Huh hei. 

Olin eilen ystäväpariskunnan luona juhlimassa. Laulettiin karaokea pitkälle yöhön. Join pullon punkkua ja vähän lisääkin, syötiin hyvin enkä polttanut tupakkaa. Olen ylpeä itsestäni, mitä tulee tuohon tupakatta oloon. 

Tänään on tietenkin surkea olo. Päätä on särkenyt koko päivän niin, että silmien liikuttaminenkin tuntuu pahalta, saati sitten itsensä liikuttaminen. Sohva ja sänky on tänään ollut parhaita kavereita, paitsi tietysti nyt illasta, kun tulimme tyttären kanssa kotiin (tytär oli tietenkin mummolassa yötä ja sielä viihdyttiin pitkin päivää). 
Seuraaviksi muutamaksi päiväksi on myös odotettavissa surkeaa oloa. Tuo alkoholi tuppaa käymään minun psyykeelle vähän turhan kovasti ja noin kolme päivää menee yleensä ihan mieli maassa masennellen, kaikki itkettää ja tuntuu tyhjältä. Onneksi sentään helpottaa ajatus siitä, että ne fiilikset menee tosiaan ohi muutamassa päivässä. Ettei mikään ole oikeasti hätänä. 

Saadaan Isimies huomenna meidän luokse kyläilemään. Tytär on innoissaan ja minustakin on mahtavaa saada tuo tänne. Etenkin, kun ensi kuussa emme pääse hänen luokse reissaamaan ollenkaan. 
Otin opiskelupaikan vastaan ja koulu alkaisi siis ensi kuussa. Minulla ei yksinkertaisesti ole varaa reissata Isimiehen luo ja Porvooseen, jossa koulua on (lähipäiviä). 

Minähän opiskelin merkonomiksi ennen raskautta ja kouluni jäi kesken. Nyt löytyi mahdollisuus verkko-opintoihin kotoa käsin, ihan mahtavaa, että on tällaisiakin vaihtoehtoja! Näytöt pitänee toki tehdä ihan työpaikalla sitten, mutta kun näyttöjen aika rupee olemaan käsillä, minulla on muutenkin tarkoitus laittaa tytär päiväkotiin ja mennä itse töihin. Nythän fiilis on vielä se, että tahdon olla tyttären kanssa kotona, eikä siksi ”tavalliset” opiskelut käy. 

Nojoo, piti tulla vain valittamaan surkeeta oloani ja kertoa, että hengissä ollaan. Ja tässä minä jaarittelen opinnoista. 

Nyt kyllä sängyn pohjalle lepoa hakemaan. 

PS. Ai hei! Jos jollakulla löytyy vähintään 80cm leveä ovi ylimääräisenä, otan vastaan mieluusti. Kunnolla, karmeilla, kahvoilla ym. ei väliä. 

(kuva)

Näin melkein kävi. No ei sentään ihan, mutta tavallaan. 

Tosiaan vietettiin Isimiehellä viikko. Ei televisiota, ei radiota, ei tietokonetta (kahta ensimmäistä tuo ei edes omista, viimeinen hajosi kuukausi takaperin). Luettiin paljon, puhuttiin vieläkin enemmän. Oli rauhallista ja seesteistä. 

Minä onnistuin muuttaa asennettani tupakointia kohtaan. Tänään tulee seitsemäs päivä ilman tupakkaa täyteen (illalla). Vierotusoireita yrittää välillä tulla, mutta ne katoavat kun vain kerron itselleni, ettei niitä ole. Että on ihanaa olla ilman tupakkaa. 
Ekaa kertaa ikinä tämä ei  ole tupakoinnin lopetuksen yritys, vaan ihan oikeasti lopetettu tupakointi. Piste. Loppu. Ei yhtään tupakkaa enää ikinä. 

Isäni kanssa ostettiin viikko sitten minulle sähkötupakkaa (nikotiinitonta) marketista. Ajattelin silloin kiskovani sitä ja inhalaattorista sitten nikotiinia, jotta lopetus sujuisi jotenkin. En ole vielä koskenutkaan koko sähkötupakkaan ja inhalaattorinkin jätin (koskemattomana) Isimiehelle, jolla tuo lopetus tuntui ottavan selkeästi enemmän koville. Kuten hän sen sanoi: minulla on asenne kohdallaan. Hänellä ei. 
Tänään lähden tosin vähän juhlimaan ystäväni ja hänen miehensä kanssa. Sinne otan kyllä sähkötupakan mukaan, luulen että haluan kuitenkin juovuksissa sen tavan sitten (tai ehkä en, who knows?). Mieluummin nikotiinitonta sähkötupakkaa, kuin oikeata tai nikotiinillista. Toivon silti, etten ottaisi sitäkään. Tähän asti olen pysynyt siitä erossa jo ihan siksi, että pelkään kaipaavani tupakkaa enemmän, jos otan edes sähkötupakkaa. 

Nyt lisää kahvia koneeseen (päihteiden määrä on selkeästi vakio, se missä tupakointi loppui, kahvin litkiminen lisääntyi) ja jumpan kautta suihkuun ja ulos. 

Ihanaa lauantaita kaikille! 🙂