Taas mennään!

Minä, mun Latte Macchiato Caramel ja suuntana Tampere. Loppu viikko lomaa, aika luxusta eikö? Juna raiteilla ja VR ilmoittaa jo ennen kuin juna on edes lähtenyt, että ollaan myöhässä aikataulusta se 15minuuttia. Ei huono! Joten eihän tässä ole kuin aikaa kirjoitaa vaikka tätä. Olen myös päättänyt ystäväni rohkaisemana, että tämän voisi laittaa jakoonkin kavereille. Päästäis ihmiset lukemaan mun juttuja täältä. Jännää! Mut jos jotain negatiivista heti tähän alkuun niin nää Pendoliinon penkit on ihan sielt itestään istua ja olla, eihän tota matkaa oo kun se 3h edessä… Mun selkä kiittää jo nyt, ouch!

Kirjotin edellisessä postauksessani liikuntakiellosta. Kaikesta huolimatta pääsin jo viime viikon torstaina kevyesti käymään salilla. Voi sitä onnen määrää, ei ollut itkukaan kaukana. Minua jännitti aivan järjettömästi mennä salille kahden kuukauden tauon jälkeen, maha oli ihan sekaisin ja huono olo valtasi koko kropan. Mielessä poukkoili ajatuksia, entä jos alkaa ahdistaa henkeä? Entäs jos oon ihan rapakunnossa ja mikään ei tunnu hyvälle? Entä jos entä jos entä jos… Entä jos vain menisin ja sittenhän sen näkee. Miksi murehtia asioita ennen kuin ne tapahtuvat. Tuo päällimmäisenä ajatuksena suuntasin krosserille ja varovaiset ensimmäiset rullailut. Henki kulkee, kroppa lämpee, ekat aavistukset jopa hiestä! Naama hymyssä rullailin menemään ja vieressä polkeneen sedän epäluuloisista katseista päätellen hän olisi ollut varmaan valmis soittamaan hullujen huoneelle, et hakekaa toi seko täält veke. Aamu aikainen ja yks ihan onnessaan Hangon keksinä rullailee. Ei tervettä! Liikuntahan on totista, hampaat irvessä tekemistä. Eikö?

Oon myös uskaltautunut kävelemään, kun on ollut leutoa ja ilma on mukavan tuntuista hengittää. Tänäänkin kävelin useamman kilometrin naapurin kanssa bussille. Mukavasti heräsi raikkaassa aamussa kävellen. Eikä edes mäkeä kavutessa hengästyttänyt paljoa vaikka puhui. Voi sitä ilon tunnetta taas. Tän sairastamisen aikana oon oppinu iloitsee pienistä edistysaskelista. Esimerkiksi siitä, kun päivän aikana ei ole ollenkaan tuntunut oireilua ja on ollut normaali olo. Asunnossani käytiin tekemässä kosteusmittaus, mutta siinä ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa. Ensi perjantaina tulee sitten tarkat terveystarkastukset (sisäilmaa yms). Epäillään, että muovimaton liiman myrkyt pääsee erittymään sisäilmaan. No sehän oli kiva tietää, siis jotain teollisia, kemiallisia myrkkyjä ja olen altistunut niille kohta kolme vuotta. Se selittäisi vähän väliä olleet flunssailut ja jatkuvan nokan vuotamisen, silmät oireet yms. No kuhan jokin syy selviää niin oon tyytyväinen, kun oireet ilmenevät vain ja ainoastaan kotona.

Loppu viikon tosiaan vietän parhaassa mahdollisessa seurassa Tampereella. Odotan viikonlopulta yhteistä aikaa ja yhteisiä treenejä. Melko parasta treenata toisen kanssa, joka on myös hyvin motivoitunut treenaamaan, tietää oikeasti asioista ja jolta saa hyviä vinkkejä. Ja ei ainakaan vähäisimpänä, saa tekemään ne viimeisetkin toistot sen jälkeen, kun tuntuu ettei enää jaksaisi nostaa edes pikkurilliään. Puhumattakaan kilon käsipainoista ja odotan, että pääsen testailee salille muutamia uusia juttuja, joista olen viime viikkoina inspiroitunut, kiitos ystäväni videoiden! Ollaan myös suuntaamassa Ikaalisiin viikonloppuna, mukava päästä sinnekkin. Mutta parasta tässä on tää aikatauluttomuus. Muuten arki on niin aikataulutettua ja rutinoitunutta, niin nyt saa hetkeksi heittää aikataulut veks.

Sit mun piti kirjoittaa jotain ammatillistakin tähän. Olen huomannut spinniohjaajana, että musiikkia kuunnellessa alkaa heti hakee biisin tempoo ja miettii millaisen työkappaleen siitä saa, vasta toissijaisena nauttii siitä ihan vain musiikkina. Ihan oikeasti, kollegat, en varmasti ole ainut? Olin eilen videoimassa kollegan tunnin ja mietin siinä miten paljon toisen tunnin seuraaminen antaa itselle. Tulee sellaisia ahaa elämyksiä, et hei, mähän voin tehä ton näin ja vitsi toi sanoo hyvin ton asian. Enpä ollutkaan tullut ajatelleeks et tuonkin voisi sanoa tuolla tavalla. Kun katsoi tuntia sivusta, mietti vain koska minä pääsen pyörän päälle, koska mun kunto on taas siin pistees, että pääsisin ohjaamaan. Ehkä meen ensiviikolla jollekkin tunnille kokeilemaan.

Mitä muuta elämään? Sukututkimusta olen taas herätellyt, kun sain sukulaiselta Ruotsista äärimmäisen mielenkiintoisen viestin ja sen myötä koko projekti on päässyt uusille leveille. Mutta tulen siitäkin varmasti kirjottamaan aikanani tänne enemmän. Sen voin sanoa, että tiedän enemmän kuin eilen ja silti en tiedä mitään.

 

Tän hetken fiiliksiin osuu ja uppoo parhaiten:

Kato, Electric Lady Lab – Alive

 

warnpeace2.jpg

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys

Tyyntä myrskyn edellä ja myrsky vesilasissa.

Mun on jo hetken aikaa pitänyt kirjoittaa mun elämän uusista tuulista. On puhaltanut uusia, hyviä tuulia. Mutta sanotaan, että tyyntä myrskyn edellä ja olen sen nyt saanut huomata.

Loppu vuodesta elämääni alkoi puhaltaa uudet tuulet niin seesteisten ja tasaisten vuosien jälkeen. Kovaan ääneen vielä syksyllä sanoin, että minullahan ei ole aikaa muulle kuin itselleni ja työlle. Ei ole aikaa millekkään miehillä ja heilastelulle. Ehkä se työ oli yksi hyvä tekosyy, minkä taa piiloutua todellisuutta. Mutta lokakuussa elämääni ilmestyi ihminen, joka herätti heti huomioni mutkattomuudella ja avoimuudellaan. Jotenkin tuntui kuin olisi tunnettu jo kauan, aina. Joskus mietin sitä, voimmeko tosiaan tavata nykyisyydessä henkilön jonka olemme tunteneet edellisessä elämässä. Ei sillä, että uskoisin edellisiin ja tuleviin elämiin, mutta oikeasti. Miten joku ihminen voi tuntua sille vaikka on vasta tavannut hänet? Jotkut sanovat, it’s meant to be. Niin kai sitten?

Uusia tuulia elämääni on tullut myös työn näkökulmasta. Olen halunnut jo hetken paljastaa yhden uuden asian, mutta olen odottanut oikeaa hetkeä. Nyt kun elämä alkaa muutenkin muuttua ja hakea suuntaansa, voi myös avata salaisuuden verhoa. Olen liittynyt Terveysmyrskytrainers-tiimiin ja koen, että tätä kautta pystyn jatkossa toimimaan paremmin ja helpommin. Koen sen itselleni ainakin toimintaa helpottavaksi olla osana tiimiä ja verkostoitua toisten trainereiden kanssa.

Olen taas suunnittelemassa muitakin muutoksia elämääni, kuten kaupungin vaihtamista, työpaikkakin siinä vaihtuisi sivussa. Suurin yksittäinen ristiriita on, että päivätyö jossa nyt olen on kaikkineen ollut ihan unelmien työpaikka, työkaverit on olleet mahtavia ja työ kaikessaan on sitä mitä haluan tehdä. Liikunnan lisäksi. Mutta sitten taas mun muu elämä on siellä toisaalla. Ja tiedän, että ennen pitkään on se hetki edessä, kun on aika valita se elämä. Uskaltaa taas mennä, lähteä, uskaltaa ottaa askel uuteen tuntemattomaan.

Kun myrsky nousee… Eletään joulukuuta ja iskee flunssa minkä moni muukin tuntuu saaneen. Eipä siinä, sairastetaan pois ajattelin. Noh, flunssa pitkittyy ja pakko mennä työterveyteen Mehiläiseen. Lääkäri on laatuaan ensimmäinen, joka kiinnostuu oireistosta kunnolla, kuuntelee ja tutkii. Kysyy hoidetaanko oire pois vai hankitaanko diagnoosi. Päädyn jälkimmäiseen, siispä astma epäily. Eikä siinä, lääkäri nimeää keskivaikeaksi astmaksi, joka sittemmin muutetaan kontrolli käynnillä vaikeaksi astmaksi. Mahtavaa.Kontrollikäynnillä tuskailin, et ku ei tän viikon aikana oo kummosia muutoksia tapahtunut, toki olo on parempi mutta. Sitten tuli se isku vasten kasvoja, hoidon avun huomaat aikasintaan 2-5viikon jälkeen hoidon aloittamisesta. Siis mitä?! Ei välitöntä apua? Ei.

Tässä vaiheessa liikkumattomuutta ollut 1,5kk ja kontrollikäynnillä lääkäriltä kysyessäni liikkumisesta saan vastaukseksi ”ei, vielä 1-2viikkoa ainakin ilman liikuntaa. Kävely on sallittu.” Parhautta! Tätähän mä oon aina tarvinnu. Pää huutaa puntille ja liikkumaan, mut kroppa pitäis saada myös mukaan ja se ei juuri nyt käy. Mun on pakko tunnustaa, mua on alkanu pelottaa hengästyminen ja liikunta. Tuntuu pelottavalle aloittaa uudestaan. Entä jos alkaa ahdistaa henkeä tai happi muuten vain kulje ja tuntuu pahalle ja ahistaa ja ja ja. Mua ihan oikeasti pelottaa toi hengästyminen ja jos mun henkee alkaaki ahistaa rasitukses. No mut päivittäinhän mä ravaan rappuja, kun kotona ei oo hissiä ja mul siit mitään tuu. Eli ehk jokin toivo paremmasta? Ulkona se eniten ahistaa kovemmil pakkasil. Äiti  on ehdottanut, josko mun kämpässä on kosteutta/hometta. Meidän tuttu on asunut samaisessa talossa ja oli koko ajan kipeenä ja kärsi etenkin hengitystieinfektioista. Joten se on ihan varteenotettava asia. Lauha ulkoilma tuntuu hyvälle, sen oon huomannu. Kun pakkanen laskee ja ulkona on ihanan raikas ilma hengittää, se tekee hyvää.

Mun on pakko tähän väliin sanoo iso kiitos yhelle ihmiselle, joka on jaksanu tän sairastamisen alun jälkeen kuunnella mun itkua ja vinkumista tästä kaikesta. Jaksanu kattoo, kun kärsin ja kiukuttanutkin. Miten se on jaksanut? Ihan oikeasti. Iso kiitos rakas. Oot ihan korvaamaton tuki ja järjenääni tän kaiken keskellä. Yksin tää ois raskas tarpoo läpi, mut onneks on rinnalla ihminen joka auttaa jaksamaan: ”kuin karhuemo pentujaan ja luoja luomiaan, niin minä sinua vaan. Vaik leipä loppuis, vesikin yksi pysyis kuitenkin, minä sinua vaan”.

Lääkitys, Flixotide Discus (kortisoni) 250mg, alkaa nyt oireilla reilun viikon intensiivijakson jälkeen. Edessä vielä 5- 7 viikkoa. Lääkitys oli alussa 2+2 annosta, eli 1000mg päivään, mutta kontrollikäynnillä nostettiin 3+3 (1500mg/pvä). 6 annoksella mennään vielä ensi viikon torstaihin joten katotaanhan mitä kaikkee kivaa tästä tulee. Ensi viikon perjantaista alkaen sitten annos laskee takaisin tuohon 2+2 ja jatkuu sillä 2viikkoa ja viimeiset 2viikkoa mennään 1+1. Minä todella toivon, että tämä nyt auttaa tai löytyy joku selvyys mikä mulla on, jos se ei olekkaan astma. Kylmäallergiahan mulla on vuosia ollut ja sekin on nyt koetellut taas elämää, kun pakkaset on paukkunu. Mut se siit sairaskertomuksesta, no more drama.

Onneks tiedossa on ensikuun lopussa loma. Viikko miehen kanssa ja lomanalkajaisiksi Haikon kartanoon rentoutumaan. Can’t wait. Oon kans ihminen joka tykkää, kun on kivoja asioita mitä odottaa. Tää jotenkin piristää tän kaiken keskellä.

 

change2_0.jpg

 

Tää biisi on ollut viime päivinä se voimaa antava ja tsemppaava.

 

! http://www.terveysmyrsky.com !

! http://www.terveysmyrskytrainers.fi !

 

tmt12.png

Suhteet Rakkaus Hyvä olo Terveys