Tapakasvatusta Virossa vaikka väkisin!
Suomessa on ollut ilo huomata, että 90-luvulta ollaan tultu iso harppaus eteenpäin peruskäytöstapojen saralla: ovea pidetään auki perässä tulevalle, moikataan bussikuskille ja yleisesti huomioidaan kanssakulkijat paremmin kuin parikymmentä vuotta sitten. Matkaa on edelleen paljon siihen, että ollaan Keski-Euroopan tasolla, mutta suunta on oikea.
Kaikki ovat varmasti vähintään kuulleet, monet meistä myös kokeneet virolaisen ”asiakaspalvelun”. Ravintolassa ei tervehditä, ollaan naama nutturalla, ruoka paiskataan pöytään ja lopuksi laskutetaan palvelusta. Kaupassa ei tervehditä ja vaihtorahat taas paiskataan tiskille, ei ikinä asiakkaan ojennettuun käteen.
Tallinnassa asiakaspalvelu on onneksi parantunut huimasti sekä kaupoissa, että ravintoloissa. Ollaan ehkä tajuttu sen arvo. Olen myös saanut selville, että kaupassa rahojen latominen tiskille johtuu venäläisestä syvään juurtuneesta uskomuksesta, että rahan antaminen suoraan jonkun käteen tuo huonoa onnea, joten tämän kanssa elettäköön.
Sen sijaan saan yleisessä arjessa pieniä raivokohtauksia paikallisia kohtaan tasaisin välein muista asioista. Kettumaisinta ikinä on seuraava tapahtumaketju; edelläsi kävelee henkilö, joka on menossa samaan kauppaan kuin sinä. He kyllä huomaavat, että olet vain parin askelen perässä ja kuka tahansa aivotoiminnan omaava henkilö avaisi oven edes sen verran auki, että saisin kiinni siitä ennenkuin se sulkeutuu nenäni edestä. Ei täällä!
Olen pahimmillaan todistanut keski-ikäisen, siistiin pukuun pukeutuneen miehen käytöstä kun hän huomaa, että olen siinä perässä tulossa liikkeeseen: hän avaa oven juuri ja juuri sen verran että saa hivuttauduttua, oi kyllä, tämä mies tunki itsensä niin pienestä välistä kuin vain suinkin pystyi, jotta ovi ehti sulkeutua edestäni.
Rahojen kassalle heiton vielä kestän mutta jumalauta minua ei kiinnosta minkämallinen jumalolento tulee ja rankaisee sinua kovalla kädellä jos pidät ovea auki seuraavalle, SINÄ PIDÄT SEN AUKI JOS MINÄ NIIN HALUAN!
Olen ottanut toimintatavakseni lähikaupassani tehdä tästä oven auki pitämisestä pienimuotoisen tapahtuman: teen sen suurieleisesti, jään odottamaan sitä kauempaakin perässä tulevaa, jopa hymyilen! Ihmisten reaktiot ovat usein yllättyneitä ja ihmetteleviä, miksi toi jäi tohon seisomaan ja minkä ihmeen takia se hymyilee mulle, hullu! Mutta ei se mitään, uskon väsytystaktiikan voimaan!
Olen nyt puolitoista vuotta työstänyt tätä väsytysstrategiaa, mutta koska asun keskustassa, en pysty koskaan tavoittamaan kaikkia kyseisessä kaupassa käyviä käytöstapapuutteisia. Mutta vakiokävijöissä olen jo huomannu pientä muutosta käytöksessä. Ovea pidetään auki seuraavalle ja pari erikoisempaa tapausta jopa tervehtii kun satumme shoppailemaan samaan aikaan.
Viro on pieni maa ja tämän lähikauppani nurkkaus on erittäin pieni kolo tässä vääryyksien värittämässä maailmassa, mutta jopa täällä on eväät muutokseen parempaan päin. Se riittää tällä hetkellä minulle. Succé!