Välillä on syytä pysähtyä

Jokainen meistä varmasti tietää, että on hetkiä, kun treeni ei kulje, se polkee paikallaan ja on melkein sama meneekö sinne vaiko ei mene. Salille nimittäin. Itse koittanut ajatella aina, että onhan se edes ylläpitävää ja sitten taas tullaan kysymyksen äärelle, kauanko se motivoi jatkamaan.

Itse istuin syyskuun alkupuolella näiden kysymysten äärellä, kun iski syysflunssa jonka niin moni oli saanu minunkin lähipiiristä. Flunssa veikin minut 4viikoksi liikkumattomuuteen ja 2,5viikoksi jopa sairaslomalle. Varsin sitkeä ja kurja. Ennen pitkää sitten sänkypotilaana ja täydessä liikkumattomuudessa aloin miettiä miten kivaa se ylläpitäväkin liikunta olisi.

Kun sitten flunssasta olin taistellut voiton ja päässyt liikumaan niin todellisuus iski ja lujaa, 4 vkoa liikkumatta pakollisia bussille kävelyitä lukuunottamatta oli tehnyt tehtävänsä. Hetkeksi sai pysähtyä tosiasioiden äärelle ja aloitettava hitaasti ja rauhassa. Äkkiä kuitenkin kroppa heräsi ja kaivettiin esiin hetkeksi nukahtaneet taustatekijät. Vaikka kuinka sairaana olinkin ja kroppa teki duunia parantuakseen tuli lihaksille ja hermoille ilmeisen tarvittu lepo.

Ja tässä päästään aiheeseen josta halusinkin kirjoittaa, lepo. Kirjoitusta piti vain pohjustaa jonninjoutavalla jorinalla, mutta lyhyestä virsi kaunis.

Kun keho ei ota treeniä vastaan, on treenattu oikein ja syöty oikein, mutta se vain polkee paikallaan. Ensimmäisenä monille voi tulla mieleen, no hei, nyt on treenattu tiettyyn pisteeseen ja ei voida kehittyy ilman vippaskonsteja ja tehokeinoja. Niitä tehdään sitten vajaalla tekniikalla ja ymmärtämättömyydellä. Paikat menee rikki ja kroppa on kaikkea muuta kuin vastaanottanut ärsykkeen. Jotkut jopa tekevät näistä tehokeinoista itse treenin ja sillä mennään vähintään jollei ihan allikkoon.

Itsellä ajatus oli, että lisätään painoja. Ollaan siis tultu tiettyyn pisteeseen, että painoja aika lisätä. Tällä meni hetki ja vähän jopa kropassakin tuntui, että oikeassa olin. Kunnes palattiin lähöpisteeseen ja nekin lisätyt painot oli vain heivattava veke. Samaan saumaan sattui viikko, etten oikeasti ehtinyt salille yhtään. Kauheasti kaikkea ja huomaamatta kroppa lepäsi. Palasin viikon huomaamattoman levon jälkeen salille ja olo oli liki uudelleensyntynyt. Treeni upposi kuin kuuma veitsi voihin ja kroppa vastasi halutulla tavalla. Aloin miettiä, että mitä tässä nyt on tehty toisin. Kun sitten katsoin treenivihkoa ja sen sivut kertoi sen, että viikkoon ei ollut tullut tehtyä mitään alkoi tilanne valjeta. Kroppa oli vain niin hemmetin väsynyt ettei enää vastannut ja kapinoi jopa vastaan.

Haluan kai lähinnä sanoa sen, että ennen kuin menee niihin tehokeinoihin ynnä muihin jo pitempään treenanneiden käyttämien avujen pariin, on syytä pysähyä miettimään olisiko sittenkin syytä vain levätä. Antaa kropalle aikaa vetää henkeä ja palautua. Tässäkin olen joutunut nöyrtymään ja oppimaan uutta, olemaan armollinen itselle ja kropalle. En ole ikiliikkuja ja kroppanikin on osa inhimillistä kokonaisuutta ja on vain ja ainoastaan inhimillistä, että silläkin on heikkoutensa.

 

blogi_stuff1.jpg

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys

Kun kroppa pettää…

Minulla on ollut aikomus jo pitkään perustaa uusi blogi ja keskittää se lähinnä treenaamiselle ja hyvinvoinnille. Olen tapani mukaan ollut vain pirun laiska tekemään mitään asian eteen. Nyt kuitenkin sängyssä maatessani ja selkäkipuni kanssa taistellessa sain pontta tehdä tämän.

Ensimmäinen postaukseni käsittelee selkääni, jonka ongelmille on vihdoin nimi, syy ja selitys. Tärkeimpänä oikea hoito ja apu.

Minulle on aina iät ja ajat hoettu notkoselästä ja löysistä nikamaväleistä. Onhan se osa totuutta, mutta kaikki selkäongelmat on laitettu niiden piikkiin ja lääkärit ym kuitanneet asiat buranapurkilla. Olen myös notkoselästä ollut tietoinen ihan pienestä asti, koska kroppani rakenne muutenkin on kovin samanlainen kuin isälläni. Eli peritty ominaisuus, right?

Judourani aikana elin ilman selkäkipuja ja jopa intti meni ilman kipuja, jos ei lasketa perus lihaskolotuksia. Mutta nyt kesällä, heinäkuussa selkä kipeytyi täysin uudella tavalla. Kipu oli kova ja ei tahtonut paljon mikään auttaa sen kanssa. 1,5vko vuodelepoa ja kävelyä, istuminen ja seisoskelu oli pannassa. Pakko tähän väliin sanoa, että sattuipa somasti, parhaat helteet ja auringonottokelit oli juuri silloin! Kirja kantoon ja rantsuun makaamaan, uinti teki myös hyvää. Silloinkin lääkärin diagnoosi oli vain kramppaava selkä ja eikun lääkkeitä. Kivut meni ohi ja that’s it.

Meni 1-1,5kk ja kivut palasi. Uusi lääkäri antoikin lähetteen samantien fysioterapiaan. Fyssarilla eka käynti avasi pitkälti selän todellisen tilan. Liki suora rintaranka, liikkumaton kaiken hyvän lisäksi, alaselkä siis kompensoi sen tehtäviä ja liikkumattomuutta. Mutta suurin yllätys tuli alaselän ja rintarangan välistä, kierreskolioosi. Kiertymä on jotakuinkin 10-20 astetta, se ei siis ole S-selkä vaan korkkiruuvi. Krampissa oleva selkä selittyi sillä, että kaikki kalvot ovat jumissa selkäydin kanavassa, kivun takia motorinen hermotus syvistä selkälihaksista oli hävinnyt kokonaan ja pinnalliset lihakset ottaneet niiden työn. En osaa kuvailla miten ihmeissäni olin, kun fyssari kaiken tuon kertoi, se kuulosti ihan minun selälle! Sehän oli minun selkä ja nyt sen ongelmilla oli nimi.

Fyssari aloitti samantien hoitotoimenpiteet tehden laajoja kiertoja selälleni, niin ihmeellistä kuin kuvitella voikaan, kiertojen aikana kipu hävisi. Se vain katosi eikä sama kipu ole palannut. Hoitojen myötä poistui myös yksi vanha iänikuinen ongelma, kireät lonkankoukistajat. En ole ikinä saanut niihin tuntumaa venytellessä, mutta nyt ne löytyvät ja olen siitä niin onnellinen. Selkää on myös hoidettu täsmäjumpalla, akupunktiolla ja teippauksella. Niistä on ollut ja tulee olemaan iso apu, samaten Fustra on toiminut apuna!

Selän hermotuksen vapautumisen myötä on joutunut opettelemaan treenaamisenkin uudella tapaa. Hermotus toimii ihan toisella tapaa, kroppa ottaa vastaan treenin uudella tavalla ja joutunut jopa pudottamaan painoja pois ja katsomaan uudelleen tekniikkaa. Se on ollut hyvä asia ja opettavaista. Alkuun mietin päivän pari, että mitä nyt. Mulla onkin skolioosiselkä jota oon aina pitänyt jotenkin semmosena etten toivos sitä kelleen. Tietämättäni kantanut tähän asti itsellänikin. Mutta palasin todellisuuteen, otan asian huomioon järjellä ja jatkan hyväksi havaitulla polulla ja työpaikkani, Kunnonsalin fyssari, JP myös sanoi, että pahinta mitä voin selälleni tehdä, on lopettaa liikkuminen. En lopeta, mä lupaan!

Syy miksi siis tänään aloin kirjoittaa on tämä eilen alkanut kauhea kipu oikean pakaran yläpuolella alaselässä. Edes lääkkeet jotka selkäkipuihin sain ei tahdo auttaa. Puhutaan viel lääkkeistä, jotka on ihan jotain muuta kuin burana ja panadol. Onneksi JP lupautui tulemaan maanantaina jo klo 9 työhön ja auttamaan, kun soitettiin, että nyt on neidin selkä rikki. Apu siis tulossa ihan pian, ekaa kertaa odotan maanantaita oikeasti todella kovasti! Suurin työ selän kipuillessa on pitää pää kasassa ja koittaa olla murehtimatta, että miksi taas, miksi kipu ei voi pysyä poissa, miksi miksi ja miksi… Mutta haluan uskoa, että tulee viel aika, kun selkä on kivuton. Se vain vaatii työtä, sitkeyttä, kovaa tahtotilaa ja kykyä olla itselle armollinen. Olen valmis kaikkeen tuohon, koska haluan kivuttoman selän ja isoimman työn joudun tekemään tuossa, että opettelen olemaan itselleni armollisempi huonona aikana.

Ekasta postauksesta tulikin nyt tällainen ihmeellinen räpellys mun selkäongelmista ja kai siis jotain hyvää, että sain tänkin aikaseksi aloittaa. Tulevaisuudessa täältä löytyy juttuja ja kuvia mun treenaamisesta, työstä, yleisestä hyvinvoinnista, kannanottoja polttaviin aiheisiin, arvosteluja yms treenivaatteista ja -välineistä yms…

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys