Suuri salaisuus, se asuu sydämen alla

Joulukuu alkoi ihmeellisellä väsymyksellä, olisi voinut töiden jälkeenkin nukkua vaikka seuraavan vuorokauden läpeensä. Mikään unimäärä ei tuntunut riittävälle. Samaan aikaan alkoi se yöllinen herääminen, pakko juosta vessaan ja sitten valvoa hetki sängyssä ennen uudelleen nukahtamista. Todella rasittava kombo koittaa taistella ittensä töihin ja jaksaa töissä. Treenaamisen sai jättää pois, kun ei vain ollut voimia mihinkään.

Pistin kaiken koko syksyn stressien piikkiin. Oli vähän hektistä tehä töitä ja opiskella. Joulusessarikin puski niskaan kivasti, siihen päälle itsenäisyyspäivän paraati ym. Siin stressipallossa edes kierron pitkittyminen ei ihmetyttänyt. 10pväs kun lähti käyntiin ja menkkoja ei kuulunut niin päätin 3:50 aamulla silmät ristissä etsiä sen hemmetin tikun ja tsekkaa asian. Olin ihan 100 varma, et stressi se vain minua kiusaa oikein urakalla kuten ennenkin oli käynyt.

Joulukuun 14.pvä tosiaan muutti meidän maailman suuntaa täysin. Meistä on tulossa perhe, pitkään toivottu ja odotettu vauva ilmoitti tulostaan. Voin kyllä sanoa, että niistä päivistä alkoi myös seuraavan kuukauden mittainen julmettu 24/7 pahoinvointi ja etominen. Monet ruoat on jääneet pois, kun ei vain voi ajatella edes niiden nimiä. Vihdoin on nyt tosiaan päässyt taas liikkumaan ja olokin liki normaali, vaik edelleen on ruokia joita ei voi syödä. Ei edes ajatella.

Mä olen onnellisempi kuin ikinä, me ei voitais olla onnellisempia. Elämässä aukeamassa uusi uusien haasteiden kanssa. Syksyissä on aina jonkin uuden alun tunne, tulevana syksynä meillä alkaa loppuelämän mittainen seikkailu perheenä.