Tall Ships Races Turku

Tätä on odotettu: Tall Ships Races saapui taas kerran Turkuun! 

blog1_8.jpeg

blog2.jpg_5.jpeg

Viimeksi tapahtuma rantautui Aurajoen rannoille 2009, mutta kahdeksassa vuodessa jokiranta on kokenut suuren ja kertakaikkiaan erinomaisen kauneusleikkauksen ja palveluita on tarjolla huimasti enemmän kuin kahdeksan vuotta sitten. 

Tall Ships Races-kilpailu seilataan joka vuosi, mutta Itämerelle se yltää neljän vuoden välein. Host-kaupunkeina Suomessa ovat tähän mennessä toimineet Turku, Kotka ja Helsinki. Kilpailun säännöissä määritellään, että vähintään puolet suurten purjelaivojen miehistöistä tulee olla 15-25-vuotiaita ja tänä vuonna Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion oppilaita pääsi mukaan opiskelemaan isolla laivalla purjehtimista. Osa oppilaista hyppäsi erinäisten alusten kyytiin eri puolilta Eurooppaa; osa Amsterdamissa, osa Bergenissä ja osa Kotkassa nokka kohti Turkua.

blog3_2.jpeg

blog4_1.jpeg

blog5.jpeg

Rakastan isoja tapahtumia, jotka keräävät paljon ihmisiä viettämään aikaa yhdessä ja Tall Ships Races on ennenkakkea juuri sitä! Keskiviikkona en ehtinyt pelipaikoille toivottamaan saapuvia laivoja tervetulleiksi, mutta torstai, perjantai ja lauantai menikin sitten jokirantaa kolutessa. 

Kaksi suurimpiin laivoihin kuuluvista olivat tulleet puolen maailman takaa, toinen Omanista ja toinen Brasiliasta. Brassilaivaa en ehtinyt löytää, mutta Omanin aluksessa kävin piipahtamassa. Oli kiva nähdä, että miehistössä oli mukana paljon naisia! Perjantaina miehistöt kerääntyivät Teatterisillan kupeeseen ja aloittivat sieltä juhlamarssin takaisin laivoille. Ei varmaan yllätä ketään, että parhaat bileet oli Brasilialaisilla! Teki oikein mieli liittyä porukkaan ja seurata heitä laivalle, jossa varmasti oli koko neljän päivän ajan sambakarnevaalit. 

blog6.jpeg

blog7.jpeg

Tapahtuman yhteyteen Turun Linnan puistoon oli pystytetty festarialue, jolla esiintyi lauantaina Hurts ja Pet Shop Boys. Pakkohan sinne oli saada liput! Mutta kun aika koitti, istuin edelleen picnicillä ystävieni kanssa ja huomasin vasta kun oli jo liian myhöhäistä, että sinne meni ne keikat. Vähän kyllä harmittaa, mutta toisaalta näen ystäviäni Suomessa niin harvoin, että heidän kanssaan vietetty aika ei todellakaan ollut huononpi vaihtoehto.

Sunnuntaina laivat seilasivat juhlavassa ”purjeiden marssissa” läpi Turun saariston ja kohti seuraavaa satamaa, ja minä olin taas ihan jossain muualla kuin piti, joten meni sitten sekin hienous ohi. Ensi kerralla sitten! 

blog8.jpeg

 

 

*Edit – Järjestettiinhän TSR Turussa siis myös 2011, mutta koska en itse ollut silloin huudeilla niin eihän sitä sitten lasketa 😀

Suhteet Ystävät ja perhe

Päivän asu: lempparihame

Liian harvoin pääsen käyttämään lempivaatteitani täällä Virossa, sillä 90% lemppareistani on kesävaatteita- ja kenkiä ja jos Suomessa kesä on lyhyt, niin täällä sitä ei ole vielä edes keksitty. Säätiedotuksiin ei täällä kannata luottaa varsinkaan jos luvataan koko päiväksi aurinkoa. Sadetta tulee satavarmasti niskaan jossain kohtaa päivää.

blog1_6.jpeg

Tästä huolimatta otin riskin ja pukeuduin lempihameeseeni illalliselle vanhempieni kanssa. Rakastan pienimpiäkin tekosyitä panostaa pukeutumiseen ja tätä hametta en sen materiaalin vuoksi ole päässyt käyttämään melkein kahteen vuoteen. Pehmeä nahka kun ei erityisesti tykkää vedestä.

Hame on klassisen epäimartelevan pituinen eli siitä saa helposti mummomaisen näköisen päällä jos siihen yhdistää matalat kengät. En itse muutenkaan käyttäisi nätin hameen kanssa matalia kenkiä, varsinkaan tennareita, joten tämän pariksi valikoituu aina korot. Jopa silloin kun illallispaikka sijaitsee keskellä Tallinnan Vanhaa Kaupunkia ja jokainen askel mukulakivikaduilla on riski.

blog2.jpg_4.jpeg

Hame suorastaan varasti huomioni kun kiertelimme Reserved-liikkeessä Bratislavassa; siinä oli vaate, jollaista minulla ei ennestään ole! Huomasin heti, että hameen pituus saattaa olla haaste, mutta otin samantien hyllystä messiin korkokengät, jotta näen miltä kokonaisuus tylisi näyttämään. Ja ai että!

Ystäväni sanoivat etteivät ikinä miettisi edes kyseisen vaatekappaleen päälle kokeilemista, mutta itse olin sitä mieltä, että saan homman toimimaan, joten hame lähti messiin. Ja hyvä niin! Vaikka hametta pääsee harvoin käyttämään sopivien tilaisuuksien puutteessa ja säiden vuoksi, niin sitä erityisemmältä sen päälle laittaminen tuntuu.  

Muoti Päivän tyyli