Kun otin ja lähdin
Coucou! Tervehdys täältä Ranskasta!
Tämä blogini on viimeiset pari vuotta ollut enemmän ja vähemmän talviunilla.
Suurimpana syynä monet muutokset yksityiselämän puolella. Ei ole tehnyt mieli kirjoitella kevyitä hömppäjuttuja, kun ”oikeassa” elämässä on samaan aikaan soudellut syvissä vesissä. Kokkailut ovat olleet usein aika hätäisiä kyhäelmiä ja kamera on pysytellyt visusti kaapin perällä säilössä.
Eli lyhyesti kaikki se, mistä halusin alun perin blogissani kirjoitella, oli tauolla. Ja, mitä pidempään tuo tauko kesti, sitä vaikeammalta tuntui saada jälleen kiinni narun päästä ja julkaista uusi postaus. Mutta tässä sitä nyt sitten ollaan.
Kuten otsikosta voi päätellä, muutokset elämässäni ovat olleet suuria. Kun reilu vuosi sitten päätimme mieheni kanssa pistää lusikat jakoon, aloin miettiä mitä sitä oikein haluaisin tehdä nyt kun ei tarvitse ajatella toista. Ja kuten sanontaan, siitä se ajatus sitten lähti…
Halusin olla eronnut ja karannut, ilman että se karkaaminen tarkoittaisi sitä, että pakenisin murheita ja pahaa oloa. Päinvastoin tahdoin antaa mahdollisuuden uusille kokemuksille, tehdä jotain mistä olin haaveillut pidemmän aikaa: lähteä pidemmäksi aikaa Ranskaan harjaannuttamaan kielitaitoa, nauttimaan hyvästä ruuasta sekä ihmettelemään kulttuurin koukeroita. Katsoa minne tie vie. Go before it’s too late.
Aloin kaikessa rauhassa etsiä netistä tietoa mahdollisuuksista työskennellä/matkustaa/majoittua ulkomailla. Monen mutkan kautta eksyin Workawayn sivuille ja se oli kuin kaikki portit olisivat auenneet. Löysin sen mitä olin etsinyt. Vapaaehtoista työskentelyä noin 25/h viikossa majoitusta ja ruokailua vastaan.
Siitä alkoi kiivas selaaminen sivustolla tutkien eri alueilla sijaitsevien isäntäperheiden esittelytekstejä. Hyvin varhaisessa vaiheessa minulle tuli selväksi se, mikä kiinnosti ja mikä ei. Maatilan eläinten hoito, rakennusprojektit tai lastenvahtina olo eivät tuntuneet omilta, siinä missä pienessä hotellissa tai bed and breakfastissa työskentely taas kiinnosti.
Käytin aikaa oikeasti tunti tolkulla (varmaan voidaan puhua useista päivistä, jos ajan kokonaisuudessaan laskee yhteen) niin sanottuun taustatyöhön. Luin muun muassa vapaaehtoisena työskennelleiden blogitekstejä, joissa varoiteltiin tietyistä asioista ja kehuttiin toisia seikkoja mitä kokemus oli antanut. Suhteellisen varovaisen ihmisenä perehdyin harkiten ennen isompien askelten ottoa. Kaiken kaikkiaan meni melkeinpä vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran sanoin ääneen, että haluisin lähteä ulkomaille seikkailemaan, siihen että istuin lentokoneessa matkalla ensimmäiseen vapaaehtoistyöpaikkaani.
Vuoden aikana hiljalleen järjestelin asioitani lähtövalmiuteen. Töissä välillä kiristeli oikein kunnolla, kun piti kiirettä, ja tuolloin parasta lääkettä oli ajatus siitä, että tämä kaikki kuulkaas loppuu kuitenkin muutaman kuukauden päästä! Moni tuttava piti puheitani lähdöstä höpönhöpönä aina siihen saakka, kun lopulta irtisanouduin työstäni.
Tässä siis lyhykäisyydessään se mitä blogitauon aikana on tapahtunut. Nyt olen jo päässyt hyvään vauhtiin Workaway-matkallani ja olen saanut nauttinut Provencen/Languedoc-Roussillon alueen lämpöisestä syksystä ensimmäisessä työkohteessani. Instatilini päivittyy aktiivisemmin, mutta tänne pyrin kirjoittelemaan kokemuksistani kootummin.
Tähän asti yllättävintä on ollut ajantajun kadottaminen. Kelloa tulee pidettyä ranteessa harvemmin, päivä pitää tarkistaa lähes joka aamu kalenterista ja ilta tulee jo ennen kuin uskoisi. Vaikka vapaa-aikaa on nyt suhteessa enemmän, kuin kotona, niin kyllä se aika vaan kuluu nopeasti ja päivät vilahtavat ohi ihan huomaamatta. Toivottavasti saan kuitenkin sen verran ajatuksistani ja ajasta kiinni, että pian pääsen jakamaan tänne lisää fiiliksiä reissunpäältä.
Bisous <3
Kuvat Aigaliersin ympäristöstä, lenkkipolkuni syksyisistä maisemista.