Torstain tipsi: Raparperipiirakka

Raparperipiirakka_1.jpg

Raparperipiirakka_2.jpg

Pihassamme kasvaa ennätyssato raparperia joten sesonkihengessä mennään ja tämän torstain tipsi vinkkaa mainion raparperipiirakan reseptistä. Alkuperäinen ohje oli jonkin ruislesepaketin kyljessä josta nappasin sen omaan talteen. Meillä tämä piirakkaresepti kulkee myös nimellä hurmauspiirakka, sillä tällä ohjeella (tosin pakastemarjasekoitusta oli raparperin sijaan täytteenä) tein piirakkaa tarjolle kun nykyinen mieheni tuli ensimmäisen kerran luokseni kylään. True story on, että tie miehen sydämeen menee vatsan kautta 😉

 

Raparperipiirakka_3.jpg

Raparperipiirakka_4.jpg

Hurmaavaan raparperipiirakkaan tarvitset:

Täyte:

  • nippu raparperia (4-5 vartta) kuorittuna ja pilkottuna
  • 1 rs tuorejuustoa/ kermaviiliä / maitorahkaa à 200g (valitse näistä mieleisesi, myös makurahkat kuten vanilja tai valkosuklaa-lime toimivat)
  • 1 kananmuna
  • noin 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1-2 tl perunajauhoja (ei pakollinen, mutta raparperista irtoaa paljon nestettä paistettaessa, perunajauholla täyte pysyy kiinteämpänä)
  • EXTRAA: kanelia maustamiseen, tai pari kourallista pähkinöitä rouheena

Pohja:

  • 1 dl juoksevaa margariinia
  • 1 kananmuna
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 dl ruisleseitä 
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Pese, kuori ja pilko raparperit. Sekoita kaikki muut täyteaineet kulhossa keskenään. Pohjataikinan teon aloitat uuteen kulhoon, jossa sekoitat juoksevan margariinin, munan sekä sokerin. Lisää joukkoon vielä keskenään erikseen sekoittamasi kuivat pohjataikinan ainekset eli leseet, vehnäjauhon ja leivinjauheen. Sekoita taikina puuhaarukalla tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (24-30 cm halkaisijaltaan, pienempi halkaisija = paksumpi pohja) pohjalle ja reunoille. 

Levitä pilkotut raparperit taikinan päälle. Jos tykkäät voit ripotella hieman myös kanelia mausteeksi, tai vaihtoehtoisesti käyttää pähkinärouhetta. Kaada koko komeuden päälle vielä sekoittamasi loput täyteaineet ja tasoita pinta lastalla. Paista piirakka +200° uunissa keskitasolla 30-35min. Jos käytät ruokosokeria täytteessä, värjäytyy se hieman tummemmaksi. Myös makurahkat toimivat täytteenä hyvin. Kermaviilillä puolestaan saat ”kevyemmän” lopputuloksen. 

Raparperipiirakka_5.jpg

Tällä kertaa pistin tavallista maitorahkaa täytteeseen ja murskasin pari nyrkillistä pekaanipähkinöitä raparperille kaveriksi. Piirakan kanssa tarjoilin vielä jäätelöä. Hyvää oli.

 

Raparperipiirakka_6.jpg

 

Maukasta ja makeaa helatorstaita!

 

 

Koti Ruoka ja juoma

Tiikerin luolassa, eli Tiger Brewery Tour

Tigerpanimo_1.jpg

Maanantaiset matkamuistelut jatkuvat. Nyt poiketaan Tiger Breweryn tutustumiskierrokselle. Aiemmilla Singaporen matkoilla emme oleet tuolla panimolla vierailleet sen etäisen sijainnin takia. Tammikuussa otettiin oikein asiaksemme sinne mennä.

Tiger Brewery Toursilla on varsin toimivat nettisivut joilla kerrotaan jo paljon siitä mitä panimokierros tulee sisällään pitämään. Saman sivuston kautta varataan paikka omalle osallistumiselle. Maksu suoritetaan etukäteen PayPal:in kautta. Printit maksusta mukaan sekä se luottokortti jolla on maksun suorittanut, niitä kysytään kun ilmoittaudutaan paikanpäällä. Hinta oli mielestäni ihan kohtuullinen, 16 dollaria/n.9 €. Se piti sisällään 45min opastetun kierroksen tehtaan tiloissa sekä 45min olutmaistelut Tiger barissa. Alkoholivero on korkea Singaporessa ja drinksujen hinnat baareissa ovat välillä päätä huimaavat, joten tuolle 18 dollarille (hinta näyttää nyt nousseen tammikuusta parilla dollarilla) kyllä saa vastinetta.

 

Tigerpanimo_2.jpg

Opastetulle kierrokselle mahtuu jopa 90 henkilöä kerralla. Varausta netissä tehdessä näkee kuinka monta on sillä hetkellä jo varannut paikkansa samalle kierrokselle. Meillä kävi tuuri ja kierroksellamme oli yhteensä kymmenen henkilöä. Sattuipa vielä niin, että mukaan tuohon kymmeneen mahtui vielä toinenkin suomalaispariskunta meidän lisäksemme. Kyllä maailma on välillä niin pieni!

 

Tigerpanimo_3.jpg

45 minuutin opastettu kierros alkoi videolla, joka kertoi Tiger-oluen sekä panimon historiasta. Samassa tilassa oli esillä erilaisia, eri aikoina käytössä olleita Tiger-olut pulloja sekä laseja. Myös panimon muut tuotteet olivat näytillä vitriinissä. 

 

Tigerpanimo_4.jpg

Video-opastuksen jälkeen tutustuttiin oluen valmistusmenetelmiin ja käytiin käsin tunnustelemassa aineosia. Tämän jälkeen pikaisesti kävimme itse panimon tiloissa, joissa kuvaaminen oli ehdottomasti kielletty. Lämpötila tuolla käymissammioiden luona oli tukahduttava, joten seuraavaksi saimme hetken verran vilvoitella ulkona ja kuvata niin paljon kuin ehdimme esillä olevien Tiger-logollisten kulissien kanssa.

 

Tigerpanimo_5.jpg

Tigerpanimo_6.jpg

Tigerpanimo_7.jpg

Tigerpanimo_8.jpg

Sisälle takaisin siirryttyämme katselimme vielä videota Tiger-tuotteiden valmistuksesta ja pakkaamisesta. Välillä opas ”reagoi” tuohon videoon ja niin sanotusti jutteli takaisin videolla esiintyneelle henkilölle. Minusta tuo oli aivan turha osio kierroksella tai sen olisi voinut hoitaa jotenkin muuten, mutta se varmaan vetoaa nuorempiin vierailijoihin (alaikäisetkin saavat osallistua, mutta eivät juoda alkoholia) tai suurempiin ryhmiin. Lopuksi siirryimme tilaan jossa oli esillä vanhoja oluthanoja ym. rekvisiittaa sekä hauska peli jossa sai osallistua viallisten pullojen skannaukseen hihnastolta. Tässä tilassa opas myös kertoi ja näytti oikeaoppisen tavan laskea olutta hanasta. Kolme henkilöä ryhmästämme pääsi kokeilemaan itse tuota oluen hanasta laskemista. Ja tietenkin sai juoda laskemansa oluen.

 

Tigerpanimo_9.jpg

Tigerpanimo_10.jpg

Tigerpanimo_11.jpg

Sitten 45min opastus olikin ohi ja siirryttiin tavernan puolelle. Aloitimme kaikki maistelun tietenkin tuopilla Tiger-olutta. Tämän jälkeen kukin sai valita mitä halusi panimon tuotteista maistaa. Muut oluet kuin Tiger-olut tarjottiin pienistä maistelulaseista. Lisäksi olisi vielä voinut pientä maksua vastaan maistaa muutamaa muuta tuontiolutta. 

 

Tigerpanimo_12.jpg

Taverna oli sisustukseltaan varsin viihtyisä, baarimainen. Sinne menisi hyvin se 90 henkilöä, mikä oli maksimi määrä opastuskierrokselle kerralla mukaan mahtuvia. Tosin niin suuren ryhmän kanssa kyllä hälinä voisi olla aika kova ja baaritiskillä ruuhkaa.

 

Tigerpanimo_14.jpg

Tigerpanimo_15.jpg

45 minuuttia olutmaistelua meni nopeasti. Siinä ajassa ehdimme maistella lasilliset Baron’sia sekä Anchoria ja tietenkin pari tuopillista itse Tiger-olutta. Piipahdimme vielä tuliaiskaupan puolella hankkimassa matkamuistoksi jääkaappimagneetin sekä sellaiset neopreeniset pullonpidikkeet. 

Ainoa huono puoli Tiger Breweryssa on sen sijainti. Se on pitkän matkan päässä keskustasta ja täysin saaren toisessa laidassa kuin meidän majoituksemme, eli itärannikolla asuvan mieheni veljen kämppä. Paikanpäälle matkasimme ensin MRT:n vihreällä linjalla aina Jurong East asemalle asti. Siitä siirryimme viereiseen isoon ostoskeskukseen ja nappasimme taxin ostoskeskuksen tolpalta. Taxilla ajelimme vielä kymmenisen minuuttia perille panimolle. Koko matkaan (yhteen suuntaan) meni tuolla tavalla varmaan tunti 20 minuuttia.

Eikä takaisin päinkään niin nopeasti päästy, sillä panimon respan tilaamaa taxia ei ensiksi tullut, vaan se piti 20 minuutin odottelun jälkeen tilata vielä uudestaan ja vielä odottaa toiset 20min. Lopulta kun taxi tuli ja päästiin matkaan, niin siinä meni vielä reippaat puoli tuntia aikaa ennenkuin oltiin perillä keskustassa

En tiedä oliko se tuo vaivalloinen matkanteko vai mikä, mutta pidin enemmän Beck’sin panimovierailusta jolla kävin viime syksynä Bremenissä. Mutta jos oluesta pidät, panimovierailu kiinnostaa ja sinulla on Singaporessa ollessasi hyvin aikaa, niin mikäs siinä – mene ja koe Tiger Brewery.

 

 

 

Koti Ruoka ja juoma Matkat