Tukkauutisia

 

haapaiva_1.jpg

Tänään olen menossa kampaajalle. Saa nähdä mitä ihmeitä reuhkalleni tehdään. Viime syksynä takkutukkani sai uuden ilmeen, josta kerroin täällä. Nyt tavoitteena on pari vuotta sitten otetun hääkuvan hiukset, eli kasvatusprojekti on lähdössä käyntiin.

Tarkoituksena on siis tasoitella hiuksia sellaiseen malliin mistä niitä on sitten helppo kasvatella. Sormeni ovat ristissä ja toivon että hyvä tulee, sillä tähän viikkoon on mahtunut jo ihan tarpeeksi vastoinkäymisiä. 

Olen ollut tosi väsynyt aamusta iltaan joka päivä, kolhinut sääriini lukemattomia mustelmia, kokenut läheltäpiti -tilanteen, lähtenyt ensimmäistä kertaa ikinä omailmoituksella töistä pois kesken päivän koska vatsani oli sietämättömän kipeä, ja niin edelleen. Paska viikko.

 

Parempi tukka on yhtä kuin parempi mieli?

Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

 

 

 

 

Kauneus Hiukset

Torstain tipsi: Kauraleseleipä

kauraleipa_1.jpg

 

Minulla on vähän hassu suhtautuminen leivän valmistukseen. Pidän tuoreesta leivästä kovasti, mutta inhoan taikinan vaivausta ja erityisesti sitä kun tahmainen taikina tarttuu käsiin kiinni.

Tämän reseptin löysin joskus muinoin Pirkka-lehdestä ja siitä tuli välittömästi suosikkini. Tässä reseptissä nimittäin ei tarvitse liata käsiään! Aivan huippua. Plussaa tuli vielä siitä, että leipä maultaan muistuttaa läheisesti mieheni suoksikkileipää, Tampereen rievää. Arvatenkin tätä kauraleseleipää leivotaan meillä usein.

kauraleipa_2.jpg

Yhteen kauraleseleipään 

Tarvitset:

  • 5dl hiivaleipäjauhoja + 1dl?
  • 2dl kauraleseitä (olen käyttänyt myös tavallisia kaurahiutaleita)
  • 1tl suolaa
  • 1ps kuivahiivaa
  • 3dl vettä
  • 1 kananmuna

Sekoita puuhaarukalla jauhot, kauraleseet (tai hiutaleet), suola ja kuivahiiva keskenään. Kaada +42° asteinen vesi jauhoseokseen ja lisää kananmuna. Sekoita puuhaarukalla tasaiseksi, alkuperäisen ohjeen mukaan melko löysäksi taikinaksi. Tässä kohtaa kuitenkin suosittelisin lisäämään hieman jauhoja jotta taikina ei jäisi ihan puuroksi. Anna kohota lämpimässä paikassa liinan alla 1/2 tuntia. Minä usein nostan taikinan mikroaaltoauuniin kohoamaan. Se on ainakin vedoton paikka! 

Kaada taikina keoksi pellille leivinpaperin päälle, mielellään korkeaksi keoksi. Anna kohota vielä toiset 1/2 tuntia. Paista 200° asteisessa uunissa 35-40 minuuttia. Anna leivän jäähtyä ilman liinaa, niin se saa rapean kuoren. Näin helppoa ja niin hyvää!

 

kauraleipa_3.jpg

Vaikka reseptiä noudatinkin tarkasti eilen leipää tehdessäni jotain tapahtui ja kauraleseleivästäni tuli ihan lättänä, kuten kuvissa näkyy. Epäilen että taikina jäi liian löysäksi… eli jauhojen lisäys sekoitusvaiheen lopussa olisi ollut tarpeen. 

Usein ongelma on ollut kuivahiivan toimivuuden kanssa. Perusohjehan on lisätä +42° asteista nestettä jotta hiiva lähtee toimimaan. Nyrkkisääntö, kirjaimellisesti, on lisätä omaa kättä lämpimämpää nestettä. Valitettavasti minun ruumiinlämpöni on hieman normaalia alempi ja käteni vielä kylmät. Tästä syystä on muutamat leipomukset jääneet tässä taloudessa kohoamatta.

Näppäränä tyttönä löysin tässä taannoin keittön laatikosta joskus joltakin joululahjaksi (kiitos vaan!) saamani viininlämpötilan mittaamiseen tarkoitetut tikut. Nyt mittailen leipomusteni nesteen oikean lämpötilan näillä tikuilla. Heti ensimmäisellä käyttökerralla tikku näytti kuinka käsin kokeiltu veden lämpötila jäi reilusti alle +40° asteen… ei olisi se taikina noussut yhtään mihinkään.

 

Mukavia ja onnistuneita leipomishetkiä!

 

 

Koti Ruoka ja juoma