Juhannus tuli, oli ja meni. Kelit olivat sitä sun tätä, ei siitä sen enempää. Auringon piilotellessa näin keskellä kesää on kiva muistella tammikuisia hetkiä jolloin tarkeni vähemmissä vaatteissa. Mikäs sen mukavampaa kuin maanantaisissa matkamuisteloissa poiketa hetkeksi Indonesiaan, Bintan saarelle. 

Singaporen matkaltamme teimme kolmen yön retken kahden kesken tuonne Bintaniin. Saarta pidetään jossain mielessä singaporelaisten Kanariana. Se on lähellä ja tunnettu luksuskohteena, jossa voi harrastaa vaikka mitä aktiviteettiä. Tämä mielessämme olimme tutkailleet hotellisivustoja pitkään ja hartaasti. Bintanin pohjoisosaan vieri viereen rakennettujen resortien häly, melu ja meininki ei erityisemmin meitä kiinnostanut. Päädyimme lopulta valitsemaan sekä hyviä että huonoja arvosteluita saaneen hotellin rauhallisemmalta suunnalta saaren itäosasta. 

Tammikuussa kelit olivat Singaporessa varsin tuuliset ja merenkäynti sen mukaista. Laivamatka pienessä paatissa oli tuskaa alusta loppuun. Minulta tuli melkein itku, kun olin jo tunnin hampaat irvessä tuijotellut horisonttia, hengitellyt syvään ja puristanut rystyset valkoisina edessä olevan penkin selkämyksestä kiinni. Mieheni oli unohtanut laskea matka-aikaan Indonesian ja Singaporen välisen tunnin aikaeron. Laivamatkamme olikin siis vasta puolessa välissä siinä vaiheessa. Ei auttanut muu kuin purra hampaita yhteen vielä lujempaa, että selviäsin oksentamatta perille. Ensi kerralla en unohda matkapahoinvointilääkkeiden olemassaoloa…

Perillä Tanjung Pinangin satamassa meitä oli vastassa hotellin kuljettaja autoineen, jonka kyydissä pikkuteitä kurvaillen matkasimme vielä kolme varttia resorttiin. Perillä meitä odottivat nämä maisemat. Pitkä ja tuskainen matkustus pyyhkiytyi nopeasti pois mielestä, kun silmät tapittivat hotellihuoneesta aukeavaa lähes autiota hiekkarantaa.

Lähettelinkin tänne terveisiä ”puumajasta”. Hotellihuoneemme nimittäin oli tuollainen maja, josta matkaa veden ääreen oli vain kivenheiton verran – nousuveden aikaan. Laskuveden aikaan rantaviiva karkasikin matalassa rannassa todella pitkälle.

Seuraavat päivät Bintanilla vietimme rantatuoleissa löhöten ja aurinkoa ottaen. Välillä kiivettiin tuollaiseen katettuun majaan ja vilvoteltiin varjossa pehmeään säkkituoliin uponneina. Oikein keskittymällä keskityttiin siihen, että ei tehtäisi yhtään mitään. 

Viimeisenä aamuna laitettiin herätys soimaan. Ja se soi (tahallaan kylläkin) todella aikaisin. Noustiin ja katseltiin rannassa auringonnousua. Kuulemma kesäaikaan tuolla suunnalla se auringonnousu olisi erityisen kaunis. Oli se ihan riittävän kaunis tuolloin tammikuussakin. Otettiin muistoksi parit valokuvat tuosta hetkestä ennen kuin lähdettiin jälleen pitkälle ja ikävälle laivamatkalle takaisin Singaporeen.

Satamassa viisumien ja passien leimauksen yhteydessä meinasi matkantekomme tyssätä, kun virkailija alkoi tivata mieheltäni jotakin. Selvisi, että tulessamme maahan oli mieheni passin viisumitarran yhteyteen laitettavasta leimasta unohtunut päivämäärä. Minulle se oli leimattu. Meidän molempien passit napattiin ja vietiin tarkasteltavaksi toiseen huoneeseen. Hetken päästä virkailijat palasivat passien kanssa ja olivat korjanneet puuttuneen päivämäärän. Huh! Hieman siinä tilanteessa jännitti, mutta säikähdyksellä selvittiin. 

Vaikka Bintanista jäi paljon hyviä muistoja, niin osui niitä vastoinkäymisiä kohdallemme sen verran paljon, (hirveä merenkäyntiä, viisumisähläystä, hotellissa pikkujuttujen kanssa päivittäin vääntämistä yms.) että tuskin tulee sinne enää toista kertaa lähdettyä. Tai sanotaanhan sitä, että aika kultaa muistot eikä ikinä tulisi sanoa ei ikinä… 

Ovatko teillä lomamatkat aina sujuneet mallikkaasti, vai onko jokin paikka minne ette enää ikinä lähtisi?