Iloitse onnistumisesta

Talviaurinko laskee kauniisti meidän parvekkeen taa.

Tänä aamuna herättyäni ihmettelin, miten oloni tuntui suorastaan euforisen onnelliselta, vaikka olin nukkunut liian vähän, valvonut eilen pitkään sekä syönyt ja juonut eilen mitä sattuu. Päiväkävelyllä kirkkaassa pakkasilmassa lompotellessani ymmärsin, miksi tunsin oloni tänään niin iloiseksi. Edelliset kolme päivää ovat olleet melkoisia itsensä haastamisen ja uusien kokemusten paikkoja. Olen pitänyt harjoitustunteja peruskoulussa kahdeksan kappaletta melko haastavien ryhmien kanssa ja ollut vastuussa kolmen ruokalajin illallisesta 27 hengelle ensimmäistä kertaa. Molemmat kokemukset olivat vaatineet suunnitelua, laskelmointia ja epäonnistumisen riskejä. Minä kuitenkin onnistuin, en täydellisesti, mutta riittävän hyvin. Juuri siksi tunsin aamulla oloni niin mahtavaksi. Iloitsin onnistumisistani.

Vaikka joinakin paniikin, jännityksen ja kauhun sekaisina hetkinä toivoisni elävänsä tasaisen rauhallista elämää, jossa suurin haasteeni olisi aamuisin nousta sängystä ja suorittaa tasaisen rauhallinen työpäivä, ymmärrän kuitenkin usein kuinka tärkeitä haasteet minulle ja onnellisuudelleni ovat. Tavoitteisiin pyrkiminen ja itsensä haastaminen tuovat elämään sitä kaivattua jännitystä, inspiroitumista ja tekemisen flow’ta. Suurinta riemua tunnen, kun pääsen tavoitteeseeni ja koen onnistuneeni. 

Tällaisiin onnistumisen riemun hetkiin on hyvä tarttua ja pysähtyä tutkimaan niitä. On hyvä tiedostaa kaikki se positiivinen energia, joka itsessä virtaa. Näistä hetkistä voi myöhemmin ammentaa voimia silloinkin, kun tavoitteeseen pääseminen tuntuu epätoivoiselta tai jokin menee täysin metsään. Väistämättä niin käy joskus, mutta juuri se pitää elämän tasapainossa. Onnistuakseen pitää uskaltaa myös epäonnistua.