Rakkausjuttuja… just love and cherries
Istun sängyllä kone sylissäni ja yksi suosikki ohjelmistani taustalla, päätin tarttua härkää sarvista inspiraation saaneena. Olen jo pitkään miettinyt mistä kirjoitan ja olenkin aloittanut toisen postaukseni rakentamisen. Tänään ruokatunnilla aurinkoisessa alkukesän päivässä kiertäessäni korttelia työkaverini kanssa vahvistui mielessä yksi aihe josta haluan kirjoittaa. Oli postaus sitten miten lyhyt tahansa.
Melkein jokainen meistä voi nimetä lähipiiristään tai elämäänsä vaikuttaneista ihmisistä pariskunnan, joka on vaikuttanut positiivisesti elämäänsä ja miettinyt ”toivottavasti saan samanlaisen ihmissuhteen kuin nuilla kahdella”. Emmehän tietenkään tiedä mitä kaiken takana on, mutta nyt ei lähdetä jos-linjalle.
Minulle tällainen pariskunta on oma mummi ja ukki. He ovat olleet yhdessä yli 60 vuotta ja naimisissakin tänä vuonna 59 vuotta. Tehneet asiat aina yhdessä ja ukki kertoikin kerran muutamia piirteitä heidän suhteestaan. Jos on ollut riitoja, vain asiat ovat riidelleet ei ihmiset suinkaan ja vihaisena ei ole nukkumaan menty. Ja ehkä yksi tärkein ikinä, rahasta ei ole riidelty ei tapeltu. Tähän ukkini heitti savolaisena miehenä kevennyksen ”turha siitä on riidellä, kun ei sitä ole siihen asti”. Sekä yhdessä tekemisen taito ja arvo, niin pariskuntana kuin perheene. Vielä vanhemmalla iälläkin he lähtivät Lappiin viikoksi kahdestaan, kun kunto salli. Itse pidän myös näitä seikkoja todella tärkeinä. Haluan pyrkiä siihen, että mikäli erimielisyyksiä olisi suhteessa se olisi asioiden välillä eikä minun ja mieheni. Rahakin on asia jota ei ns. koskaan kuitenkaan ole ja joku viisas on sanonut, että tyhjästä on turha tapella. Mutta en ollut puhumassa rahajutuista nyt.
Mummia ja ukkia katsoessani nään mitä tarkoitetaan arjen pienille asioilla sekä toisen arvostamisella. Niissä katseissa, sanoissa, teoissa. Sekin miten ukki koppaa mummin kainaloon ja rutistaa. Tai kun he puhuvat ikävästä toisiaan kohtaan. Mistä minä edes tiedän mistään sellaisesta rakkaudesta ja ystävyydestä, hehän ovat olleet yhdessä yli kaksi kertaa minun eliniän. Voin vain arvata ja toivoa saavuttavani jotain sellaista.
Luulen tietäväni mitä haluan tulevaisuudelta ja suhteeltani. Tasapainoa, pitkää ikää, uusia tuulia ja haasteita nyt mahtuu kaikkeen. Tähän liittyen mystisyyden verhoakin saattanen raottaa ja kertoa, että tulevaisuuden suunnitelmissa on kirkkaana: Tampere. Voin olla vain kiitollinen miehelleni siitä, että saan olla oma itseni ja siitä miten hän saa minut nauramaan niin että vedet valuvat silmistä. Joskus joku kysyi, että onko miehessä ärsyttäviä piirteitä tms. Mietin että kaikissahan meissä on, mitä niistä numeroa tekemään. Jos jokin pitää sanoa, niin ehkä se miehen tapa saada mun nauraa, jos koetan olla vihainen/totinen. Ei se ärsytä kuin siinä hetkessä, asiakin mistä olen yleensä pahastunut on ihan turha ja höpötystä, eikä liity mieheen. Joten joutaa nauraa itselle ja tilanteelle. Mieheni on myös ihan hulvaton, kun hän parodioi minua pahastuneena ym tilanteissa. Olen ilmeisesti oppinut nauramaan itselleni. Ainakin tiettyyn pisteeseen asti.
On varmasti naurettavaa ja naiivia sanoa, että olen paljon ehjempi ja vahvempi, kun rinnallani on mieheni kaltainen mies. Ja ne pienet arjen asiat saavat ihan uuden merkityksen. Kun olemme yhdessä Tampereella, mieheni tuo minulle aamupuuroni vuoteeseen. Se on ehkä yksi romanttisimmista asioista arjessa ja arvostan sitä sanoin kuvailemattoman paljon. En vaadi sitä, enkä pahastuisi jos mies ei sitä tekisikään. Siksi kai se minulle on pieni arjen aarre. Se pieni ihana ele, joka kertoo vain niin paljon. Toinen arjen aarteeni on yhteinen kahvihetki Kahvila Runossa. Tietenkin vaalin jokaista hetkeä mieheni kanssa, sitä kun pidän häntä kädestä, sitä kun hän yöllä ruhnuttaa ja tuhisee vieressäni. Sitä miten hän kietoo aamulla kätensä ympärilleni jatkaen untaan tai alkaa hassutella saaden minut nauramaan. Se ei ole kovin vaikeaa. En muista nauraneeni koskaan niin paljoa kuin mieheni seurassa, hänellä on jokin ihmeellinen taito saada minut nauramaan koko sydämeni kyllyydestä.
Joku tulee nyt heristellen sormeaan, tokene tyttö, se on vain alkuhuumaa. No hei, olkoon vain ja rehellisesti sanoen aion nauttia siitä täysin rinnoin hyvällä omallatunnolla. Olen onneni ansainnut. Olisi haaskausta ja tyhmyyttä heittää näitä hetkiä pois. Elämme etäsuhteessa ja kaikki pienet asiat yhdessä toista huomioiden auttavat jaksamaan pitkät viikot. Onneksi kesä on valoisa ja toivottavasti lämmin sekä aurinkoinen. Haluan nimittäin viettää Suomen suven luonnossa suurimmalta osin, ihan mahdollisuuksien mukaan. Ja tahdon, että suvessa kanssani on myös ”Se yksi”.
Kesäkuu on rakkautta täynnä. Nähdään miehen kanssa liki joka viikko, on juhannus ja kesäkuun lopulla on ystävieni häät! En malta odottaa, rakastan häitä. Rakas rakas ystäväni menee naimisiin unelmiensa miehen kanssa, jota ei aina uskonut löytävänsä. Sitten se vain oli siinä! Mutta voin sanoa ihan täysin sydämin, että ei se ystävä rakas valinnut kovin väärin… *wink*
Mutta edelleen uskon, että jokaisella meillä on se jokin lähipiirin pariskunta, ehkä omat vanhemmat, isovanhemmat, ystävät jne. Ketkä ovat sinun unelmapariskunta?
”Sus on kaikki mitä ikinä haluun, Sä saat mut nauraan ja kyyneleet valuun. Ja ois se vanhana hienoo, et voisin tarinan kertoo, kuinka löysivät toisensa, sieluista kaksi kauneinta”.
Fiilisbiisi: Neljänsuora – Kaksi kauneinta