Preikestolen ja korkean paikan kammo
Maanantaisissa matkamuisteluissa mennään heinäkuiselle autolla Norjaan -matkallemme ja siellä tekemällemme patikkaretkelle. Maisemat olivat upeat joo, mutta korkean paikan kammosta kärsivälle retki oli todella haastava.
Ensimmäisen Norjassa leirintäaluella viettämämme yön jälkeen kokosimme telttamme kasaan ja puimme päälle patikointiin sopivat urheiluvaatteet ja lähdimme matkaan. Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen olimme perillä Ryfylkessä. Auton jätimme 6h (à 100 kr) maksulliselle pysäköintialueelle, joka kuhisi retkeilijöistä. Vaihdoimme jalkaan kunnon jalkineet ja selkään heitimme reput eväineen ja juomapulloineen. Kameran otin kaulaani, kun ajattelin matkan varrelta kuvia räiskiä… Aurinkorasvaakin sipaisimme pohkeisiin ja olkapäihin, sen verran kuumalta päivä tuntui jo klo11 aikoihin. Viimeinen suihkaus hyttysmyrkkyä ja matkaan.
Reitti oli yllättävän vaikeakulkuinen. Kameran laitoin reppuun puolessa välissä matkaa, kun pidimme tankkaus- ja juomataukoa. Kuvia olin ollut ottanut siinä vaiheessa tasan kaksi, nuo yllä olevat. Kaikki keskittyminen oli ollut polussa, eikä siinä ihmisvirrassa mitään kuvaamisesta olisi tullutkaan. Preikestolen on Norjan suosituin luonnonkohde ja sen kyllä huomasi.
Olin kuvitellut, että tekisimme rauhallisen patikkaretken luonnonhelmassa joka kulkisi helppoa polkua pitkin. Ihmisiä puski kokoajan vastaan, ohi tai hidasteli edessä. 2,5km kuljettuamme saavumme Tjodnamen kohdalle, jossa on mahdollisuus virkistäytyä uimalla. Moni patikoija kävi pulahtamassa. Minä puolestaan vedin syvään henkeä, sillä reitti alkoi käydä yhä vain vaikeammaksi. Hieman tuon uimapaikan jälkeen tuli täysstoppi. En pystynyt jatkamaan matkaa kun edessä oli kieleke jonka taakse ei nähnyt. Kameran annoin miehelleni mukaan ja toivottelin hyvää ja varovaista loppumatkaa.
Tältä olisi perillä näyttänyt. Pudotusta tuolta kielekkeeltä alas on 604 metriä. Tästä ehkä hieman myös saa kuvaa siitä ihmismäärästä mikä puikkelehti kapealla polulla. Olin nähnyt kuvia siitä mikä maalissa odotti, mutta en ollut ymmärtänyt reitin vaikeutta. Korkean paikan kammoni oli koetuksella, kun polku kulki useaan otteeseen kallion reunaa pitkin. Huimatahan siinä alkoi, jopa niin paljon että tosiaan puhalsin osaltani pelin poikki. Oma raja tuli vastaan. Miehenikin sanoi kielekkeeltä palatessaan, ettei hänenkään tehnyt mieli ihan reunalle asti mennä.
Kieltämättä maisemat kielekkeeltä ovat upeat, menkää jos uskallatte. Vesi Lysevuonon pohjalla on kirkkaan turkoosia ja vuorimaisema ympärillä on karua, mutta niin kaunista.
Pelastushelikopteri pörräsi pitkään ympärillä kunnes löysi laskeutumispaikan parin kukkulan takaa.
(Jostain syystä kappalejaot katoavat tästä viimeisestä, pahoittelen jos se tuntuu vaikealukuiselta)Preikestolen oli kyllä elämys, mutta ihan heti en kyllä lähde yhtään mihinkään patikoimaan. Paluumatka tosin tuntui helpommalta kun tiesi mitä oli tulossa, polku oli nimittäin sama. Kuuma päivä huipentui tietysti vielä ukkoseen. Pitkään kuului pelkkää jyrinää. Puolessa välissä paluuta alkoi tihuttaa vettä ja viimeisen puolen kilometrin ajan satoikin jo sitten ihan kaatamalla. Aikaa meillä kului retkeen hieman yli kolme tuntia. Eväs- ja juomataukoja pidimme pariinkin otteeseen. Ehdottomasti suosittelen hyviä ja tukevia jalkineita, jopa vaelluskenkiä tuonne suuntaaville. Polku on useaan otteeseen todella kivikkoista. Päivän ”porrastreenin” tulee tehtyä, kun reitti nousee välillä tiukasti ylös kalliota. Näin monen käyttävän apunaan patikointisauvaa ja etenevän sen kanssa varsin näppärästi. Apuvälineistä voi siis olla apua ;-) Ovatko korkeat paikat teidän juttunne?