Tulinen tomaattikeitto

Tein tänään aivan taivaallista tomaattikeittoa, ja siitä se sitten lähti. Kevättalven auringon (ja punaisen chilin) piristämänä päätin vihdoin alkaa fiilistellä ruokaa ihan julkisesti. Tässä resepti tämänpäiväiseen keittoon, jonka maustamiseen on lainattu runsaasti viisautta Yotam Ottolenghin shakshuka-reseptistä. Saatanpa senkin tänne jossain vaiheessa livauttaa.

tulinen_tomaattikeitto.jpg

Aloita paahtamalla paprika: Halkaise paprika kahtia ja poista kanta ja siemenet. Laita puolikkaat uuninkestävään astiaan tai uunipellille leikkuupinta alaspäin ja paahda uunin grillivastusten alla noin 15 minuuttia, kunnes paprikan kuori on muuttunut mustalaikullikeksi (mustaa väriä saa olla saman verran kuin keltaista). Ota paprikat uunista ja siirrä muovipussiin tai tuorekelmun sisään jäähtymään. 

Kuumenna laakea kattila korkealla lämmöllä ja paahda kuminansiemeniä kuivan kattilan pohjalla pari minuuttia. Pilko sillä aikaa sipuli suikaleiksi ja kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Halkaise chili ja poista siemeniä ja valkoisia kalvoja oman maun mukaan (itse jätin noin puolet: mitä enemmän jätät, sitä tulisempi lopputulos). Pilko chili puolikkaiksi renkaiksi. Lorauta kattilaan rypsiöljyä ja lisää suikaloitu sipuli. Paista korkealla lämmöllä kunnes sipuli alkaa ruskistua ja tuoksuu rapealta. Madalla sitten lämpöä ja lisää pilkottu valkosipuli ja chili. Paista muutama minuutti, mutta varo polttamasta valkosipulia!

Pilko tomaatit isoiksi lohkoiksi ja lisää kattilan pohjalle. Lisää sokeri, laakerinlehti, hienonnetut yrtit sekä ripaus suolaa ja pippuria. Paista muutama minuutti kunnes tomaatit alkavat pehmetä, ja lorauta sitten hanasta sekaan pari-kolme desiä vettä. Lisää kasvisfondi ja sekoita. Peitä kattila kannella ja anna keiton kiehua miedolla lämmöllä.

Ota jäähtyneet paprikat pussista ja kaavi veitsellä suurin osa palaneista kuorista pois. Pilko paprikat sopiviksi palasiksi ja lisää keittoon. Anna keiton kiehua kunnes tomaatit ovat täysin pehmeitä. Lisää vettä tarvittaessa. Tarkista mausteet ja nouki laakerinlehti pois.

Tarjoa kuumana vaalean leivän kera. Itse pilkoin sekaan vielä  muutaman nokareen mietoa kotijuustoa tulisuutta tasapainottamaan.

Nam!

Koti Ruoka ja juoma