Ah mikä ihana tuska!

Asenne ratkaisee. Joojoo. Vastoinkäymiset voi kääntää voitoksi. Negatiivisissakin asioissa voi nähdä positiivisia puolia.

Vaan kuinka kivusta nautitaan? Tätä mietimme kesällä vaeltaessamme illan viimeisiä kilometrejä jalat hiertymillä. Lihaskivusta nauttii ihan mielellään, koska silloin tietää tehneensä jotain ja kehittäneensä vetelää kroppaansa. Joitain kipuja on helpompi sietää, koska niiden tuloksena voi olla jotain hyvää. Ongelmaksi nousi kuitenkin se, kuinka voisimme nauttia rakoille hiertyneiden jalkapohjien aiheuttamasta kivusta.

Päätimme siis jutustella, kuinka ihanalta kipumme tuntuukaan. Kuinka nautimmekaan siitä, että tunnemme ihomme nousevan rakkulalle ja ehkä kohta puhkeavan, ainakin jokaisella askeleella tunne oli yhä voimakkaampi. Onpa ihanaa, jos saamme illan päätteeksi irvistellä yrittäessämme hoitaa jalkojamme. Siinä oli kolmella väsyneellä vaeltajalla lopulta vatsassa pitelemistä, kun ironia nousi huippuunsa ja nauru pääsi valloilleen.

Muutaman päivän päästä kävelimme vesisateessa paljasjaloinvirolaista sepelitietä  (emme tyhminä tajunneet ottaa kenkiä kajakkireissulle mukaan). Tunteen jalkapohjissa voitte vain kuvitella. Siispä kokeilimme aiempaa metodiamme ja huusimme: ”aaah, I love this pain!” ja säntäilimme eteenpäin. Huudon voimalla matkakin kulki, mutta belgialaisilta matkaseuralaisilta (joilla oli kengät jalassaan) saimme kummaksuvia katseita. 

En tiedä nautinko siitä kivusta, mutta ainakin asenteemme muuttui niin, ettei reissusta jäänyt mieleen ikävät rakkulat ja tuskainen vaellus, vaan hervoton nauru, laulu ja hassut jutut.

Se vesisade, sepelitie tai kipu ei liittynyt tähän hetkeen, hetkeen jolloin vaelsimme pitkää hiekkarantaa pitkin kauniissa auringonpaisteessa. Edellisen päivän kipu oli jo poissa. Vissiin olo on  niin keveä, että koetan tässä lentää.