Huomenna puhutaan pienistä iloista

Huomenna aion puhua puheviestinnän kurssillani elämän pienistä iloista. Aion saada kaikki kurssitoverini uskomaan, että kannattaa joka ilta kirjoittaa kaksi hyvää asiaa muistiin. Onnellisuus nimittäin määritellään psykologissa testeissä niin, että onnellisuuten vaikuttavat kolme asiaa:

1) paljon positiivisia tunteita

2) vähän negatiivisia tunteita

3) suuri tyytyväisyys omaan elämään

Aivan päivän selvää, eikö totta? Vaan kuinka sitten onnen löytää?

Mielestäni se, että oppii elämässään arvostamaan päivien pieniä iloja arjen kiireiden keskellä, oppii näkemään asioita toisessa valossa, on tärkeää onnellisuuden kokemisen kannalta.

Löysin myös aivan mahtavan aforismin, joka tiivistää hyvin koko ajatuksen.

”Ei onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä. Se tulee ihmisen luo vähitellen sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin. Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan.”

-Tsingis Aitmatov

P.S. Olen ollut onnellinen, mutta kiireinen. En ole ehtinyt kirjoittaa tänne, kun olen opiskellut, tehnyt opiskelijajärjestöjuttuja, sijaistanut koulussa, kirjoittanut kesätyöhakemuksia ja urheillut innoissani. Olen kuitenkin keksinyt toinen toistaan hassumpia aiheita, joista joskus ehkä kirjoitan. Jos siis silloin vielä satun muistamaan, mistä pitikään kirjoittaa.

 

Hyvinvointi Mieli
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.