Kuumottava lauantai

Chilifest_1.jpg

Viime lauantain tiivistäisin sanaan: Hot! 

Aamupäivästä kävin hotjoogatunnilla pitkästä aikaa. Niin, edellisestä kerrasta taisi olla tasan vuoden verran aikaa…  Hups! Joka tapauksessa jooga +35 asteisessa salissa kuumotti aikalailla. Seuraavaksi kuumotti niskaa kun liityin mieheni seuraan Keskustorille auringonpaisteeseen ihmettelemään jo viidettä kertaa järjestettäviä Chilifestejä. Tapahtuma on paisunut vuosi vuodelta ja tällä kertaa aluekin oli laajentunut osittain Vanhan kirkon taakse asti. Tuolta backstagelta löytyi muun muassa Bar Burriton myyntipiste ja heidän söpö ”moponsa”. 

 

Chilifest_2.jpg

Chilifest_3.jpg

Keskustorilla kävi kuhina ja ihmiset maistelivat tulisia herkkuja mielellään. Tämä Texas BBQ:n koju näytti vetävän eniten asiakkaita. Jonoa oli kokoajan tiskin edessä. Meillä oli muita suunnitelmia ruokailun suhteen, joten söimme vain silmillämme festarialueen kojut läpi. Päädyimme myös hetkeksi seuraamaan Arto Rastaan näytöskeittiö-showta. Arto apukokkeineen jakoi vinkkejä molekyyligastronomiasta kotikokeille. 

 

Chilifest_4.jpg

Chilifest_5.jpg

Pojat valmistivat muun muassa ”oral explosion” nimisen chilillä maustetun drinkin. Tuon suussa ”räjähtävän” kokonaisuuden Arto tarjoili aikas muikealla ilmeellä vapaaehtoiseksimaistajaksi ilmottautuneelle naishenkilölle, vai mitä olette mieltä?

 

Chilifest_6.jpg

Chilifest_7.jpg

Meille tuli nälkä ruokakojujen tutkimisesta ja lähdettiin suunnitelmamme mukaan Jack the Roosteriin maistelemaan chilifest-menun antimia. Mieheni söi Jalopeno shrimp salaatin ja minä herkuttelin Pork for the crusified -nimisellä bagel-annoksella. Molemmat olivat ruuat olivat sopivasti chilillä maustettua, mutta eivät liikaa. Eli suuta hieman kuumotti vielä hetken ruokailun jälkeen, mutta tuota kuumotusta kesti vain pienen hetken.

Että sellainen kuumottava lauantai. Maanantaina saapuikin syksy sateineen ja tuo aurinkoinen sekä muutenkin kuuma kesälauantai tuntuu jo kaukaiselta muistolta. Hotjoogaan aion palata uudestaan jo tällä viikolla ja venyttää kuumaa kesäfiilistä asanoihin venytellessäni 😉

 

Toivottavasti teille jäi paljon lämpimiä muistoja tästä kesästä!

 

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Höpsöä

Päivä Monacossa

Monaco_1.jpg

Monaco_2.jpg

Monaco_3.jpg

Palataan maanantaisissa matkamuisteloissa hetkeksi Monacoon, jossa kävimme lyhyellä päiväretkellä Nizzasta. Päivä oli kuuma ja kadut turisteja täynnä. Päällimmäinen fiilis oli tuskaisuus tuosta kuumuudesta… Kaunis paikka, ja varmasti vielä kauniimpi kun kaikki remontit ja rakentamiset ovat valmiit – joka nurkalla kun tuntui olevan nostokurki tönöttämässä.

Monesta blogista olin lukenut suosituksia siitä kuinka Monacoon kannattaisi matkustaa Nizzasta bussilla. Se kun kulkee upeissa maisemissa rantaviivaa myötäilevää tietä pitkin, ei maksa paljon mitään ja niin edelleen. Mentiin tuolla bussilla. Ensin vain käveltiin hotelliltamme puolisen tuntia pysäkille josta bussi lähti. Sitten matkattiin reilu tunti (vaikka aikataulun mukaan matkaan ei mene kuin 40min) hiljalleen körötellen ja jokaiselle pysäkille pysähtyen. Onneksi bussissa ei matkustajia ollut kuin pari hassua (mutta rannan puoleiset näköalalliset ikkunapaikat olivat tietenkin jo täynnä) ja ilmastointi toimi. 

 

Monaco_4.jpg

 

nizzanloma_9.jpg

Monaco_5.jpg

Perillä se vilinä ja vilske sitten alkoi. Ensimmäisenä mentiin katsomaan Casinon rakennusta. Niin oli päättänyt tehdä moni muukin 😉

Bongailtiin upeita autoja, muikeita poseerauksia näiden autojen vieressä sekä casinon edessä. Jatkettiin matkaa satamaa kohti ja sieltä edettiin kukkulan päälle palatsia katsomaan. Korkeuserot pikkuruisessa Monacossa ovat aikamoiset. Kipuamista ja kapuamista tuli tehtyä aika paljon yhden päivän aikana.

Monaco_6.jpg

Monaco_7.jpg

Palatsin edessä vartiointi oli tiukkaa 😉

Käytiin vilvoittelemassa varjossa hetki ja katseltiin samalla maisemaa palatsilta Port de Fontvieillen suuntaan.

Monaco_8.jpg

Monaco_9.jpg

Kun palattiin palatsin eteen oli tunnelma ”hieman” tiivistynyt. Kaikki odottivat klo 11.55 tapahtuvaa vaihdinvaihtoseremoniaa. Kun virallisuudet olivat ohi lähdettiin lounaalle. Löydettiin ihan kiva ravintola terasseineen aivan oikeustalon takaa. Mieheni maisteli simpukoita ja minä lohta. Puolessavälin ruokailua saimme vielä nähdä ylimääräisen ohjelmanumeron, kun oikeustalon takaovi aukesi ja ulos tuotiin vanki raudoissa. Autoon saatettava herra huuteli kovaan ääneen huonolla englannilla tulevansa takaisin parin kuukauden päästä. Eli jos luulitte ettei Monacossa ole rikollisia, niin olitte väärässä.

 

Monaco_10.jpg

Ruokailun jälkeen palasimme alas satamaan ja lähdimme hiljalleen tutkimaan formuloiden ajamaa reittiä. 

Monaco_11.jpg

Monaco_12.jpg

Monaco on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka palatseineen, casinoineen, satamineen, formuloineen ja muineen. Kuuma päivä vaan verotti meikäläisen fiiliksiä aika paljon, vaikka edettiinkin rauhallisesti paikasta toiseen ja pidettiin juomataukoja sekä vilvoiteltiin varjossa. Nizzasta Monacoon päiväksi matkaaville suosittelenkin että:

  • pue hyvät ja mukavat jalkineet – jalkasi kiittävät illalla kaiken kävelyn ja kiipeämisen jälkeen
  • pidä juomataukoja – nestehukka ei ole koskaan kiva asia
  • muistat aurinkorasvan ja päähineen – rakkuloille palaneet olkapäät ja auringonpistos eivät nekään ole kivoja kokemuksia
  • mene junalla bussin sijaan – bussilla matka kestää pienen ikuisuuden, mieluummin vietät sen ajan paikan päällä kuin matkalla sinne

Paluumatkamme bussilla Monacosta Nizzaan oli rehellisesti sanottuna aivan hirveä. Odottelimme 30 asteen helteessä 45min bussia jonka piti kulkea 20min välein… Eli kun yksi vuoro oli jostain syystä jäänyt välistä niin matkustajia tunki tuplaten sitten siihen bussiin joka vihdoin saapui pysäkille. Voin kertoa, että linja-autossa ei ollut tunnelmaa tuolla paluumatkalla, vaan erittäin tunkkaista tuuppimista ja tönimistä jokaisessa mutkassa. Tottakai liikenne oli aivan tukossa ja seistiin ruuhkassa. Matka kesti jälleen reilusti yli tunnin ja hyppäsimme pois bussista jo ennen päätepysäkkiä sillä siitä eteni kävellen nopeammin kuin bussin kyydissä. Valitkaa se juna, oikeasti. 

 

 

Kulttuuri Matkat