No se rakkaus kuulkaa!

Aina välillä se iskee: se pakahduttava rakkaus. Se kun tuntuu, että rinta repee silkasta onnesta, miten on melkein vaikea hengittää ja itkettää, kuinka hyvin kaikki onkaan. Kuinka tärkeä toinen onkaan. 

Muistan näitä onnen hetkiä muutamia vauva-ajalta. Muistan myös kiinnittäneeni huomiota joskus vuosi sitten (tytär oli n. 1,5v), että näitä hetkiä on jatkuvasti enemmän. Nyt vuosi myöhemmin nämä hetket ovat hiipineet jo ihan meidän joka päiväiseen arkeen. 
Ennen näihin hetkiin piti keskittyä, oikeasti tiedostaa, että minulla on lapsi ja mitä se merkitsee juuri minulle. 
Nyt se tunne kuohahtaa kesken ruokailun, lenkin tai kylvyn. Ne on niitä hetkiä, kun lapsi sanoo tai tekee jotain, mistä on luettavissa, kuinka onnellinen hän on. Niitä hetkiä, kun räjähdetään samaan aikaan nauramaan samalle asialle ja tajuan, miten samanlaista huumorimme on. Myös niitä hetkiä, kun riidellään ja tiedän, että hetken päästä sovitaan ja kaikki on taas hyvin. 

Vitsi äitiys on kyllä niin mahtava juttu.