Pikainen visiitti Bremeniin

BremenM_1.jpg

Kyllä toisten kelpaa viettää lomaansa näissä keleissä. Alkuviikosta lähdin itsekin ”tukilomalle” työkaverin seuraksi ja matkasimme pariksi päiväksi Bremeniin. Kelit olivat siellä yhtä upeat kuin täälläkin. Aurinko paistoi ja oli kuuma. Kesän ensimmäiset terassioluset tulikin sitten juotua sillä suunnalla.

 

BremenM_2.jpg

Olimme matkalla maanantaista keskiviikkoon, joten pikavisiitistä oli kyse. Mielelläni kyllä viettäisin Bremenissä joskus pidemmänkin pätkän. Huhti-toukokuu olisi varmaan se paras aika? Nytkin raatihuoneentori välillä kuhisi lomailevista saksalaisista eläkeläisryhmistä, mutta muuten ei turisteja niinkään näkynyt.

Me kävimme yhtenä aamuna syömässä aamiaisbuffetin tuolla kuvan Myllyyn rakennetussa ravintolassa. Paikka oli viihtyisä ja ruoka hyvää. Suosittelen!

 

BremenM_3.jpg

Schnoorin vanhoilla pikkukujilla kävimme niin varhain yksi aamu, että ne kujat olivat tyhjät ja kaupat kiinni. Ihan hyvä juttu, sillä muuten vietimmekin paljon aikaa muissa kaupoissa. Shoppailu oli yksi syy koko matkaamme. Ostokset tunnelmallisessa Schnoorissa jäivät nyt tosin ikkunaostosten tasolle.

 

BremenM_4.jpg

Weser-joen rantaboulevardi oli viihtyisä. Helle ajoi ihmiset terassille ja jokirannan kuppiloiden terassit olivat ääriään myöden täynnä illalla. Tässä kuvassa ne terassit jäävät ovelasti piiloon puiden vehreiden oksien alle, mutta siellä ne ovat aivan kuvan oikeassa reunassa. 

 

BremenM_5.jpg

Siitä shoppailusta… Ochtum Parkin outlet kaupoissa meillä vierähti melkein puolet yhdestä päivästä. Outlettiin pääsee kätevästi paikallisbussilla puolessa tunnissa. Me olimme oven rivassa kiinni heti kello kymmenen kun kaupat aukesivat. Suosikkikauppani on tuo Lindtin suklaapuoti. Sieltä lähtee aina mukaan vähintään kilo suklaata. Sinne tosin kannattaa suunnata vasta viimeisenä ettei joudu retuuttamaan koko päivää niitä suklaita mukanaan. 

 

BremenM_6.jpg

Toinen oiva ostospaikka Bremenissä on tuo Waterfront ostoskeskus. Nimensä mukaisesti se sijaitsee veden äärellä, Weser-joen varrella. Sinne puolestaan matkaa nro3 ratikalla reilussa vartissa. Myös kaupungin keskustassa riittää kauppoja, ja niistäkin ihan hyviä pikkulöytöjä tuli tehtyä. Tältä reissulta ei tullut sellaista The ostosta tehtyä kuin aiemmilta Bremenin matkoilta, mutta yhden ihan kivan mekon löysin. Sitä pääsenkin käyttämään heti viikon päästä kun juhlistellaan serkkuni valmistumista ylioppilaaksi.

 

BremenM_7.jpg

Shoppailun lomassa piti syödäkin. Tässä Presse ravintolan herkullinen burgeri.

 

BremenM_8.jpg

Myös paikallinen ”pitsa” eli ohutpohjainen flammkuchen piti syödä kertaalleen. Tässä Bremer Ratskeller ravintolan versio kyseisestä herkusta.

 

BremenM_9.jpg

Ihastelimme kukkatorikauppiaiden valikoimaa useaan otteeseen. Erityisesti kuolasimme 5€ hintaisten tuuheiden rosmariinipensaiden perään. Puolivakavissaan jo mietittiin sellaisten hankkimista… Kukista ja kasveista oikeasti jotain tietävä työkaverini huokaili edullisten torihintojen sekä kukkien huikeuden edessä joka kerta. 

 

BremenM_10.jpg

Raatihuoneentori valmistautuu uuteen päivään ja oli vielä näin aamusta tyhjillään, mutta ei ollut pitkään.

 

BremenM_11.jpg

Ne kesän ensimmäiset terassioluet nautittiin auringon paisteessa siellä jokirannassa. Ahhh!

Kesästä olen nauttinyt täällä kotipuolessakin nyt viikonloppuna ja syönyt jäätelöä Laukontorilla sekä savustanut kalaa takapihalla. Kunpa koko kesä olisi näin aurinkoinen ja lämmin!

 

Millaisissa merkeissä teidän viikonloppunne on sujunut?

 

Kulttuuri Matkat

Torstain tipsi: Focaccia-leipä

 

 

Focaccia_2.jpg

 

Tässä torstain tipsissä on jauhopeukaloille viikonlopuksi tekemistä. Reseptin löysin joskus muinoin jostain italiailaisen keittiön herkkuihin keskittyvästä kirjasta ja nappasin talteen. Vanhan blogini puolella tämän jaoin jo ajat sitten ja tuo postaus on ollut vanhan blogini suosituin postaus. Hyvät jutut kannattaa jakaa eteenpäin, joten nyt on korkea aika vinkata tällä palstalla tästä aika helposta focaccia-leivän reseptistä.

Varoituksen sana: Focaccia-leivän teko vie aikaa, älä aloita leivontaa nälkäisenä vaan tee kaikessa rauhassa jonkin muun puuhan sivussa. Minähän inhoan sotkea käteni taikinaan, mutta tätä leipää ei voi oikein muutenkaan tehdä… Onneksi lopputulos on uhrauksen arvoinen 😉

Viime perjantaina tein tätä focaccia-leipää ja tarjosin sitä paistetun chorizon lisukkeena. Toimii!

Jos leipää haluat tehdä isomman määrän niin tuplaa ainekset ja paista leipä uuninpellillä.
 

Focaccia_1.jpg

 

Focaccia-leipään tarvitset:

  • 2,5dl lämmintä vettä (+42 asteista)
  • 1/2 pussia kuivahiivaa
  • 1tl sokeria
  • 1tl suolaa
  • 5-6 dl vehnäjauhoja
  • 1dl öljyä esim. aurinkokuivattujen tomaattien purkista (osa menee taikinaan, osa leivän voiteluun)

Valinnaisena täytteenä:

  • 4-6 aurinkokuivattua tomaattia silppuna sekä reilu kourallinen basilikanlehtiä silppuna
  • Tai : silputtuja oliiveja, 1 sipuli viipaloituna, runsas nippu rosmariinia tai vaikka valkosipulia. Tee leivästä oman makusi mukainen.

 

Kaada lämmin vesi leivontakulhoon. Lisää sokeri, kuivahiiva sekä 2dl jauhoja. Sekoita vispilällä hyvin löysäksi liemeksi. Peitä kulho liinalla ja nosta se vedottomaan ja lämpimään paikkaan noin 15min. Laitan tällaiset kohotettavat leivottavat yleensä mikroaaltouuniin, sinne ei veto pääse.

Kun hiiva alkaa toimia ja liemi kuplia voit sekoittaa siihen loput jauhot, suolan, 1/2 dl öljyä sekä puolet täyteaineista. Vaivaa taikinaa muutaman minuutin ajan jotta saat hyvän sitkon. Sitten sipaise tilkka öljyä pintaan ja nosta taikina takaisin sinne vedottomaan paikkaan kohoamaan kaksinkertaiseksi n.30-60min.

Taikinan kohottua laita uuni päälle 200 asteeseen. Jauhotetuin käsin vaivaa taikinasta paistoastiasi täyttävä laatta. Käytin lasagnevuokaa jonka voitelin vuokaspraylla, öljykin käy. Painele taikina vuokaan, sudi loput yljyt pintaan, lisää loput täyteaineet pinnalle ja jätä vielä kohoamaan siksi aikaa kun uuni lämpenee.

Uunin ollessa valmis töki parilla sormella leipään monttuja ja rouhi reilusti suolaa päälle. Sitten leipä uuniin paistumaan noin 20-30min uunisi tehosta riippuen. Valmis leipä on kullanruskea ja kumahtaa sitä kopauttaessa.

Nosta valmis leipä vuuasta hetkeksi ritilän päälle jäähtymään ja hengähtämään ennenkuin käyt sen kimppuun!

 

Focaccia_3.jpg

 

Suolaisen maukasta viikonloppua! 

 

Yritän palata arkirytmiin muutaman alkuviikon lomapäivän jälkeen ja pikapuoliin kertoa matkakuulumisia Bremenistä.

Koti Ruoka ja juoma DIY