Aamuihmisten aamupalahetki

Aamupalahetki, yksi päivän ehdottoman parhaista hetkistä. 

Me ollaan tyttären kanssa molemmat aamupalaihmisiä, istutaan mielellämme pitkään pöydässä ja luetaan yhteistä lehteä, jutellaan niitä näitä ja halitaan välillä. Mikään toinen ruokahetki päivässä ei pidä sisällään sitä samaa rauhallista hyväntuulisuutta ja seesteisyyttä, sitä tiettyä hiljaisuutta ja ”juuri tässä on hyvä olla” -tunnetta. Toisaalta kaikkina muina ruokahetkinä tyttärellä on jo virtaa niin paljon, että paikallaan pysyminen on hankalaa, saati ettei leikkisi kovasti ruoallaan tai malttaisi ylipäätään syödä muutamaa haarukallista enempää. 

Olen joskus maininnut olevani aamuihminen. En tarkoita, ettäkö olisin kovin pirteä heti herättyäni tai edes kovin hyväntuulinen, mutta aamuihin sisältyy minulla tietynlaista rauhallisuutta ja lempeyttä. Tai ehkä se on sitä, että pettymyksillä on tapana tulla vasta myöhemmin päivällä, haha. Aamun väsymyskin on hyvänlaista väsymystä, sen tietää menevän ohi, toisin kuin esimerkiksi iltaväsymyksen, johon ei auta mikään muu kuin nukkuminen (vrt. treenistä hyvällä tavalla kipeät lihakset vs. reväytetty lihas). Aamuisin tuntuu, kuin kaikki olisi mahdollista ja hurjasti jännää olisi edessä,- ja niinhän usein onkin. 

Entä sielä ruudun toisella puolen, oletko sinä aamu- vai iltaihminen? Ehkä jotain ihan muuta?