Phi Phi

Havahduin tässä vasta viime viikolla siihen etten ole täällä varmaan koskaan maininnut sanallakaan mitään aikoinaan Phi Phi -saarille tekemästämme matkasta, joka oli häämatkamme nro1. Hups… Itselle asia on tavallaan jokapäiväinen kun Phi Phi pomsahtaa esiin taustakuvana joka kerta kun aukaisen läppärini. No korjataan asia ja mennään maanantaisissa matkamuisteluissa hetkeksi kuumiin saarimaisemiin.

Alun perin olimme suunnitelleet häämatkaksemme pientä kiertelyä Euroopassa (Luxembourg – Metz – Reims – Pariisi…). Matka kuitenkin kaatui aikatauluongelmiin ja sen sijaan päädyimme viettämään melkein viikon heinäkuisessa Pariisissa. Asiaa korjasi kuitenkin aika hyvin se, että huomasimme tuona talvena (2012) Finnairin aloittavansa suorat lentoyhteydet Helsingistä Singaporeen.

Päädyimmekin sitten varaamaan jo huhtikuulle tuollaiset lennot itsellemme niin että pääsimme pitkästä aikaa vierailemaan mieheni veljen luona. Toisen nurkissa asuminen ei tietenkään kuullosta kovin romanttiselta häämatkalta, joten tutkimme hieman mitä muita kohteita löytyisi Singaporen läheltä. Siitä se ajatus sitten Phi Phi -saarille matkustamisesta lähti. 

 

Reissuun lähdettiin ihan vaan kaksistaan. Lennettiin Tigerairilla Singaporesta Krabille. Mieheni veli oli tehnyt hieman järjestelyjä ja meitä oli kuski vastassa lentokentällä. Kuski vei meidät ensin paikalliseen matkatoimistoon josta saimme ostettua liput Ao Nangin satamasta lähtevälle laivalle. Sitten saimme vielä kyydin sinne satamaan. Laivamatka Krabilta Phi Phille kesti reilun tunnin – sitten oltiin perillä Ko Phi Phi Donilla.

Hotellimme sijaitsi pienen kävelymatkan päässä satamasta, aivan Tonsai beachin tuntumassa. Phi Phi:llä majoitusta on tarjolla todella edullisista guesthouse dormhuoneista huippu kalliisiin luxussviitteihin. Meidän majapaikaksemme valitsema Chao Koh Phi Phi Lodge oli kohtalaisen edullinen (noin 45€/yö) mutta siisti, hyvällä sijainnilla ja uima-altaalla varustettu. Häämatkalle olisi tietysti voinut valita jotain hienompaakin, mutta kun suunnitelmissa oli vielä kesällä matkustaa Pariisiin niin mentiin matalammalla budjetilla.

 

Ensimmäisenä päivänä emme paljon muuta kerenneet tehdä kuin asettautua hotelliin ja käydä syömässä. Toinen matkapäivämme Phi Phi:llä alkoi aurinkoa uima-altaalla ottamalla, kävimme varaamassa miehelle sukellusretken seuraavaksi päiväksi, söimme lounaan sekä kiertelimme kylän kapoisilla kaduilla katsellen mitä kaikkea sieltä voikaan löytää… kunnes. (tämän seuraavan tekstin tuon vanhan blogini puolelta tänne suoraan, se kun on kirjoitettu tuoreella muistilla tapahtumien jälkeen)

Yhtäkkiä kadulla vastaamme alkoi juosta ihmisiä, muita reissaajia sekä paikallisia. Samalla kauppiaat alkoivat sulkea liikkeitään, vetää suojakaltereita kauppojensa ovien eteen ja lähteä juoksemaan muiden perään. Ei siinä auttanut kun hämillään seurata ihmisvirtaa. Virta vei erään kadun päässä olevaan ravintolaan. Siellä kuulimme toisilta reissaajilta, että on ollut iso maanjäristys ja että nyt pelätään tsunamia.

Ravintola alkoi täyttyä ääriään myöden täyteen. Ihmiset pyrkivät kapuamaan vuoren rinteeseen, jolle tuo ravintola oli rakennettu ja pyrkimään ylös päin rinnettä. Totesimme ettei tässä kai muutakaan voi kun mennä massan mukana. Vuoren rinteessä ei ollut mitään valmiiksi tehtyä polkua, vaan se oli tiheää pusikkoa, viidakkoa. Släpärit lipsuivat jaloista pystysuoraa rinnettä kiivetessä, kädet naarmuuntuivat raapivista oksista eikä tukea oikein saanut mistään.

En tiedä kuinka kauan meillä meni ylös asti kiipeämiseen. Sen verran kuitenkin siinä hahmotin, että korkealle ollaan kiivetty. Perillä meitä oli vastassa villiintyneet hyttyset. Ne pistelivät minkä ehtivät. Sitten kuului virallinen tsunami warning, sireenihälyytys ja kuulutukset joissa neuvottiin kiipeämään niin ylös kuin mahdollista. Me olimme jo ylhäällä eli sitten vain odotettiin.

Varsinaisina lomalaisina olimme jättäneet kännykkämme hotellille – eihän meidän tarvitse olla tavoitettavissa häämatkallamme… Hieman harmitti, sillä parilla puhelulla olisimme tienneet tarkemmin tilanteesta. Nyt olimme muilta kyseltyjen ”faktojen” varassa. Spekulointi aallon koosta ja saapumisen ajankohdasta velloi. Osa oli sitä mieltä ettei kukkulamme ole tarpeeksi korkealla vaan pitäisi pyrkiä vastapäätä näkyvälle kukkulalle (jonne päästäkseen ensin pitäisi mennä alas meren tasolla olevan kylän kautta – mikä ei kuullostanut kovin hyvältä suunnitelmalta).

Siinä sitten oltiin ja odotettiin keskellä pusikkoa hyttysten syötävänä ilman vettä ja kännykkää. Onneksi olimme juuri juoneet tölkilliset colaa ennen kuin alkoi tapahtua, nestehukka ei ihan heti iskisi. Minuutit olivat pitkät kun ei tiennyt mitä tulevan piti. Seitsemältä rupesi hämärtämään. Joku tiesi kertoa että viranomaisten neuvo oli odottaa kello yhdeksään asti. Osa kuitenkin alkoi tehdä lähtöä alas päin jo aiemmin. Lyöttäydyimme sellaisen joukon perään jolla taskulamput tai kännykät jolla valaisivat kulkuaan. Tuolloin kello kahdeksalta oli jo pilkkopimeää. Olimme perillä takaisin hotellilla noin puoli yhdeksältä, neljä tuntiä hälyytyksen soimisesta – naarmuilla, nälkäisenä, tiedonjanoisena ja ennen kaikkea elossa.

Sumatran rannikon maanjäristys ei ollut nostanut liikkeelle kuin pienen aallon. Thaimaahan saapuessaan aalto oli ollut 10cm luokkaa, eli varoitus ja tuntien pakoilu pusikossa oli ollut hieman ylireagointia. Silti lause: ”Better safe than sorry” kuvasi parhaiten tuota koettelemusta.

Mitä opimme?
Kännykkä, pullo vettä ja hyttysmyrkkyä kannattaa Phi Phi:llä ottaa aina mukaan kassiin hotellilta lähtiessä. Taskulampusta ja linkkuveitsestäkään ei ole haittaa jos viidakkoon tarvii lähteä…

Tuli myös mieleen, että koska matkamme oli täysin omatoiminen olisi ollut suotavaa tehdä matkustusilmoitus ulkoministeriölle. Ilmoituksen teko jäi lähdön kiireiden takia tekemättä. Eipä ole unohtunut tämän jälkeen.

Ylimmässä kuvassa näkyy kukkula jolla oleskelimme aivan rakenteilla olevan hotellin yläpuolella. Myöhemmin kun kylällä liikuimme huomasimmekin useassa paikassa tienviittoja evakuointipaikoille.

 

Häämatkamme sai ikimuistoisen käänteen tuon tsunamivaroituksen myötä. Minulta se vei yöunet loppumatkalta. Hotellimme kun sijaitsi vain 50 metrin päässä rannasta. Uni ei maittanut kun jännitti, että tuleeko uutta varoitusta, ja mitä jos siihen ei heräisikään…

Asiaa ei yhtään helpottanut säikähtelyni jatkuvasti kuuluviin polkupyörän kellojen pirahduksiin. Phi Phi:llä kun ei oikeastaan ole juuri lainkaan ajoneuvoja vaan liikkuminen tapahtuu joko kävellen tai polkupyörillä. Villinä veikkauksena heittäisin ilmoille väitteen, että saaren nimi Phi Phi tulee jopa siitä, että ihmiset huutelevat kujilla ”Pii Pii” jos heillä ei ole kelloa pyörässään jolla varoittaa ohittamisesta ;-)

Sen verran usein tuon ”Pii Pii” huudahduksen tuolla nimittäin kuuli!

 

Lopunkaiken matkastamme jäi kyllä ihan mukavat muistot ja voin suositella Phi Phi:tä matkustamisen arvoisena paikkana. Mieheni kävi tosiaan kerran sukeltamassa ja piti kovasti näkemistään merenalaisista maisemista, vaikka totesikin että joko turismi tai sitten vuoden 2004 tsunami olivatkin selkeästi jättäneet jälkensä meren pohjaan. Teimme myös omatoimisen puolenpäivän veneretken niin, että vuokrasimme longtail-boatin kuskeineen meitä kuljettamaan eri rannoille. Tuo oli hyvä retki. Jos matkaatte Phi Phi:lle niin vuokratkaa ihmeessä tuollainen veneretki!

 

Kuskimme vei meitä minne tahdoimme. Näimme muun muassa Ko Phi Phi Lee saaren ”The rannan”, eli sen missä The Beach elokuvaa on kuvattu. Lisäksi kävimme Long beach:lla juomassa todella hyvät jääkahvit, Monkey beach:lla ihmettelemässä piileskeleviä apinoita sekä mieheni myös snorklaili pitkään. Lopuksi ajelimme ympäri Ko Phi Phi Don saaren, sen jolle olimme siis itsekin majoittuneet. Mereltä päin nähtynä rannat ja saaret näyttivät yksinkertaisesti sanottuna: kauniilta. Ihmettelimme kallioiden hassuja muotoja, vakoilimme toisten hotellien bungaloweja sekä kummastelimme kalastusalusten monia mastoja. Tuo veneretki oli kyllä koko matkamme kohokohta.

 

Muuten lomamme Phi Phi:llä vietimme aika rennosti aurinkoa ottaen. Teimme pienen patikoinnin Long Beach:lle jotta sain uudelleen juoda sitä huippuhyvää jääkahvia. Sen salaisuus oli kookosmaito. Pitäisi joskus kokeilla kotona sellaisen valmistamista, oli nimittäin todella maukasta!

 

Phi Phi on myös bilesaareen maineessa ja nuoria reppureissaajia siellä oli paljon. Bilemeininkeihin kuului myös tällaiset Phi Phi bucket ämpärit, joita kaupusteltiin kujilla paljon. Homman nimi on se, että juomasekoitus valmistetaan tuohon pikkuiseen ämpäriin. Juomaan tulee siis 2dl leka valitsemaasi alkoholia, pieni tujaus energiajuomaa sekä tölkillinen limsaa, sekä halutessaan pari kauhallista jäitä. Juodaan omalla vastuulla, en suosittele ;-)

 

Ruoka saarella oli maistuvaa. Usein syötiin tämän tapaisia curryannoksia tai sitten pizzaa. Ilmeisesti bilekulttuurin myötä (?!) pizzaa sai melkein jokaisesta ravintolasta. Yllättävää oli se, että ne pizzat olivat oikeasti hyviä, rapea pohjaisia ja maistuvia. Eivät sellaisia kuin Suomessa normaalisti kebab-pizzerioista saa, vaan lähempänä aitoja italialaisia.

 

Kävimme myös tyypittämässä saaren virallisen näköalapaikan, sen jota jo katselimme kukkulalta tsunamia odotellessamme. Tuo näköalapaikka on käymisen arvoinen sillä sieltä aukeaa upeat näkymät koko saaren yli. Me tietysti hieman eksyimme polulta ja patikoimme tuplamatkan päästäksemme perille – tuntuivatpahan maisemat sitäkin paremmilta kun oli nähnyt vähän vaivaa perille pääsemisen eteen.

 

Täytyy tähän vielä lopuksi todeta, että mitä enemmän mutkia matkassa, sen parempi? En tiedä onko se vain tuuria, vai mitä, mutta meille kyllä reissatessa sattuu ja tapahtuu. Onneksi (ja nyt koputan puuta!) ei ole kuitenkaan ikinä käynyt pahasti, vaan enemmänkin on kohdattu vain pieniä sattumuksia.

 

Toisaalta jos kaikki matkat sujuisivat ilman mitään ongelmia tai tapahtumia, niin jäisikö niistä niin paljoa muisteltavaa?