Välillä on syytä pysähtyä
Jokainen meistä varmasti tietää, että on hetkiä, kun treeni ei kulje, se polkee paikallaan ja on melkein sama meneekö sinne vaiko ei mene. Salille nimittäin. Itse koittanut ajatella aina, että onhan se edes ylläpitävää ja sitten taas tullaan kysymyksen äärelle, kauanko se motivoi jatkamaan.
Itse istuin syyskuun alkupuolella näiden kysymysten äärellä, kun iski syysflunssa jonka niin moni oli saanu minunkin lähipiiristä. Flunssa veikin minut 4viikoksi liikkumattomuuteen ja 2,5viikoksi jopa sairaslomalle. Varsin sitkeä ja kurja. Ennen pitkää sitten sänkypotilaana ja täydessä liikkumattomuudessa aloin miettiä miten kivaa se ylläpitäväkin liikunta olisi.
Kun sitten flunssasta olin taistellut voiton ja päässyt liikumaan niin todellisuus iski ja lujaa, 4 vkoa liikkumatta pakollisia bussille kävelyitä lukuunottamatta oli tehnyt tehtävänsä. Hetkeksi sai pysähtyä tosiasioiden äärelle ja aloitettava hitaasti ja rauhassa. Äkkiä kuitenkin kroppa heräsi ja kaivettiin esiin hetkeksi nukahtaneet taustatekijät. Vaikka kuinka sairaana olinkin ja kroppa teki duunia parantuakseen tuli lihaksille ja hermoille ilmeisen tarvittu lepo.
Ja tässä päästään aiheeseen josta halusinkin kirjoittaa, lepo. Kirjoitusta piti vain pohjustaa jonninjoutavalla jorinalla, mutta lyhyestä virsi kaunis.
Kun keho ei ota treeniä vastaan, on treenattu oikein ja syöty oikein, mutta se vain polkee paikallaan. Ensimmäisenä monille voi tulla mieleen, no hei, nyt on treenattu tiettyyn pisteeseen ja ei voida kehittyy ilman vippaskonsteja ja tehokeinoja. Niitä tehdään sitten vajaalla tekniikalla ja ymmärtämättömyydellä. Paikat menee rikki ja kroppa on kaikkea muuta kuin vastaanottanut ärsykkeen. Jotkut jopa tekevät näistä tehokeinoista itse treenin ja sillä mennään vähintään jollei ihan allikkoon.
Itsellä ajatus oli, että lisätään painoja. Ollaan siis tultu tiettyyn pisteeseen, että painoja aika lisätä. Tällä meni hetki ja vähän jopa kropassakin tuntui, että oikeassa olin. Kunnes palattiin lähöpisteeseen ja nekin lisätyt painot oli vain heivattava veke. Samaan saumaan sattui viikko, etten oikeasti ehtinyt salille yhtään. Kauheasti kaikkea ja huomaamatta kroppa lepäsi. Palasin viikon huomaamattoman levon jälkeen salille ja olo oli liki uudelleensyntynyt. Treeni upposi kuin kuuma veitsi voihin ja kroppa vastasi halutulla tavalla. Aloin miettiä, että mitä tässä nyt on tehty toisin. Kun sitten katsoin treenivihkoa ja sen sivut kertoi sen, että viikkoon ei ollut tullut tehtyä mitään alkoi tilanne valjeta. Kroppa oli vain niin hemmetin väsynyt ettei enää vastannut ja kapinoi jopa vastaan.
Haluan kai lähinnä sanoa sen, että ennen kuin menee niihin tehokeinoihin ynnä muihin jo pitempään treenanneiden käyttämien avujen pariin, on syytä pysähyä miettimään olisiko sittenkin syytä vain levätä. Antaa kropalle aikaa vetää henkeä ja palautua. Tässäkin olen joutunut nöyrtymään ja oppimaan uutta, olemaan armollinen itselle ja kropalle. En ole ikiliikkuja ja kroppanikin on osa inhimillistä kokonaisuutta ja on vain ja ainoastaan inhimillistä, että silläkin on heikkoutensa.
