Ota riski ja muutama muu ajatus
On olemassa monenlaisia riskejä, mutta nyt haluan kirjoittaa yhden aihealueen sisältä, omakohtaisesti ajatuksia raskaudesta. Raskauskin on itsessään riski, siihen sisältyy riskejä ja sitten on niitä riskiraskauksia, riskisynnyttäjiä jne. Miksi sitten haluan kirjoittaa tästä aiheesta, miten se minua liikuttaa?
Minä olen yksi niistä riskisynnyttäjistä. Olenko siis ollut itsekäs, muusta välittämättä hankkiutunut raskaaksi ja asettanut itseni ja vauvan vaaraan?Vain itsekkäistä tarkoitusperistäni. En. Raskauteni ei ole sen suurempi riski kuin muidenkaan, enkä ole riskiodottajakaan. Minulla vain sattuu olemaan synnynnäinen sydänvika ja operoitu koa. Se antaa minulle statuksen riskisynnyttäjä vaikka kardiologit yms ovat vahvistaneet kaiken olevan kuten ennenkin, eli hyvin. Mutta koska olen riskisynnyttäjä on synnyttäminen paljon valvotumpaa, suunnitellumpi ja kynnys puuttua kaikkeen normaaliakin matalampi. Koen siis, että olen todella hyvissä käsissä ja silti synnytykseen liittyy aina niitä suunnittelemattomia asioita joiden kanssa on vain sitten osattava toimia, kun tilanne kohdalle sattuu. Tietyllä tapaa mieltä huojentaa ja helpottaa tieto siitä, että synnytykseni on suunniteltu ja valvottu, kivunlievityksen tulee olla todella vahva ja kontrollissa. Ja silti mikä parasta, saan synnyttää lapseni normaalisti alateitse. Se on ollut koko ajan suurin tahtotilani, toki terveys edellä ja luotan, että lääkärit tietävät mitä tekevät.
Raskaus on sujunut itsessään hyvin, toki kropassa tapahtuneet muutokset ovat vaatineet veronsa sen jälkeen, kun pahoinvointi helpotti. Vasempaan lonkkaan olen saanut hermopinteen ja vasemman jalan hermokivut ovat aika ajoin sietämättömiä. Apu tähän on synnytys. Hermokipu on tehnyt sen, että mikäli kohdalle sattuukin yksi hyvä päivä ja sen innoittamana touhuilee ja tekee kaikenlaista saa siitä maksaa jopa koko seuraavan viikon. Senkin uhalla pyrin käyttämään hyödyksi kaiken kivuttoman ajan. Ei tähän varmaan tarvitse hirveästi sanoa, että treenaaminen on jäänyt ihan minimiin. Totaalisesti ja se harmittaa itseäni aivan valtavasti. Toki kävely ym on liikuntaa ja aina piristää mieltä. Tavoite on nyt kuitenkin saada itsensä salille heti, kun tämä kevät nuha antaa myöten. Välillä on myös riittänyt, kun pääsee edes ystävän kanssa kahville, mieli piristyy kummasti. Aina kun ei kipujen keskellä jaksa olla itse aurinkoisuus.
Sitten vähän lisää vauvahöpötystä. Odotamme tyttöä, viikkoja meillä on jo 27+0 ja pian on aika jäädä ensin kesälomalle ja siitä sitten äitiyslomalle nauttimaan loppuajasta. Toivottavasti säät suosivat lopun kesää kuten tähänkin asti ovat nyt suosineet. Sitä suorastaan ihmettelee miten paljon on kaikkea hankittava ennen kuin vauva on valmis tulemaan maailmaan. Paljon on hankittukin jo ja onneksi enää puhutaan ihan yksittäisistä jutuista jotka puuttuvat. Kuten vaikka vaatelipasto vauvan vaatteille ja patja pinnikseen. Tässä miettii voiko vauvalla olla vaatteita liikaa? No ei kai, siis miten paljon kaikkea ihanaa ja söpöä voikaan maailmassa olla pienelle ihmiselle? Ja toisaalta miten valtava rahabisness se on! Tuntuu, että monet tuotteet on aivan ylihinnoiteltuja nykyään laatuun yms nähden, vain merkki maksaa. Siksi olemmekin pyrkineet löytämään paljon asioita käytettynä ja antamaan niille uuden kodin. Lapsi saa esimerkiksi aitoa puuta olevan leikkijunan jolla itse olen leikkinyt pienenä ja äitini yli 50vuotta vanhan puisen kiikkutuolin. Ikää tosin saa lapsella olla vähän enemmän silloin. Vielä toivoisin löytäväni keinuhevosen ja sitterin, mieluiten toki käytettynä.
En ole äitiysvaatteisiin juuri päässyt tutustumaan. Odotusajalle olen hankkinut yhdet siistit housut sekä paidan ja mekon. Yksi imetyspaitakin löytyy. Siinäpä ne ovat, jos mukaan ei lasketa odotusajan alushousuja ja muutamia rintaliivejä. Mahdun siis kivasti omiin vaatteisiin! Sehän se vasta kivaa onkin. Voi toki olla, että tulee se hetki, kun niihin ei vain enää mahdu, mutta sitten katsotaan tilannetta uudestaan. Elokuu kun on niin lähellä ja silti niin kaukana. Toukokuukin alkoi vasta ja nyt ollaan jo puolessa välissä aivan tuota pikaa. Mihin nämä viikot menee? Vaan ajatus on sen verran laiskanlainen juoksussaan ja halu nauttia lämmöstä kera kirjan suurempi kuin halu jatkaa kirjoittamista niin… 😉
P.S. Fanny-vanukkaat on tullu kauppoihin takas, kuin siistii!!!