Tyyntä myrskyn edellä ja myrsky vesilasissa.
Mun on jo hetken aikaa pitänyt kirjoittaa mun elämän uusista tuulista. On puhaltanut uusia, hyviä tuulia. Mutta sanotaan, että tyyntä myrskyn edellä ja olen sen nyt saanut huomata.
Loppu vuodesta elämääni alkoi puhaltaa uudet tuulet niin seesteisten ja tasaisten vuosien jälkeen. Kovaan ääneen vielä syksyllä sanoin, että minullahan ei ole aikaa muulle kuin itselleni ja työlle. Ei ole aikaa millekkään miehillä ja heilastelulle. Ehkä se työ oli yksi hyvä tekosyy, minkä taa piiloutua todellisuutta. Mutta lokakuussa elämääni ilmestyi ihminen, joka herätti heti huomioni mutkattomuudella ja avoimuudellaan. Jotenkin tuntui kuin olisi tunnettu jo kauan, aina. Joskus mietin sitä, voimmeko tosiaan tavata nykyisyydessä henkilön jonka olemme tunteneet edellisessä elämässä. Ei sillä, että uskoisin edellisiin ja tuleviin elämiin, mutta oikeasti. Miten joku ihminen voi tuntua sille vaikka on vasta tavannut hänet? Jotkut sanovat, it’s meant to be. Niin kai sitten?
Uusia tuulia elämääni on tullut myös työn näkökulmasta. Olen halunnut jo hetken paljastaa yhden uuden asian, mutta olen odottanut oikeaa hetkeä. Nyt kun elämä alkaa muutenkin muuttua ja hakea suuntaansa, voi myös avata salaisuuden verhoa. Olen liittynyt Terveysmyrskytrainers-tiimiin ja koen, että tätä kautta pystyn jatkossa toimimaan paremmin ja helpommin. Koen sen itselleni ainakin toimintaa helpottavaksi olla osana tiimiä ja verkostoitua toisten trainereiden kanssa.
Olen taas suunnittelemassa muitakin muutoksia elämääni, kuten kaupungin vaihtamista, työpaikkakin siinä vaihtuisi sivussa. Suurin yksittäinen ristiriita on, että päivätyö jossa nyt olen on kaikkineen ollut ihan unelmien työpaikka, työkaverit on olleet mahtavia ja työ kaikessaan on sitä mitä haluan tehdä. Liikunnan lisäksi. Mutta sitten taas mun muu elämä on siellä toisaalla. Ja tiedän, että ennen pitkään on se hetki edessä, kun on aika valita se elämä. Uskaltaa taas mennä, lähteä, uskaltaa ottaa askel uuteen tuntemattomaan.
Kun myrsky nousee… Eletään joulukuuta ja iskee flunssa minkä moni muukin tuntuu saaneen. Eipä siinä, sairastetaan pois ajattelin. Noh, flunssa pitkittyy ja pakko mennä työterveyteen Mehiläiseen. Lääkäri on laatuaan ensimmäinen, joka kiinnostuu oireistosta kunnolla, kuuntelee ja tutkii. Kysyy hoidetaanko oire pois vai hankitaanko diagnoosi. Päädyn jälkimmäiseen, siispä astma epäily. Eikä siinä, lääkäri nimeää keskivaikeaksi astmaksi, joka sittemmin muutetaan kontrolli käynnillä vaikeaksi astmaksi. Mahtavaa.Kontrollikäynnillä tuskailin, et ku ei tän viikon aikana oo kummosia muutoksia tapahtunut, toki olo on parempi mutta. Sitten tuli se isku vasten kasvoja, hoidon avun huomaat aikasintaan 2-5viikon jälkeen hoidon aloittamisesta. Siis mitä?! Ei välitöntä apua? Ei.
Tässä vaiheessa liikkumattomuutta ollut 1,5kk ja kontrollikäynnillä lääkäriltä kysyessäni liikkumisesta saan vastaukseksi ”ei, vielä 1-2viikkoa ainakin ilman liikuntaa. Kävely on sallittu.” Parhautta! Tätähän mä oon aina tarvinnu. Pää huutaa puntille ja liikkumaan, mut kroppa pitäis saada myös mukaan ja se ei juuri nyt käy. Mun on pakko tunnustaa, mua on alkanu pelottaa hengästyminen ja liikunta. Tuntuu pelottavalle aloittaa uudestaan. Entä jos alkaa ahdistaa henkeä tai happi muuten vain kulje ja tuntuu pahalle ja ahistaa ja ja ja. Mua ihan oikeasti pelottaa toi hengästyminen ja jos mun henkee alkaaki ahistaa rasitukses. No mut päivittäinhän mä ravaan rappuja, kun kotona ei oo hissiä ja mul siit mitään tuu. Eli ehk jokin toivo paremmasta? Ulkona se eniten ahistaa kovemmil pakkasil. Äiti on ehdottanut, josko mun kämpässä on kosteutta/hometta. Meidän tuttu on asunut samaisessa talossa ja oli koko ajan kipeenä ja kärsi etenkin hengitystieinfektioista. Joten se on ihan varteenotettava asia. Lauha ulkoilma tuntuu hyvälle, sen oon huomannu. Kun pakkanen laskee ja ulkona on ihanan raikas ilma hengittää, se tekee hyvää.
Mun on pakko tähän väliin sanoo iso kiitos yhelle ihmiselle, joka on jaksanu tän sairastamisen alun jälkeen kuunnella mun itkua ja vinkumista tästä kaikesta. Jaksanu kattoo, kun kärsin ja kiukuttanutkin. Miten se on jaksanut? Ihan oikeasti. Iso kiitos rakas. Oot ihan korvaamaton tuki ja järjenääni tän kaiken keskellä. Yksin tää ois raskas tarpoo läpi, mut onneks on rinnalla ihminen joka auttaa jaksamaan: ”kuin karhuemo pentujaan ja luoja luomiaan, niin minä sinua vaan. Vaik leipä loppuis, vesikin yksi pysyis kuitenkin, minä sinua vaan”.
Lääkitys, Flixotide Discus (kortisoni) 250mg, alkaa nyt oireilla reilun viikon intensiivijakson jälkeen. Edessä vielä 5- 7 viikkoa. Lääkitys oli alussa 2+2 annosta, eli 1000mg päivään, mutta kontrollikäynnillä nostettiin 3+3 (1500mg/pvä). 6 annoksella mennään vielä ensi viikon torstaihin joten katotaanhan mitä kaikkee kivaa tästä tulee. Ensi viikon perjantaista alkaen sitten annos laskee takaisin tuohon 2+2 ja jatkuu sillä 2viikkoa ja viimeiset 2viikkoa mennään 1+1. Minä todella toivon, että tämä nyt auttaa tai löytyy joku selvyys mikä mulla on, jos se ei olekkaan astma. Kylmäallergiahan mulla on vuosia ollut ja sekin on nyt koetellut taas elämää, kun pakkaset on paukkunu. Mut se siit sairaskertomuksesta, no more drama.
Onneks tiedossa on ensikuun lopussa loma. Viikko miehen kanssa ja lomanalkajaisiksi Haikon kartanoon rentoutumaan. Can’t wait. Oon kans ihminen joka tykkää, kun on kivoja asioita mitä odottaa. Tää jotenkin piristää tän kaiken keskellä.
Tää biisi on ollut viime päivinä se voimaa antava ja tsemppaava.
! http://www.terveysmyrsky.com !
! http://www.terveysmyrskytrainers.fi !
