Pahin vastustajani olen minä itse

Mun oli kai tarkoitus tänne purkaa vähän päätä tällä erää, sivuten jo kohuja ja kuohuntaa aiheuttaneesta aiheesta, fitnesstä. Mua ei kiinnosta alkaa ruotimaan onko se nyt ok ja terveellistä vai ei. Onhan mulla toki mielipide, niin ku kaikilla.

Siitä asti, kun aloin treenata itseäni, muokata kroppaani kohti ’sitä-jotain’, on minulta kysytty jatkuvasti kilpailenko, aionko lavalla, miksi sitten treenaan jos en aio kilpailla ja onko touhussa järkeä jos ei kilpaile. Miksi pitää kilpailla? Miksi pitäisi aikoa lavalle? Eikö tärkeintä ole kehittää omaa kuntoaan ja kroppaansa, kehittää itseään siinä missä kokee olevansa kuin kala vedessä ja mistä nauttii, missä pitää tehdä työtä saadakseen tuloksia, missä mikään ei tule ilmaiseksi ja kovalla työllä saat ansaita palkkion, jossa pahin vastustajasi olet sinä itse ja sinun pääsi?

Tein syksyn aikana uuden päätöksen liittyen lupauksiin joita tein itselleni aiemmin. Olen luvannut mm kokeilla eri juttuja liikunnan ja ravinnon suhteen ennen kuin muodostan mielipidettä niistä. Tulin luvanneeksi itselleni, että kevät dietataan. Syödään oikeasti järjestelmällisesti, ruokavalion mukaan ja katotaan mitä saadaan aikaan sillä ja treenillä. Dietti ei ole mikään kisadieetti vaan tarkoitus kiristellä kroppaa, vähärasvaisemmaksi ja tiukemmaksi. Katsoa paljonko saa pois kropasta turhaa kevään aikana. Itselleni selkeä päätepiste on ensikesäiset ystäväni häät, halu näyttää hyvälle mekossa siellä. Olen toki kyllästynyt tähän turvotukseen ja nyt yleiseen hölmöilyyn siitä ettei saa itseään niskasta kiinni syömisten osalta. Toisaalta olen aina ollut ihminen, joka on tarvinnut treeniin ja syömiseen jonkun jolle olla ns. tilivelvollinen. Juontaa juurensa kilpaurheilutaustastani. Oletan.

EDIT // Tähän väliin on kirjoitettava eräänlainen edit, koska yllä oleva ja tämän jälkeen tuleva teksti on kirjoitettu jo joulukuussa. Olen ollut jo 1,5 kuukautta treenaamatta. Yleinen sairastelu ja viime viikolla vuosia itsestään ilmoitellut astma sitten otti ja puhkesi oikein rajuin elkein. Kylmäallergiasta tuli se mitä pelkäsinkin. Eli nyt lähinnä ravintolisäksi tuli kortisooni ja avaavat. Voiko ihmisen olo olla kurjempi. Olen päättänyt, että tämän viikon jälkeen minä menen salille. Edes hetkeksi kävelemään matolla. Välillä harmittaa aivan vietävästi. Ensin pettää selkä ja sitten näköjään keuhkot. Toisaalta nyt vasta tuli lääkäri, joka otti minut todesta ja halusi selvittää syyn sen sijaan, että olisi hoitanut vain oireen pois. Että ehkä minä tästä taas alan rakentaa itseäni. Ensi kuussa alkaa myös dieetti! Jännittää jo vähäsen! // EDIT

Olen viettänyt nyt aikaani Tampereella ja päässyt tutustumaan nk isojen poikien salille, Powerhouse Gymille. Tykkään salin uudesta, karun raikkaasta ilmeesti. Sali itsessään ei ole uusi, mutta tilat ovat. Minulle sali on uusi ja olen tykännyt salin ilmapiiristä ja luonteesta. Toki muutamia pikkujuttuja on mitä kaipaisin, kuten kunnolinen smith, mutta kuten sanottua, pikku juttu. Salilta ei löydy liittymismaksuja tms. Pisin korttikin taisi olla 3kk:ta kerrallaan, henkilökunta on mukavaa.

Kun aloin kirjoittaa tätä postausta, oli mulla jollain muotoo selvät sävelet what I want to say, mutta nyt jotenkin takki ja pää on tyhjä. Kirjoitan tänkin vähäisen räpellykseni vain siksi, että saisin sen vihdoin ulos ja pois vaivaamasta mieltäni.

! http//www.powerhousegym.fi !