Koiruuksia

Vietin viime viikon vanhemmillani maalla seuranani mitä suloisin otus, jolla tosin energiaa riittää oikein tuholaiseksi asti! Kuitenkin nyt, kun olen palannut pieneen kerrostalokoppiini, kaipaan tuota karvapalleroa seurakseni. Kukaan ei raavi jalkoja, ei pureskele villasukkiani, ei hauku kimeällä äänellä korvaani, kun yritän nukkua päiväunia, ei syö pöydältä juuri tehtyä voileipääni… siis tarkoitan, että kukaan ei kellahda selälleen eteeni kerjäämään rapsutusta, juoksuta pihanurmella, kun tenttiinluku ei innosta, lähde kanssani metsäretkelle tai tuhise suloisesti vieressäni. Taisin saada koirakuumeen!

Leikkimisestä ei meinannut tulla loppua, kun oltiin mökillä ja pikku pentu ui ja ryntäili ympäriinsä. Seurasin nauraen vierestä tuon koiruliinin ja rakkaan poikaystäväni vauhdikasta menoa.