Selailin ajan kuluksi vanhaa blogiani, jota kirjoittelin Slovakiassa asuessani ja joka kuivui kasaan muutettuani Viroon. Sieltä tuli vastaan kertaus muuttomatkasta Bratislavasta Tallinnan kautta Turkuun tammikuussa. Sattuipahan matkalle myös pahin lumimyrsky pariin vuoteen. Päätin #throwbackin merkeissä kirjata reissukertomuksen myös tänne puolelle. 

• Muutto Bratislavasta Tallinnaan siinä ajassa ja kokonaisen huonekaluarsenaalin kanssa ei olisi mitenkään ollut mahdollista ilman vanhempieni apua. He ajoivat, monen ihmetellessä, Turusta Bratislavaan ja takaisin auto täynnä tavaroitani. Sain paljon kommentteja tästä sekä ystäviltäni, että puolitutuilta, joiden mielestä olin nätisti sanottuna pilalle hemmoteltu kakara, koska eivät vanhemmat normaalisti tuolla tavalla lähtisi noutamaan lastaan puolestavälistä Eurooppaa. Mutta se kertoo vain siitä, kuinka vähän nämä ihmiset minua tuntevat; meidän perheessä on aina ollut selvää, että jokainen pitää itse huolta itsestään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö apua tarvittaisi ja annettaisi: tarvitsin muuttoapua ja vanhemmilta sain apua, simple. Lisäksi suurin piirtein jokainen suomalainen, jonka Bratislavassa tapasin joko muutti sinne tai sieltä pois vanhempien avustuksella. Olihan tuo kuitenkin loppupeleissä helpoin tapa ja todellakin kokemus!
  ​
  Olin asustellut Bratislavassa valmiiksi kalustetussa asunnossa, joten huonekalujen sijaan minulla oli vain vaatteita, (paljon!) kenkiä ja muita perustarpeita, mutta jäi hyvin pienestä kiinni ettei kaikki olisikaan mahtunut mukaan. Onneksi palapelinomaisesti pakattuna mitään ei tarvinnut jättää.

  Mitä pohjoisemmaksi ajoimme, sitä talvisemmaksi ympäristö kävi. Bratislavassa ei tietenkään ollut tietoakaan lumesta, mutta Varsovaan päästyämme ajoimme ruuhka-ajan lisäksi suoraan lumimyrskyn silmään. Lunta tuli niin paljon ja sakeasti, että jopa upouusi GPS:mme kadotti meidät kartalta. Siinä sitä sitten vellottiin muun liikenteen mukana johonkin suuntaan, kukaan ei tiennyt mihin ja vaikka olisikin ollut väärä suunta, niin kääntymismahdollisuutta ei siellä kaiken keskellä ollut. 

  
  Ne kaksi tuntia lukeutuvat elämäni stressaavimpiin! Ironiaa ei tilanteesta puuttunut kun siellä neljän autoja täynnä olevan kaistan välissä jumittaessamme radiosta pauhui ”Hiiighway to helll!” No hei, indeed! Mutta jonkinmoisen onnenkantamoisen avulla selviydyimme ruuhkasta ja olimme jopa oikeassa suunnassa, joten pääsimme lopulta ehjon nahoin hotellillemme Lomzaan. 

  Lauantaina pikaisen aamupalan jälkeen matka jatkui Puolan läpi Liettuaan, Latviaan ja iltakahdeksaan mennessä piti olla Tallinnassa, jossa välittäjä odotti minua uudella asunnollani sopimuksen sekä avaimien kanssa. Aikataulu oli tiukka ja jo valmiiksi haastava Via Baltica oli kaiken lisäksi aivan umpijäässä, mikä hidasti matkantekoa. Aika henkihieverissä siinä mentiin. 

  
  Maisemat olivat kuitenkin matkalla henkeäsalpaavat! Maasto Baltian alueella on täysin tasaista, mutta kaikki puut olivat kuuran ja jäähileiden peitossa ja kaikkialla oli ihan tyyntä. Kunnes ajoimme todella tiheään sumuseinään. Ja kun sanon seinä, tarkoitan SEINÄ! Yhtäkkiä tie katosi, edessä ajava auto katosi, koko maailma vain katosi. Tätä ei välttämättä tarvitse sanoa, mutta sanon sen silti: stressitasot olivat entistä pahemmassa noususuhdanteessa!

  Kuin ihmeen kaupalla saavuimme lopulta Tallinnaan ja asunnolleni vain 15 minuuttia myöhässä. Purimme muutaman kassin autosta asuntoon jätettäväksi, minä allekirjoitin sopimuksen ja sain käteeni avainnipun. Sitten vain pari kadunpätkää lisää pohjoisen suuntaan ja hotellille satamaan. Aamulla matka jatkui sitten Turkuun, jossa edessä oli viikon rupeama: osta kokonainen asunnollinen huonekaluja ja valmistaudu henkisesti kohtaamaan jälleen uusi kotimaa!

  

Tulipahan taas todiestettua, että vaikka tuo matka olikin kokonaisuudessaan aika kamala, jälkeenpäin sitä ajatellessa hymy hiipii kasvoille. Kokemukset ovat aina hyvä asia, ja tämä reissu oli ehdottomasti kokemus! Tekisin saman reissun uudestaan… mutta en missään nimessä talvella!