Aika monelle meistä on historiantunneiltä jäänyt elävästi mieleen hurjuudessaan elokuvillekin vertoja vetävät tarinat Pompeijista ja sen tuhosta vuonna 79 jKr. Historia- ja luontofanien ykköskohteita Napolinlahden rannikoilla ovatkin juuri näiden tarinoiden tapahtumapaikat; Pompeijin esiinkaivetut kuumuudessa väreilevät komeat kadut ja korttelit ja koko tarinan pahis, Vesuvius-tulivuori.

Aikeenamme oli alkuun tsekata molemmat paikat samana päivänä, mutta tulimme toisiin aatoksiin, onneksi! Jos et siis halua hoppuilla, tai olet samankaltainen pitkänkaavankautta-matkanautiskelija kuin me, varaa molemmille oma retkensä.

Aloittakaamme Milla Magian kotinakin tunnetulta tulivuori Vesuviukselta, jonka komea repaleinen krtaaterihuippu hallitsee maisemaa lähes joka paikassa tällä alueella kulkiessa. Vesuvius on tulivuori, joka on harvoin aktiivinen, viimeksi vuonna 1944. Mutta kun se on aktiivinen, se on todella hurja ja purkautuu räjähdysmaisesti. Tulivuoren huippu onkin muuttanut muotoaan näiden räjähdysten myötä moneen kertaan ja siksi esimerkiksi vanhoissa maalauksissa sen malli on erilainen kuin tänäpäivänä.

Tulivuoren rinnettä ylöspäin ajellaan autolla melkoisen mutkaista vuoristotietä. Maksullinen parkkipaikka autolle löytyy vähän puurajan alapuolelta, josta matka jatkuu maksullisella bussikyydillä puurajan yläpuolelle. Siellä sijaitsee varsinainen ”sisäänkäynti”. Bussikyyti ei ole kallis, mutta ei myöskään pakollinen. Parkkipaikalta asti voi kulkea jalan aina huipulle asti. Me kuljimme, sillä yksi lapsistamme alkoi matkapahoinvoida jo alaosan mutkissa. Jalkapatikka oli siis meille sopivin vaihtoehto. Sisäänkäynnin jälkeen asfalttitie vaihtuu pölyiseksi poluksi, joka nousee kiemurrellen yhä ylemmäs kohti kraateria. Puurajan jälkeen maisemat aukeavat upeina Napolinlahdelle päin ja näet todella kuinka ylös oletkaan kavunnut. Aurinkoinen sää on armoton, koska paistetta ei täällä pääse pakoon, mutta toisaalta selkeällä ilmalla näkee kauas rannikon kaupunkeihin, Pompeijiin ja Napoliin. Maisema on uskomattoman hieno ja sitä seisahduimme ihmettelemään moneen kertaan.

Vesuviuksen lähellä maaperä on erityisen hedelmällinen. Se on syy myös siihen, miksi tästä aikapommista huolimatta ihmiset ovat aina hakeutuneet asumaan näihin maisemiin. Laavakivi on karua ja pölyistä, mutta karullakin kivellä silti kokoajan vihertää ja kukkii. Moni kulkija oli varustautunut vaelluskengillä tai ainakin lenkkareilla (oikein!), vaellussauvojakin näkyi. Ylöspäin kulkeva polku onkin paikoin hyvin jyrkkä, eivätkä meidän sandaalimme ja balleriinamme todellakaan olleet parhaat mahdolliset jalkineet tälle reitille. Eipä silti, monella mukulakivellä on näilläkin jo kuljettu, ja hyvinpä pääsimme niilläkin ylös asti. Jos et kuitenkaan halua hienostella ja matkalaukussa on tilaa, niin tätä retkeä varten lenkkarityyppiset jalkineet olisivat passelimpi valinta. Toinen ja ihan oikeasti tärkeä varuste tälle retkelle on (aurinkorasvan lisäksi) vesi! Sitähän tässä kuumuudessa tulee lipitettyä joka tapauksessa, mutta erityisesti tässä helteisessä pölyssä vesipullot olivat kovaa kamaa.

Ylhäällä kraaterin toista reunaa kiertää polku, jonka toiselta sivustalta voit ihailla näkymiä Napolinlahdelle ja sen rannikkokaupunkeihin ja toiselta ihailla kraateria, hämmentyä sen suuruudesta ja paikoin nuuhkaista rikkisavuja, joita sieltä täältä kraaterin kolosista sillointällöin nousee ylös.

Me olemme aiemmin kiivenneet tulivuorelle myös Oahun saarella Hawaiilla, aivan Honolulun kupeessa. Myös silloin tulivuorelle kiipeäminen oli jotenkin jännittävä kokemus. Ehkä Vesuviuksen hurjasta menneisyydestä, tai mistä lie johtuen, oli tämä nousu kuitenkin jollakin lailla edellistä vaikuttavampi.

Meidän Vesuvius-retkemme kesti yhteensä nelisen tuntia. Nopeamminkin selviää, me otimme iisisti ja maisemia ihailimme hartaasti. 

Ja kun Vesuvius on koluttu, on aika tutkia sen tuhoama Pompeijin kaupunki. Me tulimme Pompeijiin Circumvesuvio-junalla. Kaivauksille saapuessa tulee jäädä junasta Pompeiji Scavi-asemalla, jolloin ollaan aivan kaivausten sisäänkäynnillä. Pompeijin asema on nykyisessä Pompeijin kaupungissa, muutaman kilometrin päässä kaivauksilta. Paikalle pääsee myös autolla seurailemalla Pompeiji Scavi-opasteita ja kaivauksilla on isot parkkialueet.

Elokussa vuonna 79 jKr Vesuvius todella purkautui rajusti ja räjähdysmaisesti tuhoten sen eteläpuolella olevat Herculaneumin ja Pompeijin kaupungit. Osittain vallitsevista tuuliolosuhteista johtuen suurimmat tuhot tapahtuivat juuri Vesviuksen eteläpuolella. Tragedia oli aikalaisilleen katasrofaalinen, sillä suuri osa kaupunkien asukkaista kuoli tässä luonnonkatasrofissa. Koko Pompeijin kaupunki peittyi tuhkan ja sulan laavakiven alle ja katosi maailmankartalta vuosisatojen ajaksi. Tämän kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että ilman näin mittavaa tuhoa, ei meillä nyt olisi tätä mittaamattoman arvokasta, valtavaa ja valtavan hyvin säilynyttä todistusaineistoa antiikin roomalaisesta elävästä kaupungista. 

Olen käynyt Pompeijissa jo aiemmin, vuonna 1996. Noista ajoista Pompeijia on kaivettu paljon lisää esiin. Mutta toisaalta monin paikoin, silkasta rahan puutteesta moni jo kaivettu kortteli on päässyt pahoin heinittymään ja uudelleen rapistumaan. Tälläkin hetkellä Pompeiji on silti aktiivinen kaivausalue ja löytöjä yritetään dokumentoida sen mitä pystytään. Vuosien varrella myös moni suomalainen arkeologi ja harrastaja-arkeologi on kaivanut esiin pompeijilaista historiaa. Arkeologien lisäksi paikalla on jatkuvasti ”jokunen” muukin. Turisteja on paljon ja vaikkakin lipunmyyntitskejä on monta ja lppujen lunastus on jouhevaa, jonkinlaiseen jonotukseen saa silti lipunmyynnissä varautua. Vaikka turisteja on paljon, aluekin on nykyisellään niin laaja, että kaduilla kyllä mahtuu kulkemaan ja paikkoja katselemaan. Ainoastaan Pompeijin ehkä kuuluisin rakennus, ilotalo, oli paikka johon saimme hiukan jopa jonottaa :D.

Pompeiji ei ole tyypillinen antiikin ajan kaupunki, sillä sen asukkaat ovat olleet keskimääräistä varakkaampia sukuja. Tämä näkyy mm. esiinkaivettujen villojen prameudessa. Useat villat ovat melko kookkaita, niissä on suihkulähteitä tai muita vesialtaita, mosaiikkikuvioituja isoja lattiapintoja ja mitä upeampia seinämaalauksia. Tämä ei suinkaan ollut ihan tavanomaista keskimääräisessä roomalaisessa asunnossa, vaan tyypillisempää juuri tällaisissa varakkaamman väen asunnoissa. 

Asuntojen lisäksi Pompeijissa on säilynyt lukematon määrä muuta infraa, tieverkostoa, vesijohtojärjestelmiä, toreja ja aukioita, liikkeitä erilaisine sisutuksineen – on ravintoloita ja leipomoita ja tietenkin myös valtava määrä esineistöä. Mm. ruukunsirpaleita tai mosaiikkisiruja on sellainen määrä, että kaikkia esiinkaivettuja ei edes säilytellä. 

Meillä kului koko päivä näitä katuja ja rakennuksia ihmetellessä ja ihaillessa. Toki olemme harvinaisen sitkeä tapaus ja viivähdämme usein keskimääräistä pidempään paikassa kuin paikassa. Historialliset kohteet ovat meidän perheen erityisen innostuksen aiheita. Se mikä Pompeijissa viehättää, on paikan erityislaatuisuus historiallisessa mielessä. Hurjalta kuitenkin tuntuu, että kaiken tämän historian esiin kaivamiseen ja säilyttämiseen tulevia sukupolvia varten on niin vähän rahaa ja resursseja.

Ja vielä lopuksi muutama huomio. 

1. Alueella on useampi vähän pikaruokalatyyppinen ravintola, joissa voi lounastaa ja ostaa vettä tai jätskiä. Muista juoda! Ja käytä päähinettä. Ja suojakertoimia. Aurinko on armoton ja alueella on vain harvakseltaan paikkoja joissa sitä pääsee piiloon. 

2. Mikäli olet erityiskiinnostunut Pompeijin kohtalosta, aiheesta löytyy paljon luettavaa ja kaivausalueen sisään- ja uloskäyntien yhteydessä olevista myymälöistä löytyy hyvää kirjallisuutta aiheesta, monestakin eri näkövinkkelistä. Aiheesta löytyy myös joitakin aikalaiskertomuksia (tosin näiden löytymistä Pompeijin myymälöistä en tiedä), kuten Plinius nuoremman kirjoittamat silminnäkijäkirjeet aikansa historijoitsija Tacitukselle. Plinius nuorempi seuraili kauheuksia lähietäisyydeltä ollessaan enonsa, Plinius vanhemman kanssa Misenumissa, Napolinlahden pohjoislaidalla, jossa roomalaisilla oli tuolloin sotilassatama. Plinius vanhempi oli roomalaisten laivastojoukkojen komentaja ja toimi virkansa puolesta myös ihmisten pelastustehtävissä tässä luonnonkatastrofissa saaden itsekin surmansa näissä tehtävissä. Silminnäkijäkuvaus tapahtumista on hurja ja Plinius päättääkin kirjeensä Tacitukselle sanoihin: ”Mutta itsepähän pyysit tietoja”.

3. Pompeiji on Pompeiji ja se on ihan ainutlaatuinen historian tutkijoiden ja intoilijoiden näkövinkkelistä. Joskin itse odotan Herculaneumin (joka oli kaupunkina hyvin toisentyyppinen kuin Pompeiji) tulevaisuuden kaivausten tuovan esiin vielä uutta ja lisää tietoa tästä Euroopan yhdestä kiinnostavimmasta aikakaudesta. Jos antiikin historia ja pompeijimainen kokemus kiinnostaa, aivan Rooman ulkopuolella on huikea Ostian Antican alue. Ostia oli Antiikin Rooman satamakaupunki ja enimmäkseen siis tavallisen työväestön aluetta. Ostia antican alue ei ole tällainen turstien kansoittama kohde kuin Pompeiji, eikä sieltä todella löydy tällaista ylhäisön villa-tyyppistä ylellistä meninkiä kuin Pompeijista. Sen sijaan kuitenkin valtava määrä infraa, hautausmaita (nekropoleja), liike- ja asuinrakennuksia, teatteri, kylpylälaitoksia, toimistoja ja temppeleitä. Me jaksoimme sielläkin seikkailla monta tuntia, pyörittää myllynkiviä, tutkia lattiamosaiikkeja ja kiipeillä antiikin roomalaisten kerrostalojen useampiin kerroksiin. Kyllä! Täällä todella saa kiivetä niihin ja ihailla maisemaa yli Ostian ison alueen antiikin roomalaisen insulan katolta, kulkea temppeleiden ja kylpylöiden raunioissa ja parkkourata teattereissa ja ruokabaareissa. Joten vaikkakaan en nyt kirjoita omaa blogipostausta Ostiasta, tässä yhteydessä kuitenkin historiasta kiinnostuneille vahva suositus myös tuolle paikalle.

Vettä kului….. 😀