Can you feel a little love

dm_1.jpg

 

Puoli tuntia sen jälkeen kun olin painanut julkistamisnappia edelliselle postaukselle soi mieheni puhelin. Tarjolla oli liput tuon illan Depeche Moden keikalle. Kauaa ei tarvinnut arpoa lähteäkö vaiko eikö.

Tunnin päästä pihaan ajoi kyyti ja matka kohti Hartwall Arenaa alkoi. Keikkan aloitusaikaa oli ”mukavasti” aikaistettu, joten yhtään minuttia ei ollut hukattavaksi. Auto ajettiin suoraan parkkitaloon, siitä käveltiin sisään niin ripeästi kuin jalkaleikkauksesta toipuva mieheni vain kykeni. Halliin päästyämme kuulutettiinkin jo yleisöä ottamaan paikkansa sillä keikka oli alkamassa. Huh, mikä ajoitus!

 

dm_2.jpg

dm_3.jpg

 

Seuraavat kaksi tuntia menikin näitä kuvia napsiessa ja fiilistellessä. Oli kyllä todella kivaa olla A) ulkona B) keikalla C) ja juuri Depeche Moden keikalla 😉 

Minunlaiselle kasarilapselle/ ysäriteinille yhtyeen musiikki kolahtaa vaikken sitä erityisemmin kuuntelemalla ole edes aiemmin kuunnellut. Soundi kun on väistämättä tuttu MTV:n parissa vietetyiltä nuoruusvuosilta. (niiltä jolloin vielä musiikkivideoita näyttettiin kyseisellä kanavalla…kröhm…) Videot olivatkin myös iso osa tämän keikan lavashowta.  

dm_4.jpg

dm_5.jpg

dm_6.jpg

 

Tuo ilta oli kuin aikainen joululahja. Se yllätti ja samalla tuli tarpeeseen. Se oli valopilkahdus pitkän pimeän käytävän päässä. 

Aamulla piti nipistää itseä, koska koko juttu tuntui ihan unelta. Matkoineen kaikkineen kuudessa ja puolessa tunnissa koko homma oli paketissa ja oltiin taas kotona. Tuolle lyhelle reissulle kuitenkin tuntui jääneen kaikki syksyn väsymys ja painolasti. Olo oli kevyt ja virkeä lyhyistä yöunistä huolimatta. 

Selvästikin pitää poistua kotoa useammin. Ensi vuonna lupaan ehdottomasti käydä enemmän kuin yhdellä keikalla!

 

Dream on dream on…

 

 

 

 

 

Kulttuuri Musiikki Ajattelin tänään

Jouluinen haaste

 

Jouluista_1.jpg

Jo viikko takaperin Larah heitti minua jouluhaasteella. Nyt vihdoin löytyi hetki tarttua tuohon tehtävään. Viime postauksesta onkin vierähtänyt kokonainen kuukausi joten tässä sitten tekstiä senkin edestä… Tosin joulufiilis on hieman kateissa ja tästä syystä vastaukset aikas lyhyitä. Kuvituksena arkistojen aarteita.

 

1. Parasta joulussa?

Omat perinteet, kiireettömyys ja läheisten seura.

 

2. Joulumusiikki?

Laidasta laitaan kaikki menee. Mieluummin ne ylipirteät rallatukset kuin surumieliset virret.

 

3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia?

Kyllä jos sille tuulelle satun ennen joulua, mutta jouluaattona harvoin tulee sellaista hetkeä että sopisi keskittyä johonkin elokuvaan. Holiday, Lumiukko ja klassikko Ihmeellinen on elämä ovat suosikkejani.

 

4. Jouluherkkusi?

Olen kova herkkusuu, joten vastaan että konvehdit ja joulutortut.

 

5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?

Kinkku on kunkku.

Jouluista_2.jpg

6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?

Tänä vuonna eivät ollenkaan. Joulufiilis on totaalisen kateissa. Muina vuosina viikko tai kaksi ennen aattoa olen koristeita muutaman laittanut esille. En kauheasti häsää joulua. Joulutähti tulee yleensä hankittua. Tänä vuonna olen jo melkein onnistunut senkin tappamaan…

 

7. Joulu kotona vai jossain muualla?

Kotona, eli siis vanhempien luona eli siis periaatteessa jossain muualla. Omassa kodissa joulu ei jotenkin vaan tunnu miltään. Pitää mennä mieluummin jonkun toisen luo. Viime vuosina joulut olen viettänyt mieheni vanhempien kanssa kun omani ovat olleet ulkomaanmatkoilla.

 

8. Itsetehdyt lahjat, kaupasta ostetut vai molempia?

Molempia, mutta käytännössähän kaikki tulee kaupasta. Harvemmin tulee näperreltyä mitään itse. 

 

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?

Ulkotuli ja tuikut valaisevat usein viikonloppuisin talvikaudella pihaa, mutta mitään pihavaloja en harrasta.

 

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?

Oman perheen kanssa. Suvun perinteenä on tosin kokoontuminen jouluaattona puolilta päivin joulurauhan julistusta katsomaan ja joulupuuroa syömään. Ennen kokoonnuimme aina mummon luokse, mutta nykyään puuronkeittäjän vuoro vaihtelee isän puoleisten sisarusten kesken.

 

Jouluista_3.jpg

11. Onko sinulla joku joululahjatoive?

Ei oikeastaan. Tietysti haluan sitä ja tätä, mutta todellista tarvetta on harvalle tavaralle tai asialle. Toisaalta jos tässä kohtaa voi esittää minkätahansa toiveen ilmaan, niin maailmanympärimatka voisi olla aikas kiva juttu!

 

12. Paras saamasi joululahja?

Apua, en muista. Pari vuotta sitten sain Block-lampun ja muistan olleeni siitä tosi iloinen. Samoin viime vuosina olemme saaneet lahjakortteja ravintolaillallisille – ne ovat olleet mukavia ja mieleisiä lahjoja.

 

13. Kamalin saamasi joululahja?

Kamala kysymys. Kai kaikki periaatteessa tahtovat toisilleen antaa mieleisiä lahjoja? Ei tule muuta mieleen kuin Pandan Juhlapöydän konvehdit – niitä saa joka vuosi, enkä pidä niistä yhtään.

 

14. Kuvaile unelmien joulu?

Kiireetön, valkea, pari astetta pakkasta, hyvä mieli, hyvä seura ja vielä parempi ruoka.

 

15. Mikä on ärsyttävin joululaulu?

Hoosianna.

Jouluista_4.jpg

16. Oletko tehnyt jo jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä?

Bataattilaatikot tein jo pari viikkoa sitten. Ja pari lahjaa olen (jo, kun nyt on 15. päivä?) hankkinut.

 

17. Paras joulujuoma?

Glögi. Värillä tai voimakkuudella ei ole niin väliä kunhan maku on tunnistettavissa.

 

18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?

Joskus kun olin ihan nappula meillä oli oikea kuusi. Se on vaihtunut jo ajat sitten aina yhtä hyväkuntoiseksi tekokuuseksi. Omistan itsekin minitekokuusen, mutta annoin sen mieheni vanhemmille lainaan tänä vuonna joten – ei kuusta ollenkaan.

 

19. Käykö teillä joulupukki?

Meillä perinteisesti tonttu tuo lahjat kuusen alle. Hups kun sitä kuusta ei nyt ole, niin toivottavasti tänä vuonna se tonttu osaa jättää paketit vaikka tuohon takan viereen.

 

20. Paras joulumuistosi lapsuudesta?

Mummon luona joulupuurolla sain mantelin, tai oikeastaan monta koska mummo oli laittanut niitä reilusti puuron sekaan että kaikille riittäisi 🙂

Jouluista_5.jpg

21. Laittaudutko aatona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän?

Laittaidun, mutta mukavuuden ehdoilla.

 

22. Peruna-, porkkana-, bataatti- vai lanttulaatikko?

Ei porkkanalaatikkoa, kiitos. Muita maistelen mielelläni.

 

23. Paras joulusuklaa?

Fazermint, Ferrero Rocherin kultaiset pallerot, Wiener nougat ja Leafin Talvikonvehdit.

 

24. Joulutortut vai piparit?

Joulutortut, ehdottomasti! Söin muuten tänään ensimmäisen joulutortun tänä ”jouluna”.

 

25. Perinnejoulu vai joka vuosi uusi tyyli?

Haluaisin vastata perinnejoulu, mutta kun joulufiilis on aikalailla kateissa, niin jotenkin nuo uudet tyylitkin kiinnostaisivat. 

 

Bonuskysymys haastetuille: Joulun paras sää?

Pari astetta pakkasta, tyyntä ja kivasti lunta maassa.

 

Haluaisin haastaa kaikki tänne tontille eksyvät vinkkaamaan miten saatte joulufiiliksen luotua? Nuo neuvot tulisivat tarpeeseen 😉

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään