Kakskymppisen mummoilua

Mistä tämä kakskymppinen on ollut loppukesän ja syksyn mittaan täpinöissään? Uskomatta itsekään se on kykkinyt onnellisena mustikkametsässä, raapinut kätensä ruhjeille vadelmapuskissa ja hehkuttanut sen jälkeen reissua, keittänyt maanantaiaamuna iloisena hilloa, mössännyt useamman kilon omenoita soseeksi pakkaseen, neulonut luennoilla lapasia sormet syyhyten ja leiponut sämpylöitä jauhot pöllyten.

Noiden omenoiden kanssa meni hetki jos toinenkin…

Voisiko tätä sanoa ennenaikaiseksi mummoiluksi? Eikö eläkeläisten elämäntehtävä ole täyttää oma pakastin?(Mikä todennäköisesti ei ole suuri homma, koska marjoja löytyy ainakin viideltä vuosikerralta, mutta onneksi viimeistään kumminkaiman pakkasesta löytyy tyhjää tilaa). Eikö sukkia pitäisi kutoa kiikkutuolissa? 

Voisiko sittenkin kyseessä olla viimeaikojen trendivillityksen tarttuminen? Tai ehkä totuus on vain se, että ilmainen ruoka ja vaatteet ovat opiskelijalle enemmän kuin tervetulleita. Kaupan hilloista marjojen löytäminen alkaa olla yhä haasteellisempaa, joten itsetehdessä laatu on taattu. Sitä paitsi käsillä tekeminen rauhoittaa, ja siitä tulee hyvä mieli. Lopputuloskin yleensä tyydyttää, ainakin leipomukset ovat olleet varsin onnistuneita.

Omnomnomnom. Juustoa, sipulia ja herkkusieniä sämpylätaikinakierteissä.