Onnea on…
… meri kävelymatkan päässä kotiovelta.
Turussa syntyneenä ja varttuneena ja kaikki kesät saaristossa viettäneenä sitä helposti pitää meren läsnäoloa itsestäänselvyytenä. Jopa ulkomaille muuttaessani olen aina päätynyt kaupunkeihin, jotka ovat sijainneet rannikolla: esimerkkeinä Brighton, Aberdeen ja nyt Tallinna. Vasta kun muutin Lontooseen ymmärsin kuinka paljon meren läheisyys minulle todellisuudessa merkitseekään.
Meri on yksi voimakkaimmista ja tuhovoimaisimmista elementeistä tällä planeetalla. Siitä ovat todisteena kaikki myrskyihin kadonneet laivat sekä tsunamit. Lisäksi merenpinnan nousulla on monenlaisia negatiivisia vaikutuksia, joita meidän on lähes mahdotonta estää tai välttää. Mutta meri on myös mahdollisuus ja todellinen terapiamuoto. Merestä saadaan ravintoa, uinti on terveellinen ja kokonaisvaltainen liikuntamuoto ja aaltojen liplatus todistetusti vaikuttaa positiivisesti ihmisten mielialaan.
Muuttaessani Lontooseen toteutin yhden elämäni suurimmista unelmista. Mutta valitettavasti elämä Lontoossa voi olla todella raadollista varsinkin jos käteesi ei jää vuokranmaksun jälkeen tarpeeksi rahaa, jotta voisit elää normaalia elämää. Lisäksi Lontoossa opin miltä tuntuu olla rasismin kohteena. Naiivina parikymppisenä olin siihen asti elänyt uskossa, että suomalaisena valkoisena naisena pärjään aina. Lontoossa et välttämättä pärjääkään.
Todellisen terapiasession mahdollisti ystäväni muutto Lontooseen. Ystävä, jonka olin tavannut Brightonissa muutama vuosi aiemmin. Teimme muistojen merkeissä viikonloppureissun Brightoniin ja odotin jo pelkästään niiden muistojen takia rannan näkemistä. Mutta kun sitten pääsimme rannalle ja raikas meri-ilma läimäisi päin kasvoja vedin automaattisesti keuhkot täyteen ilmaa ja puhalsin kaiken sen Lontoon stressin ja pettymyksen ulos. Siltä se ainakin tuntui. Siinä on vaan joku juttu, suolainen merituuli, auringossa kimaltava vesi ja aaltojen hellä ääni, joka sai minut kertaheitolla rauhoittumaan.
Se oli myös hetki, jolloin hehkulamppu syttyi pääni päälle ja ymmärsin kuinka paljon meren läheisyys vaikuttaa omaan mielenterveyteeni. Pikkutytöstä asti hakeuduin mökillä ollessamme päivittäin ainakin hetkeksi laiturille lukemaan kirjaa, ottamaan aurinkoa tai ihan vaan katselemaan lahden ohi lipuvia veneitä. Kun se raikas ilma ja meren kohina otettiin elämän yhtälöstä pois, vastoinkäymiset tuntuivat yhtäkkiä paljon suuremmilta kuin ennen.
Nyt Tallinnassa ollessani tiedostan meren läheisyyden koko ajan. Piritan ranta täydellisine lenkkimaastoineen on vain muutaman sadan metrin päässä asunnostani ja D-terminaali sekä sen takana avautuva Itämeri ovat näkymäni toimiston ikkunasta 5 päivää viikossa. Viroon muuttaminen ei ollut minulle ihan niin hyvä päätös, mitä alunperin ajattelin, paljoon olen joutunut pettymään, mutta olen silti ihan hyvillä mielin täällä edelleen. Ja uskon vahvasti, että tähän hyvään mieleen osaltaan vaikuttaa se, että meri on niin lähellä ja jos haluan rauhoittua, minun ei tarvitse kuin käppäillä rannalle, etsiä iso kivi, jonka päälle istua ja vain kuunnella aaltoja ja seurata saapuvia ja lähteviä laivoja.