Keväisiä terveisiä iloiselta kirjoittajalta!

Kevät on ollut kiirettä täynnä, elämää täynnä. Ei ole ollut intoa kirjoittaa blogia, kun päivät ovat täyttyneet kaikesta muusta, ja opiskelutehtäviä on saanut kirjoittaa kevään aikana yli sadan sivun verran. Tehtävät tuli kuitenkin tehtyä, ja siirryin kesä(työ)lomalle. Huomasin heti, että teki mieli kirjoittaa taas. Ihan omaksi ilokseen, ajankulukseen, ajatuksia jäsentääkseen. Kesä tulee olemaan täynnä työtä, mutta lupaan nauttia pienistä kesäisistä hetkistä ja olla murehtimatta sitä, etten ehdi juosta tapahtumasta toiseen.

Laitoin äsken pyykkejä kuivumaan ja yhtäkkiä minulle tuli valtavan hyvä olo. Ymmärsin, että elämäni on tällä hetkellä täynnä onnea. Pysähdyin oikein miettimään tämänhetkisiä ilonaiheita. Halusin kirjoittaa ne ylös, jotta muistaisin ne väsyneenäkin.

  • Rakastan tämänhetkistä kotiani, jossa on hyvä olla ja elää.
  • Saan jakaa jokaisen päivän rakkaimman ihmisen kanssa.
  • Minulla on aivan ihania ystäviä ja kaksi ihanaa siskoa, jotka asuvat lähellä.
  • Välit vanhempiini ovat lämpimät, vaikken näekään heitä niin usein kuin toivoisin voivani.
  • Olen terve ja hyvässä kunnossa.
  • Saan urheilla ja haastaa itseäni.
  • Minulla on kesätyöpaikka, jossa viihdyn (vaikka välillä tylsää onkin, silti)
  • Monissakin asioissa minulla on vapaus valita. (Mitä harrastan, mitä opiskelen, kuinka paljon opiskelen)
  • Saan opiskella kiinnostavia asioita (mutta nyt voin hetken hengähtää ja lomailla!)
  • Raha-asioista ei tarvitse murehtia, koska raha riittää säästeliääseen elämiseen.
  • Tiedossa on mukavia reissuja: mökkireissu, matka Saksaan, retkeilyä…
  • Minulla on mahdollisuus toteuttaa unelmiani ja tehdä töitä unelmieni eteen
  • Osaan nauttia pienistä hyvistä hetkistä ja ammentaa niistä voimaa elämääni

askeleet2.jpgKuljen elämässäni kohti unelmiani, askel kerrallaan, hetki kerrallaan. Onnellisena tästä hetkestä.

Suhteet Oma elämä Terveys Työ