Minä juoksen taas!

Palautumisaika edellisen puolimaratonin ja säännöllisen juoksuharrastuksen jälkeen kesti reilut neljä vuotta, tähän kesään asti. Neljä vuotta sitten alkanut vammakierre on kai viimein katkennut, eikä rasitusmurtunut sääri, kipeä päkiä tai vihlova polvi enää häiritse hölköttelyäni. Vastoin yleisiä ”kaikkimulleheti” periaatteitani päätin aloittaa tällä kertaa juoksemisen vähän rauhallisemmin välttääkseni uudet vammat. En siis rynnännyt ensin kuuden, seuraavaksi kahdeksan ja sitten kympin lenkille. Totta puhuakseni tuskin olisin jaksanutkaan, sillä pitkä tauko heikontaa juoksukuntoa aika tavalla.

Näin siis pääsin alkuun: etsin netistä tavoitteisiini sopivan ohjelman. Halusin juosta kahdeksan viikon päästä kymmenen kilometriä Helsinki Midnigt Runissa. Tässä kohtaa luotin muissa lajeissa saamaani peruskuntoon ja valitsin ohjelman ”Jos jaksat juosta jo viisi kilometriä” (olin kyllä muutaman suunnilleen sen mittaisen lenkin jo tehnytkin). Lisäksi vähän huijasin, koska ohjelma kesti 12 viikkoa, eikä minulla ollut niin kauaa aikaa. Poistin siis muutaman viikon sopiviksi katsomistani väleistä. Jonkinlaisen ohjelmassa noudattamisessa oli kuitenkin se hyvä puoli, että se pakotti aloittamaan riittävän rauhallisesti ja toisaalta helpotti alussa juoksemaan lähtemistä, koska lenkit olivat vain noin puolen tunnin mittaisia.

Aluksi se puolikin tuntia saattoi tuntua pitkältä! Mieli muisti vain kuinka ennen saatoin juosta 15 kilometriä melko kevyesti. Yhtäkkiä huomasin ihan konkreettisesti, kuinka tietyn kuntotason voi kadottaa. Täytyi siis vain lähteä etsimään sitä takaisin! Nyt olen joussut jo kuusi viikkoa noin kolme kertaa viikossa, huvitti sinne lenkille lähteä tai ei. Olen hokenut itselleni, ettei juokseminen ikinä helpota ja ala sujua, jos en vaan juokse näitä ensimmäisiä tukkoisia kilometrejä alta pois.

Sinnikkyys on palkinnut, sillä olen jo saanut kokea muutaman lenkin, joilla askel nousee ja mieliala pysyy koholla. Silloin muistan taas, mikä juoksemisessa aikanaan minua niin koukutti: kun jalat rullaa eteenpäin ja tuntee jaksavansa, niin juoksussa kuin muussakin elämässä. Tämän voi kokea vain hyvillä lenkeillä, mutta on huonoilla ja raskaillakin lenkeillä oma positiivinen puolensa: kun se on vihdoin ohi, tuntuu niin pirun hyvältä!

Nyt olen ihan innoissani, kun olen saanut juoksun takaisin urheilulajivalikoimaani. Minua motivoi jatkamaan kohoava kunto, uusien kilometriennätysten rikkominen ja nopeutuva vauhti. Koska olen ihminen, joka innostuu tavoitteista, on ehkä suurin motivaattori kuitenkin juoksutapahtumat. Kesälläkin olisi useampi lenkki saattanut jäänyt välistä, jos minun ei olisi ollut pakko kasvattaa juoksukuntoa tuota Midnigt Runia varten. Haaveissa kiiltelee myös jo ensi kevät ja puolimaraton, viiden vuoden tauon jälkeen.

juoksu2.jpgOlo ei ihan vielä juostessa ole kuin gepardilla, muttei enää kuin virtahevollakaan. Kuva: http://wallpaper-wide.ru/en

Koska olen nyt hurahtanut tähän hölköttelyyn, voi lisää juoksujuttuja tulla myöhemmin. Toivotan tsemppiä kaikille, jotka aikovat aloittaa tai ovat juuri aloittaneet juoksun. Olkaa sisukkaita ja purkaa hammasta, se palkitaan! 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *