Elokuussa muutin Raumalle. Muutin ennestään tuntemattomalle paikkakunnalle, vailla tukiverkostoa tai ihmisiä, joihin tukeutua. Jätin perheen, ystävät, sukulaiset ja tutut kulmat taakseni, koulupaikan vuoksi. Revin itseni ja lapset juuriltamme,rakentamaan uutta. Olinhan unettomista öistä huolimatta saanut yliopiston ovet avautumaan minulle.

Samalla tuli palo palata blogimaailmaan, mutta pitkään mietin mistä kirjoittaisin. Reseptit, lapset, parisuhde, sisustus,askartelu? Politiikka, kasvatus vai ajankohtaiset mielipidekirjoitukset? Mikään genre ei tuntunut omalta. PR-näytteet kosmetiikasta, Reiman yhteistyökuviot tai tuotepalkkiot ei paljon innosta, ne on kaikki nähty. Myöskään perhelehtien blogiyhteisöt, lukijamäärien jatkuva kyttääminen tai klikkiotsikoiden kirjoitus ei tuntunut omalta – nekin on kokeiltu.

Tuntui, että olisi aika palata juurille. Aika palata sellaisen blogin pariin, joka on ilmaisukeino. Jos se joskus jotain tuottaa, tuottakoon sen ilon kautta – ei pakosta, pakotettuna tai aikataulutettuna. Olkoon tämä se paikka, jossa luova hulluus, päiväkirjani ja villeimmätkin mielipiteeni  näkevät päivänvalon. Paikka, jossa reseptit, perhearki, poliittiset mielipiteet ja riemu huulipunista ja onnistuneista kirppislöydöistä saavat olla framilla. Olkoon tämä se paikka, jossa kirjoitan tarinaani siitä, kuinka päädyin tänne, mistä selvisin ja siitä, mitä kaikkea on vielä edessä.

Olisi kai pitänyt ehkä aloittaa tällä, mutta tervetuloa ja kiva, että olet täällä!