Kamalan ihanat

Korkkarit_1.jpg

Tammikuiselta Singaporen matkalta palasin kotiin korkojen kera. Nimittäin näiden Levi’ksen puupohjaisten nahkakorkkarien kera.

Näihin törmäsin aivan sattumalta. Levi’ksen liikkeeseen kun mentiin farkkuja etsimään… Farkut osoittautuivat järjestäen liian lyhyiksi minulle. Eivät kuulemma myy leideille sillä suunnalla 32 tuumaa pidempiä puntteja? Oli miten oli, tyhjin käsin ei tarvinnut poiskaan lähteä kun liikkeen viimeisestä nurkasta pilkottivat nämä ihanuudet. Sopiva koko löytyi ja kokeiltaessa kengät istuivat jalkoihini kuin nakutetut.

 

Korkkarit_2.jpg

Ihan vielä ei Suomen sää ole tarpeeksi lämmin jotta voisi sandaaleissa ulkoilla. Toivattavasti sitä ennen ehdin kotona reenaamaan näillä kävelyä, sillä korkkarien käyttö ei kuulu ykkösosaamiseeni.

Vähän sellaista varovaista ja ankkamaista on askellukseni kun korkoa pistetään kantapääni alle muutama sentti. Sitä sanotaan, että harjoitus tekee mestarin. Saa nähdä kuinka tässä käy, mutta kamalan ihanathan korkkarit nämä joka tapauksessa ovat.

Oletteko te muuten ennen tienneet Levi’ksen tekevän myös kenkiä? Muistan itse joskus tennareita nähneeni, mutta korkkarit olivat täysin uutta minulle.

 

*Huhtikuun Trendissä oli muuten tyylitärppinä juppihippikorkkarit! Lehdessä esitellyt korot ovat huiman korkeita, liian korkeita minulle. Uskoisin, että korkkarointi urani on hyvä aloittaa juuri näillä kengillä. Baby steps you know…

 

Muoti Ostokset

Torstain tipsi: Mehevät mustikkamuffinssit

Mustikkamuffinssit_1.jpg

Hupsista ja taas on torstai. Yleensä minulla on ollut kalenteriin merkattuna ja mietittynä jo etukäteen tipsi. Tänään ruutu näytti tyhjää. Ei hätää, vaan hätävara kehiin. Tämä resepti on alunperin muistaakseni Elovenan kauraleseiden paketin kyljestä bongattu.

Tarvitset:

  • 2 dl pakastemustikoita
  • 1 kananmunan
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl juoksevaa margariinia
  • 3/4 dl kauraleseitä (muutkin leseet käy jos kauraleseet on loppu…)
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl maitoa tai kermaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta

 

Sekoita muna, sokerit ja juokseva margariini keskenään isossa kulhossa. Lisää maito ja sekoita. Sen jälkeen lisää joukkoon pienemmässä kulhossa keskenään sekoittaneesi kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi ja lopuksi lisää jäiset mustikat ja nyt vain varovasti pyöräytä marjat taikinan joukkoon. (Jos haluat jotain todella hyvää, niin tässä vaiheessa voit vielä lisätä mukaan 100g valkosuklaata ruoheena…)

Jaa taikina kahden lusikan avulla 12 muffinssivuokaan, niin että niihin jää hyvin kohoamisvaraa. Suosittelen peltistä muffinssivuokaa, siinä muffinssit säilyttävät paistuessaan muotonsa, kun taas pelkissä paperivuuissa ne tuppaavat leviämään. Paista 225° asteessa uunin keskitasolla noin 15-18 minuuttia kunnes muffinssit ovat hyvin kohonneet ja paistuneet kullanruskeiksi.

 

Mustikkamuffinssit_2.jpg

Tähän reseptiin sopivat hyvin mustikoiden sijaan myös muutkin pakastetut marjat. Itse olen tykästynyt kovin valkosuklaavadelma yhdistelmään.

Nämä muffinssit todellakin toimittavat hyvin hätävaran virkaa. Ne valmistaa nopeasti ja vaivattomasti. Ainekset ovat yksinkertaiset, sellaiset jotka yleensä kaapista löytyvät. 

Että sellainen hätäinen tipsi tälle torstaille. Ensi viikolla voisi olla vaihtelun vuoksi aika jollekin suolaiselle jutulle, eikö?

 

 

Koti Ruoka ja juoma DIY