Luopujan viikko
Tällä viikolla olen luopunut kahdesta asiasta. Toisesta pienen vahingon kautta ja toisesta tahdonvoimalla.
Ensimmäinen asia on meikin käyttö. Unohdin nimittäin meikkini vanhempieni vessaan. Siellähän ovat varmassa tallessa, enkä aio ostaa uusia, koska siskoni tulee perjantaina kylään ja lupasi palauttaa ne. Onneksi, sillä lauantaina on iltapukujuhlat, joissa mielelläni näytän kauniilta enkä haudasta nousseelta. Sitä ennen olisi kuitenkin edessä esittelykeikka ja työhaastattelu ilman meikkiä. Uskoisin kuitenkin selviäväni, oli silmissäni ripsiväriä tai ei.
Toinen asia, josta päätin luopua, ovat karkit. Nyt kyseessä on kuitenkin oma päätös. Kun annan itseni syödä vapaasti karkkia, syön sitä helposti liikaa ja aivan turhaan (kuten viimeisimmät pari kuukautta ovat osoittaneet). Nyt tavoitteenani olisi olla kaksi kuukautta koskematta noihin sokerilöntteihin. Tavoitteen pitäisi ainakin järjen mukaan olla täysin saavutettavissa, sillä olen ehtinyt olla tässä elämässäni neljä vuotta putkeen syömättä makeisia. Jos siis sorrun, on kyse tahdonvoiman puutteesta.
Saa nähdä, montako kertaa saan kuulla tämän kahden kuukauden aikana, ettei minun tarvitse laihduttaa. Olenhan ihan normaalipainoinen. Ikuinen ongelma onkin, miksei sitä voida hyväksyä, että joku syö terveellisesti koska haluaa voida paremmin eikä koska haluaa laihtua. Nykyään tulen yhä helpommin ja helpommin huonovointiseksi kaikesta mässäilystä. Turvottaa, oksettaa, närästää ja tulee tukkoinen olo. Haluan olla energinen ja tyytyväinen omaan kehooni. Voiko kukaan väittää tuntevansa mielihyvää siitä, että vatsaa turvottaa ja vyö puristaa?
Välillä tekee hyvää luopua hetkeksi asioista, jotka ovat arkipäiväistyneet ja tulleet itsestäänselviksi. Aiemmin elämässäni olen kokeillut mm. viikon elämää ilman mitään elektroniikkaa teltassa saarella, kuukautta syömättä ollenkaan lihaa ja useamman kuukauden raittiutta. Kaikki ovat olleet varsin hyviä kokemuksia.
Mistä sinä voisit olla valmis luopumaan vaikkapa kuukaudeksi? Mistä et luopusi mistään hinnasta?
kuva: www.fazer.fi