Viimeiset kahdeksan vuotta elin rentoa ja railakasta sinkkuelämää ympäri Eurooppaa. Olen hyvin itsenäinen persoona, joten sinkkuus ei ole missään vaiheessa ehtinyt haitata tai ahdistaa. Sen sijaan huonosti paikallaan pysyvänä on ollut jopa parempi, ettei ole tarvinnut hyvästellä kahden vuoden välein taas uutta miestä. Koska fakta vaan on, että sellaiset miehet, jotka suostuisivat parisuhteen perässä muuttamaan maasta toiseen ovat harvassa.

Ja hei camoon, miksi joku muuttaisi perässäni Itävallasta Viroon? 😀 On sitä itsekin tullut tässä todettua, että mokahan se oli…

Viimeiset puoli vuotta olen seurustellut täällä Tallinnassa asuvan suomalaisen miehen kanssa, jonka työ sisältää paljon matkustamista ja pitkiä poissaoloja. Johtuen ehkä juuri tästä, hän on ensimmäinen tapaamani mies, jolle kauemmas muuttaminen ei ole lainkaan hassumpi idea. Hän kuitenkin viettää aina useamman viikon per reissu yhdessä kohteessa, joten hänellekin on selvinnyt, että yllättävän usein ruoho todella on vihreämpää muualla (kirjaimellisesti!).   

Tälläkin hetkellä hän on ollut viikon poissa ja vielä toinen viikko olisi reissua jäljellä. Syksyllä, suhteemme alkuaikoina homma meni kutakuinkin niin, että hän oli 2 viikkoa Tallinnassa, 2 viikkoa poissa, taas 2 viikkoa Tallinnassa ja jälleen 2 viikkoa muualla. 

Tämä toimi meille erinomaisesti, koska olen itse hyvin hitaasti lämpiävää tyyppiä, varsinkin kun sinkkuiltua tuli sen verran pitkään, että omaa arkea olisi ollut vaikea jakaa heti jonkun kanssa. Ja ilmeisesti miehellä on ollut samansuuntaiset ajatukset kun kerran kimpassa ollaan edelleen.

Minulta usein kysytään, onko rankkaa kun mies on poissa niin usein ja niin pitkiä aikoja. Vastaukseni on: ei ole rankkaa. Jo ensimmäisistä treffeistä lähtien tiesin, että mies tulee olemaan paljon reissussa ja kun suhteen alku meni juuri tuon 50/50-aikataulun mukaan, pystyin jo alusta asti asennoitumaan asiaan sen vaatimalla tavalla.

Tiedostan, että monille tällainen suhde olisi täysi mahdottomuus ja pakko myöntää, että itselläkin on tietysti niitä huonoja päiviä, kun tarvitsisi normaalia enemmän huomiota, mutta toinen ei vaan kertakaikkiaan pääse puhelimen päähän johtuen aikaerosta ja/tai töistä. 

Päätinkin listailla muutamia etuja ja haittoja, joita etäsuhde ainakin omalla kohdallani on tuonut mukanaan:

EDUT

Tarvitsen ehkä hieman normaalia enemmän omaa tilaa ja aikaa ja nämä miehen matkat tarjoavat täydellisen tilaisuuden olla itsekseen, hengailla ystävien kanssa ja vain tehdä niitä juttuja, mistä itse nauttii, mutta mitkä eivät miestä niinkään hetkauta (esim. katsoa niitä omia suosikkiohjelmia).

Tällaiset ”pakolliset” tauot laittavat väkisinkin välillä miettimään suhteen tilaa ja järkevyyttä. Erityisesti niinä kuuluisina huonoina päivinä tulee punnittua suhteen hyviä ja huonoja puolia, mutta ainakin tähän mennessä – huonoista päivistä huolimatta – olen joka kerta tullut siihen tulokseen, että kyllä tämä parisuhde on ehdottomasti sen kaiken arvoinen. Huonoja päiviähän on meillä kaikilla kaikesta riippumatta.

Ehkä tärkein juttu erossa olemisessa on se, että tulee toista ikävä! Olen huomannut tämän olevan ihan ratkaiseva tekijä siinä selviääkö suhde niistä huonoista päivistä vai ei. Jos mieheni olisi tuossa kyljessä kiinni joka päivä, vaarana olisi, että alkaisin hyvin nopeasti ottaa hänet itsestäänselvyytenä ja suhde kärsisi siitä varmasti pidemmän päälle.

Joskus nuorempana ajattelin, että ikävä on paskin fiilis ikinä. En todellakaan enää, vaan itse asiassa tykkään siitä, kun on ikävä toista. Sehän on perimmiltään kuitenkin toisesta välittämistä ja sitä itseään, rakkautta.    

HAITAT

Toinen ei ole aina paikalla kun häntä tarvitsisi. Oli kyse sitten hyvistä tai huonoista sattumista, välillä ottaa päähän, että se tärkein tyyppi ei ole paikalla kun haluat kertoa uutisen esim. uudesta työpaikasta tai kun tarvitsisit sysipaskan työpäivän jälkeen halin. 

Suhde vaatii molemmilta erityistä panostamista ja välillä molemmista tuntuu, että toinen ei tee erossa ollessa tarpeeksi; ei ole yhteyksissä tarpeeksi; on liian harvasanainen (olemme molemmat höpöttäjiä, joten harvasanaisuus herättää heti pienen epäilyksenkipinän); ei ole tarpeeksi kiinnostunut toisen kuulumisista, jne.

Näissä tapauksissa on ihan älyttömän tärkeää, että molemmat uskaltavat ottaa asian rehellisesti ja asiallisesti(!) esille. Ei siis näin:

”Ai ootko löytäny parempaa seuraa sieltä reissusta kun ei oo äijästä kuulunu mitään kahteen päivään, häh?!”,

vaan mieluummin näin:

”Mitä ootte touhuilleet viimeiset pari päivää, onko ollut kiire?”

Kun toista lähestyy neutraalin uteliaasti, eikä aggressiivisesti, vastaukseksi saa yleensä raportin mitä kaikkea viimeisen kahden päivänä on ehtinyt tapahtua. Kertaakaan ei ole käynyt niin, ettei radiohiljaisuuteen olisi ollut hyvää syytä. 

Kommunikointi on välillä vaikeaa varsinkin kun haluaisi puhua jostain vakavammasta asiasta. Aikaerot tuovat oman haasteensa tähän ja varsinkin jos tekstiviestein kommunikoidaan, jonkin viestin väärin ymmärtäminen saattaa johtaa kunnon riitaan. Mutta näistäkin tilanteista selvitään yleensä nopeasti kunhan edes toinen muistaa pitää päänsä kylmänä ja asian raiteilla sen sijaan, että molemmat ottaisivat jostain nokkiinsa ja vetäytyisivät poteroihinsa murjottamaan ja odottamaan, että toinen ottaa yhteyttä ja pahoittelee. Not gonna happen. 

***

Loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että meidän suhteessamme nämä satunnaiset etäsuhdeajat toimivat ja se johtuu siitä, että me olemme päättäneet, että se toimii. Lisäksi luottamus on ihan pakollinen juttu, jotta etäsuhde toimisi.

Olenkin tämän suhteen alussa ensimmäistä kertaa elämässäni antanut itselleni luvan luottaa. Luottamus on ollut minun kohdallani hyvin uhanalainen luonnonvara, kun elämässä on ympärillä nähnyt ja tavannut niin paljon epäluotettavia ihmisiä. Mutta eihän se oma päättäminen vielä riitä, vaan sen toisen on oikeasti myös käyttäydyttävä luottamuksen arvoisesti. 

Etäsuhde vaatii siis paljon kärsivällisyyttä ja ihan ehdottomasti luottamusta. Myös kommunikointitaidot tulevat todella tarpeeseen kun välissä on valtameri tai pari mannerta. Olen itse hyvin äkkipikainen ja omaan Etelä-Eurooppalaisen temperamentin, mutta kun tarpeeksi välittää toisesta, niin sitä kummasti oppii rauhoittamaan tilanteen ennenkuin tekee jonkin kuuluisista virheliikkeistä, kuten arvostelee toista tietämättä taustoja. ’

Kunhan molemmat ovat yhtä tosissaan jutussa mukana ja yhteinen kommunikointi toimii, en näe, että toisen runsaasta matkustamisesta olisi jotain haittaa. Tulee väkisinkin arvostettua hitusen enemmän sitä aikaa, minkä voi viettää yhdessä. 🙂