Voi taasko se nukkumatti eksy mun kohalta

No niin mä oon ihan ekaa blogii alotteleva uusioperheen 33 vuotias äiti. Mä ajattelin tässä vähän kertoo ekalla kertaa itestäni ja ku toi nukkumatti on unohtanukki mut niin mikä ettei. Se miksi ajattelin alkaa blogii kirjottaan on et tarvin paikan jos päätä aukasta ja se et kun alan päätä avaan et jos siitä voisi olla jollekin toiselle apuu ettei jouduttaisiin samaan pisteeseen kuin ite jouduin. 

 

Eli noin vuosi sitten ahistuksessani ja masennuksessani yritin päättää päiväni alkoholin ja lääkkeiden avulla. Se mikä minut siihen johti on pitkä ja moni mutkainen juttu ja monen asian summa. 

 

Aluksikkin mua kiusattiin koko perus koulu. Silloin jo alkoi päässäni kyteä ajatus siitä että maailma voisi olla parempi paikka ilman mua ja olin silloin alle 10 vuotias tyttö täytyis se olla jo jotain. Kotona kun kiusaaminen tuli ilmi aloin harrastaa tapaa josta nyt onkin aikuisena hankala päästä irti eli aloin salata tunteeni, oloni, ja en kertonut kiusaamisen jatkumisesta yms. Ei siinä että olisin koko peruskoulun ollut kiusattu tai että kiusaajat olivat niin itseäni vanhempia, saman ikäisiä ja nuorempia, mutta se että jopa oma pikku siskoni kuului kiusaajiin oli kai se rankin asia mulle. Aikuisena on sisko pyytänyt anteeksi ja on myöntänyt että oli tyhmä kun ei puolustanut minua vain sen takia että ettei häntäkin aleta kiusaamaan. Mutta en kai vieläkään ole antanut kunnolla anteeksi. En tiedä mut se vaivaa minua vieläkin.

 

Nooh kun kiusaamisesta pääsin eroon peruskoulun jälkeen ja suuntasin ammattikouluun vieraalle paikkakunnalle ja aloin saada kavereita ja miehet alkoivat kiinnostua minusta ihan oikeesti…. Muuuuutta…. Miten kävi… Mä tietty löysin musta ihanan ja mahtavan miehen mut niin sit ku olin jo kiintynyt ihmiseen ilmeni et hän olikin AD/HD aikuinen jota ei koskaan ollut hoidettu mitenkään. Elämä sellaisen kaa on aika keinottelua. Meil oli yhteinen koira jota mies hakkasi ja minä olin aina välissä. Irti miehestä en päässyt vielä siinä vaiheessa vaikka monesti niin aijoinkin ihan sen takia että olen tai niin olen itse tulkinnut että olen läheisriippuvainen. Yhdessä olimme noin kolme vuotta. Viimeinen pisara miksi sitten aloin katselen et silmät auki muita miehiä oli et tulin raskaaksi ja kun raskaus testi näytti plussaa miehen eka kommentti oli että mulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin abortti ja kun sain miehen ymmärtämään etten siihen suostu hän asian hyväksyi…. Vaan kun menin ekaan neuvolakäyntiin näyttikin ultra ettei raskaus olikin vale raskaus. Tätä kun surin mies ei voinut ymmärtää asiaa ja hänen asenne oli että mitä sää sitä suret kun ei siel kerta mitään oo. Noh mulle tehtiin kaaviota ja elämä jatkui ja se jatkuen niin että löysin seuraavan virheeni elämästä ja se silloinen avoliitto loppui.

 

No niin kuten jo äsken kirjoitin alkoi elämässäni seuraava tragedia mikä kesti noin kaheksan vuotta. Noh löysin ensimmäisten kolmen lapseni isän lähihoitaja koulusta luokallani. Hän oli huomattavasti mua vanhempi mut se ei haitannut minua ja hänellä oli jo kahdesta liitosta ennestään kaksi poikaa mutta senkään en antanut häiritä. Olin onnellinen ja alle vuoden sisällä yhteen muuttamisesta aloin ensimmäistä lastani odottamaan ja oli ilon ja onnen huipulla. Miehellä oli jo silloin turhan runsasta alkoholin käyttöä mutta lupasi rajoittaa käyttöä kun lapsi syntyy ja minä nuorena ja sokeena uskoin kaiken. Nooh tyttö syntyi. Ekaksikkin aloin tuntee jo laitoksella tyttöä kohtaan musta sukkaisuutta koska sai kaiken isänsä huomion. Tai niin minä tunsin. Ja ei se alkoholin käyttö vähentynyt vaan pysy samana…. Noh edelleen sokeena ja uskollisena heti kun pystyin aloin odotetaan seuraavaa lastamme… Se oli poika ja minäkin sain sen silmä terän ja aarteen ahistus laimeni… Mutta vain kahdeksaksi kuukaudeksi… Niin elämä löi taas kerran mua nyrkillä naamaan ja oikein urakalla… Poika kuoli 8 kk. ikäisenä Rota viruksen aiheuttamaan maha tautiin…. Silloisen mieheni alko ongelma räjähti käsiin. Hän menetti työkykynsä ja alkoholista tuli päivittäistä… No jo ennen tätä kaikkea meillä oli raha ongelmia mutta ei tää asia parantanutkaan asia…. Ahistus kasvoi mut tytön takii jaksoin sinnitellä… Ja taas tuli suoja mekanismi iski päälle… Mulla ei ollu mitää hätää koskaan…. Kulissi elämä alkoi… Noh pojan kuoleman jälkeen parin vuotta ja meidän kolmas lapsi näki päivän valon tyttö…. Mut hän ei ollutkaan isänsä mieleen…. Mut lasten takia jaksoin sinnitellä siihen asti kunnes lapset alkoivat oireilemaan…. Isompi muuttui hymyttömäksi ja sulkeutui ja nuorempi alkoi suuttuessaan kyrsimään minua niin että oli käteni vähän väliä verillä… Siinä vaiheessa minulle riitti ja aloin hakemaan eroa ja muutin erilleen…. Taas alkoi elämä hymyilen minulle taas joksikin aikaa…

 

Nooh… Sit mä rakastuin taas… Netin ihmeellisen maailman kautta… Mies oli mielestäni täydellinen ja nyt puhun nykyisestä avomiehestäni…. Kumpikin olimme heti ensi silmäyksellä ihan lovena toisiimme ja piaan jo oltiin muuttamassa yhteen ja aloimme yhteisen lapsemme hankintaan…. Ja erosta oli kulunut minulla vain puolisen vuotta…. Noh täytyy muuttaa tytöt tietty oireilivat suuren muutoksen tapahtuessa… Kun samalla kun saivat uuden isän saivat uuden veljen koska aviomiehelläni oli ennestään isommantyttöni kanssa saman ikäinen poika… Kaikki alkoi aluksi näyttää ihan hyvin mut sit taas elämä löi nyrkillä naamaan…. Lapset ei etenkään yhteisen lapsemme syntymän lähestyessä pärjänneetkään yhdessä, minun auktoriteetti lapsiin hiipui ja stressin myötä avomiehen alkoholin käyttö lisääntyi mihin kumpikin tyttöni myös reagoi… Masennus kasvoi taas…. Mutta myös taas kulissit nousi pystyyn ja mää aloin sinnittelemään…. Vaan kun muutaman syyn vuoksi meistä tehtiin lastensuojelu ilmoitus jos kaksikin…. Siin vaiheessa mulla alkoi jo pikku hiljaa läikkymään yli ja ei mennyt kauaakaan kun sit mä sitä itsarii yritin…..

 

No niin tässä mun tausta mut kassellaan mitä tästä eteenpäin…. Näkemisiin ja ollaan kuulolla….