Mokausvinkki 1: pizzan seuraksi omenapiirakkaa
Aina moka ei ole paha asia, nimittäin tahattoman mokankin voi kääntää hyväksi. Tekevälle sattuu ja kun toisinaan tekee ennenkuin kunnolla ajattelee, saattaa päätyä luoviin ratkaisuihin tai yllättäviin tilanteisiin. Aloitan mokausvinkkien jakamisen pizzatarinalla. Ja nämähän perustuvat tositapahtumiin.
Mokausvinkki 1:
Kun leivot pohjaa ihanan herkulliselle jauheliha-paprika-sinihomejuustopizzallesi, lorauta taikinaan kohoamista helpottamaan reilusti liikaa sokeria. Älä siis käytä mittoja leipoessasi, vaan kaada suoraan kilon pussista arviolta noin 1 tl sokeria, joka mokatessasi kaadon muuttuu noin 0,5 desilitraksi sokeria. Maista taikinaa varmuuden vuoksi ennen pizzatäytteiden laittamista ja totea sen maistuvan enemmän pulla- kuin pizzataikinalta.
Koska täydellistä täytekomboa ei kannata pilata huonolla pohjalla, tee makeasta pizzasta mielummin jälkiruokapiirakka ja suorita pizzataikinan vaivaus uudelleen. Muista varoa suolan ja sokerin kanssa! Koska todennäköisesti et ole varautunut makean piirakan tekoon, pilko yllättäen syntyneen pohjan päälle yksi omena ja levitä se mahdollisimman taiteellisesti koko pohjan päälle. Voitele pohja voilla ja kaada päälle keko sokeria sekä kanelia, jos sellaista sattuu olemaan (en suosittele kanelitangon murskaamista, kanelipalat piirakassa ovat riski hampaille).
Mokan tuloksena on ihanaa pizzaa ja ihan hyvää (ei nyt sentään mestarillista) omenapiirakkaa. Ei hassumpaa!
Tämä kuva ei suoranaisesti liity tapahtuneeseen, vaan on pelkkää kuvitusta.