”Suomalainen mies ei osta pehmoleluja”
Otsikon tyyliin kommentoi äitini kun Naistenpäivänä toimistollemme ilmestyi lähetti mukanaan iso kukkakimppu ja pupupehmolelu. Ylläri oli tietysti poikaystävältäni, joka oli juuri sillä viikolla toisella puolella maailmaa työmatkalla. Äitini kuitenkin epäili lahjan lähettäjää (koska kortissa ei ollut nimeä) ja päätteli, ettei tämä voi olla suomalaisen miehen käsialaa, koska suomalainen mies ei tietenkään tajuaisi ostaa pehmolelua. Tässä vaiheessa oli korjattava äitiä; kyseessähän on siis suomenruotsalainen mies, vissi ero ;D
Sama toistui tuossa männä viikolla kun minulle taas soitettiin töissä, että ala-aulassa olisi paketti odottamassa. Liihotin siis alakertaan, jossa respan pöydällä odotti jättimäisen kukkakimpun lisäksi skumppapullo + asteen kalliimpi paketti suklaata.
Tällaiselle huomionosoitukselle ei mielestäni ollut mitään syytä (nimpparitkin menivät kuukausi sitten), minkä vuoksi olin hieman H-moilasena sen valtavan ilon lisäksi. Työkavereitten kommentit tähän yllätyspakettiin jatkoivat äitini linjaa: ”Jahas, mitäs pahuuksia se on tehnyt?” tai ”Tais olla aikamoinen riita, heh heh.”
Itselleni ei ollut tullut mieleenkään, että kyseessä voisi olla tällainen kliseinen ”suomipoika ostaa kukkia koska teki tyhmästi”-tyyppinen tapaus, koska olen saanut tällaisia ylläreitä monta kertaa ennenkin. Mutta kun tarpeeksi monesta suunnasta palaute asiaan oli tuota laatua, niin loppupäivästä itseänikin kaihersi, että voisiko tosiaan olla niin, että jotain epämiellyttävää olisi tällä kertaa reissussa sattunut. Asiaa kuitenkin pohdittuani ja mieheltäni kysyttyäni tulin tulokseen, että tämä mies vaan on keskivertoa fiksumpi. Koska se nyt vaan on ;)
Mutta jos ihan vakavasti ajatellaan, niin kyllähän se aika stereotyyppijuttu on, että suomalainen mies ostaa naikkoselleen kukkia korkeintaan syntymäpäivänä ja silloin kun on tullut tehtyä jotain typerää.
Kyllähän eräs sukulaispoikakin varhaisaikuisuudessaan ryöväsi Turun Tuomiokirkon puutarhan matkallaan pahoittelemaan tyttöystävälleen käytöstään klo 4 sunnuntaiaamuna serenaadin saattelemana. Koska pyhä tulppaani!
Hän myös ystävällisesti ohjeisti veljeäni toimimaan näin, kun tällä oli tyttöystävän kanssa joissain pirskeissä kitkaa. Hellyydenosoitukset usein siis vaativat sen promillerajan nostamisen tai suuren katumuskokemuksen. Onhan sitten myös niitä toisia ääripäitä, eli kukkia ei osteta lainkaan, koska rahan haaskaustahan se on, ne kuolee kuitenkin.
Entisessä suhteessani kävikin niin, että syntymäpäivänäni olin kertonut tarkalleen mitä toivoin lahjaksi (DVD-levyn, tästä on siis se 10 vuotta aikaa…), mutta juhla-aamuna poikaystävälläni ei sitten ollutkaan mitään lahjaa annettavana. Tomerana tyttönä sitten lähetin hänet kauppaan ostamaan minulle kukkia! Ja raahasin ne kukat sitten yliopistolle, missä kuuntelin hampaat irvessä miten ihana poikaystävä minulla onkaan kun osti noin ihania kukkasia… If only you knew.
Itä-Euroopassa viimeiset viisi vuotta asuneena minun on todella vaikea ymmärtää tai hyväksyä tuota (yleistäen!) suomalaisten miesten kyvyttömyyttä pieniin huomionosoituksiin. Täällä ei naisten oikeudet ole lähelläkään sitä tasa-arvon tasoa kuin Pohjoismaissa, mutta naisia kohdellaan parisuhteissa (omien kokemusteni ja kuulemani mukaan) huomattavasti paremmin ja huomaavaisemmin kuin pohjoisessa.
Kukkakimppu on maailman pienin asia, mutta se tuo suurimmalle osalle naisista todella hyvän mielen, varsinkin kun se saadaan rehellisesti ihan vain siksi, että toinen on tullut ajatelleeksi sinun piristämistäsi.
Tuo minun saamani kukkakimppu ja skumppapullo suklaineen oli tosiaan tilattu ihan vain siksi, että poikaystäväni halusi piristää torstaitani ja tsempata, että viikko on melkein lopuillaan. Mainittakoon, että olen tällä hetkellä työssä, jota en siedä ja josta pois pääseminen on osoittautunut yllättävän hankalaksi, joten se, että toinen tulee ajatelleeksi kiireisellä työmatkallaan tällaista piristystä, merkitsee minulle aivan älyttömän paljon.
Ehkä (= toivottavasti) olen kuitenkin jo sitä ikäluokkaa, että minun jälkeeni tulleet sukupolvet ovatkin saattaneet jo omaksua tämän yleis-Eurooppalaisen tavan piristää puolisoa kukkasin tai suklain ihan muuten vain.
Jos näin on, niin olisi kiva kuulla kokemuksia, koska omani tosiaan rajoittuvat vain tähän yhteen ihanaan tyyppiin :)