuuntelemassa miten taas käyttäydyin ”väärin”. En kuitenkaan ole onneksi koskaan ollut yksinäinen tai erityisen koulukiusattu, joten yksin oleminen oli aina oma valintani.
Väärin käyttäytymisen lisäksi olin hyvin kiinnostunut ympärillä olevasta maailmasta ja ihmisistä, miksi asiat on niinkuin ne on, joten tietysti hyvin varhaisessa iässä kiinnostuin kovasti siitä, mitä tuolla koto-Suomen ulkopuolella mahtaa olla. Ja kiitos vanhempien panostuksen pääsin jo 15-vuotiaana kokonaiseksi kuukaudeksi Englantiin, jossa hyvin nopeasti oivalsin, että hei, mä voin olla just tämmöinen, take it or leave it! Siitä alkoikin palava halu päästä takaisin sinne saareen ja tähän mennessä olen kolunnut läpi sekä Skotlannin, että Englannin. Seuraavaksi Irlanti?…
Palasin aina Suomeen vain muistaakseni, että tämä ei ole minun paikkani. Olen liian äänekäs, minulla on liian kärkkäitä mielipiteitä, otan ”liikaa tilaa” ja paras kommentti, jonka sain entiseltä työnantajaltani: hymyilen liikaa! No eipä siinä mittää, onnekseni ei ole ollut mitään tarvetta jäädä.
Ulkomaille muuttamalla sain vihdoin olla aidosti oma itseni ja kelpasin ihmisille juuri sellaisena. Oletteko koskaan kokeneet mitään niin mahtavaa ja vapauttavaa? Pääsin tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja tapoihin sekä Länsi-Euroopassa, että Itä-Euroopassa ja se kaikki on tehnyt minusta erittäin avoimen erilaisille näkökulmille ja todella ihmisrakkaan. Ihmiset on ihania! Ei kaikki, mutta ihan oikeasi meistä suurin osa! Se on aika lohduttava ajatus tällaisina epävarmoina aikoina, joita elämme.
Muuttaminen ulkomaille, varsinkaan yksin, ei ole koskaan yksinkertainen juttu ja matkan varrelle on mahtunut vaikka mitä ongelmia ja haastavia tilanteita johtuen omasta tyhmyydestä/tietämättömyydestä, mutta myös tilanteenpakosta. Mutta tulipahan todistettua, että minusta löytyy paljon enemmän kärsivällisyyttä, kuin ikinä osasin odottaa ja tarpeen tullen menen läpi siitä harmaasta kivestä. Tyylillä!
Yllättäen Britteinsaaret ovat olleet se haastavin paikka, johon asettua; liian monelle siellä Suomi on yksi köyhä Itä-Euroopan maa lisää, jos edes tietävät mikä Finland on. Itä-Euroopasta tulleet ”halpa”työläiset olivat yksi iso syy Brexitiin, joten sain onnettomuudekseni oman osani Itä-Eurooppalaisia kohtaan suunnatusta rasismista. Hajosipahan sekin kupla, että suomalaisena olisimme tuolla maailmalla jotenkin erityisen hyvässä asemassa, not!
Sen sijaan se Brittien vihaama entinen Itä-Eurooppa oli paras paikka, mihin olisin voinut päätyä! Olin ehtinyt olla Suomessa työttömänä puolitoista vuotta ja rämmin jo valmiiksi ojan pohjalla, kun arkkuuni lyötiin viimeinen naula ja harjoittelupaikan vakinaistamisesta tuli yllättäen täysin mahdotonta. Menetin totaalisesti hermoni ja ratkaisuni oli Maija Vilkkumaan sanoin ”päästä pois täältä paskamaasta”.
Hain kaikkialle Eurooppaan töihin, myös maihin, joista en tiennyt mitään. Pian minulle jo soitettiin Slovakiasta (ja Hollannista, Tsekeistä ja Puolasta) ja parin puhelinhaastattelun jälkeen tarjottiin töitä yhdessä maailman suurimmista IT-yrityksistä. Nopea Googlaus (hakusanat: where-is-Slovakia) ja laukkujen pakkaaminen saattoi alkaa! En tiennyt mihin olin menossa, mutta jessus, että olin onnellinen, että olin menossa!
Entisen Itä-Blokin maat ovat kaikki hyvin korruptoituneita ja naisten asema on yllättävän huonoissa kantimissa, mutta siitä huolimatta sinne oli erittäin helppo sopeutua; apu oli aina paikalla kun sitä tarvitsin, ilmasto oli minulle täydellinen ja minut otettiin heti mukaan kaikkiin mahdollisiin porukoihin töissä ja töiden ulkopuolella. Iästä, kielestä ja tilanteesta huolimatta aina oli ihania ihmisiä ympärillä.
Asustelen edelleen ulkomailla ja tuossa keväällä harkitsin vakavasti takaisin Suomeen muuttoa. Mutta tässä työhaastattelurumban lomassa ja tarpeeksi monen kieltävän vastauksen jälkeen tulin taas muistaneeksi, että enhän mä taida ”mahtua” sinne edelleenkään :D Eikä se onneksi harmita vieläkään, päinvastoin. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos seurani ei kelpaa, menen muualle, tuputtaminen on turhaa.
Omien kokemusteni perusteella fakta on, että ruoho on usein vihreämpää täällä aidan toisella puolella, vaikka sosiaaliturvasysteemit sun muut eivät Suomen tasoa olekaan. Mutta ei kai kukaan sellaisten asioiden perässä ulkomaille muuttaisikaan! Vaan elämänlaadun parantamisen vuoksi, oppiakseen uutta, tavatakseen kiinnostavia uusia ihmisiä ja myös oppiakseen tuntemaan itseään paremmin. Koska niin siinä käy vaikket sitä hakisikaan. Itselleni lähtemisen on tehnyt aina helpoksi se, että minulla on paikka mihin tulla takaisin. Jos asiat heittävät häränpyllyä, voin aina palata kotiin. Joten ulkomaille muuttamisessa ei ole omalla kohdallani ollut mitään menetettävää, vaan kaikki saavutettavana. Ja on sitä kaikennäköistä saavutettukin! :)