Dalsnibba & Trollstigen
Maanantaiseen tapaan muistellaan hieman, tällä kertaa jatkuu viime kesän Norjan automatkan muistelu. Kun lounaalla oli käyty Ulriken vuorella ja iltapäivä seikkailtu pitkin poikin Bergeniä, oli aika palata vuokraamallemme mökille illaksi. Edellisenä yönä sateessa kastunut teltta oli päivän aikana kuivunut parvekkeella ja se pakattiin kasaan. Sitten tehtiin pieni tutustumiskävely Bratlandin leirintäalueeseen, jolle oltiin nyt majoittauduttu. Ensimmäisessä kuvassa oleva maisema odottelikin tien toisella puolen.
Täytyy tähän väliin myös kertoa, että minut yllätti tällä koko matkalla se kuinka suosittuja matkailuautot ja -vaunut edelleen ovat. Niitä olivat kaikki leirintäpaikat pullollaan. Olin kuvitellut, että matkailuautolla matkustaminen on katoavaa kansanperinnettä. Väärässä olin! Ja jos ei oltu liikkeellä matkailuautolla tai -vaunulla, niin sitten oli pystytetty aivan julmettoman iso teltta miljoonalla neonvärisellä kiristysnarulla… meidän pikkuinen kupoliteltta näytti aina tosi pieneltä niiden muiden vieressä 😉
Mutta takaisin aiheeseen.
Mökissä hyvin nukutun yön jälkeen jatkettiin eteen päin. Luvassa oli paljon kilometrejä tälle päivälle, vaikkakin matkallisesti ei tultaisi niin paljoa etenemään. Syy selviää kyllä pian… Pysähdeltiin muutamassa kohtaa hieman jaloittelemaan ja nappaamaan muutama kuva vaihtuvista maisemista. Välillä oltiin veden äärellä, välillä taas ajettiin kallioden välissä ja hetken päästä oltiin rinteen päällä puiden latvojen tasalla.
Retkilounas trangialla kiehautettiin aivan tällä kohtaa turkoosina kimaltelevan veden äärellä. Kun oli energiaa taas tankattu tarpeeksi, päästiin sinne minne oltiin suunniteltu, eli Dalsnibban päälle. Epähuomiossa en tietenkään ole ottanut yhtään kuvaa lähtöpisteestä, tai matkalta. Olin ilmeisesti ollut niin keskittynyt pelkääjänpaikan tehtävääni, siihen pelkäämiseen.
Tuonne melkeinpä 1500 metriä meren pinnan ylä puolelle nousevalle Dalsnibban huipulle vie hyvin hoidettu, yksitoista mutkaa tekevä tie. Tietulli maksettiin vuoren juurella ja sitten lähdettiin köröttelemään ylös. Meillä kävi tuuria, eikä yhtään linja-autoa tullut ylös mennessä, eikä alas palatessa vastaan. Siinä nimittäin pienemmän, eli meidän olisi tullut väistää ja pahimmassa neulansilmä mutkassa peruutella jonkin matkaa ohituksen sallivalle levennykselle saakka.
Viimeinen mutka ennen ylhäällä odottavaa pysäköintialuetta. Korkealla ollaan ja maisema tuonne suuntaan näytti karulta.
Ylhäällä tuuli jonkin verran ja aurinko häikäisi vaikka muuten olikin hieman utuista. Parkkipaikka oli melkein täynnä ja porukkaa oli siis ihan kiitettävästi paikalla ihastelemassa maisemia. Minä pysyin visusti lähellä reunan kaiteita, siinä missä moni muu meni lähemmäs kallion kielekettä…
Syy siihen ettei matkamme tuona päivänä edennyt niin paljoa kuin auton matkamittariin kertyi kilometrejä, johtui siitä, että tiet olivat yhtä serpentiiniä. Ja Dalsnibba varsinkin oli niin sanottu umpikuja. Sinne kun mennää samaa tietä ylös, kuin tullaan alas.
Dalsnibban jälkeen pysähdeltiin jälleen muutamalle näköalapaikalle, niin kuin muutkin turistit. Sinänsä ovat tuolla Norjassa ihan fiksusti rakentaneet virallisia näköalapaikkoja pysäköintipaikkoineen, joihin on matkailijoiden helppo pysähtyä. Se, että kapealle ja mutkaiselle tielle pysäköisi ja jäisi mihin sattuu katselemaan niitä maisemia, haittaisi huomattavasti muuta liikennettä ja aiheuttaisi vaaratilanteita.
Ehkä isoin tällainen maisemien katseluun tehty pysähtymispaikka kohdattiin juuri ennen Trollstigenia, eli peikonpolku -nimistä tie osuutta. Tässä kohtaa vielä hymyilytti vaikka tuolla takana se peikonpolku jo häämöttää…
Eli kunnon serpentiinit tuolla kuljettiin läpi. Peikonpolku on yksi Norjan vieraillummista turistinähtävyyksistä. Tämä selittääkin tuon rakennetun näköalapaikan puitteiden komeuden.
Minä en uskaltanut tuolle viimeiselle näköalatasanteelle lähteä, sen verran korkealla ja avoin se oli. Hui!
Tämä matkapäivä meni siis pitkälti autossa mutkikkaita teitä ajellessa. Aurinko oli jo alkanut laskea kun vihdoin päästiin leiriytymään näihin vuonomaisemiin aivan veden äärelle Måna Campingin leirintäalueelle.
Teltta pystyyn, pikaiset suihkut, iltapalan valmistus ja nukkumaan. Nämä tehtiin jo rutiinilla. Päivä oli pulkassa, niin kuin tämä muistelukin tältä erää.
Löytyykö sieltä muita Peikonpolulla käyneitä?
