Millaista siellä Tukholmassa on asua?

Kuulen otsikon kysymyksen vähän turhan usein siihen nähden, että asun 400 kilometriä Tukholman ulkopuolella. Ei sillä, kysymys on ymmärrettävä, koska monelle eteläsuomalaiselle Ruotsi on yhtä kuin Stokis. Ja miksi kukaan muuttaisi Boråsiin?

Minunkaan ei todella ollut tarkoitus.  Borås oli se Göteborgin lähellä oleva pikkukaupunki, jossa asui joukko sinne 60-luvulla muuttaneita kaukaisia sukulaisia ja naurettava Pinokkio-patsas. Ihan söpö paikka, mutta vain siksi, että se oli Ruotsia, ja Ruotsiin olin rakastunut jo joskus kauan sitten muistamatta edes miksi. 

Sitten tuli kevät, jona piti jälleen hakea johonkin kouluun sillä suomen kielen opinnot eivät edenneet tai inspiroineet. Päätin heittää huvin vuoksi paperit myös lahden taa. Loppu on sukuhistoriaa: asun ja opiskelen kaupungissa, jossa ovat aikoinaan asuneet muiden muassa äitini, tätini ja äitini täti. Boråsin kirous iski minuunkin.

Ihan söpöstä paikasta tuli pian muuttokuormani purkaudutta bajsborås, ja kuoleman laakso. Rakkauteni koko Ruotsiin oli rakoilemassa kun mielikuvani kauniista ja iloisista ihmisistä aurinkoisessa maassa tuntui pätevän juurikin Tukholmassa, kun taas Borås paljastui tilastollisestikin Ruotsin sateisimmaksi kaupungiksi. Istuin 19-neliöisen soluhuoneeni ikkunassa katselemassa tihkun vihmomalle kadulle, jolla vanhan tekstiilikaupungin väki ei kuljeksinutkaan trenssissä ja trendipöksyissä vaan paikallisen ylpeyden, Gina Tricotin, veluuriverkkareissa. En saanut ystäviä, en päässyt mukaan siihen onnelliseen opiskelijaelämään, jonka kuvittelin Viking Gracen irtauduttua Turun satamasta elokuussa 2013.

Näistä surullisista tunnelmista on kulunut kohta kaksi vuotta. Vahingokseni paljon mikään ei ole huomattavasti muuttunut ja vihaan Boråsia melko lailla varauksetta edelleen. Onneksi opiskeluja on jäljellä enää yksi lukuvuosi, siitä selviän haaveiden voimalla. Ehkä jonakin päivänä asun vielä Tukholmassa.